Metsä Group investoi noin 30 miljoonaa euroa Vilppulan sahan uudistamiseen

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 4.7.2012


Metsä Group ilmoitti toukokuussa käynnistävänsä selvitystyön Metsä Woodin Vilppulan sahan uudistamisesta ja aloitti sahan henkilöstöryhmien kanssa käytävät yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut. Neuvottelut on nyt saatu päätökseen, ja Metsä Group on päättänyt investoida noin 30 miljoonaa euroa Vilppulan sahan uudistamiseen.

Vuonna 2013 toteutettavassa noin 30 miljoonan euron investoinnissa rakennetaan uusi sahalinja ja sahatavaran tuorekäsittelylaitos sekä uusitaan sahan muita osia. Uusi sahalinja pystyy sahaamaan monipuolisilla sahausmalleilla ja hyödyntämään tehokkaasti myös pikkutukkia. Kahden sahalinjan korvaaminen uudella linjalla tehostaa tuotantoa merkittävästi. Sahan kapasiteetti ei muutu olennaisesti.

”Hanke luo edellytykset tarjota asiakkaillemme yhä jalostetumpia tuotteita, joita on kehitetty heidän tuotevalikoimansa ja tuotantoprosessiensa vaatimusten mukaisesti. Haluamme myös tulevaisuudessa olla edelläkävijä vaativien teollisten puunkäyttäjien palvelemisessa, joihin myös oma jatkojalostuksemme kuuluu”, sanoo Metsä Woodin toimialajohtaja Timo Karinen.

Osana hankkeen selvitystyötä 21. toukokuuta käynnistetyt Vilppulan sahan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut saatiin päätökseen 2.7.2012. Henkilöstövähennys on 40 henkilöä. Metsä Wood tekee yhteistyötä paikallisten viranomaisten kanssa tukeakseen irtisanottavia työntekijöitä työllistymään tai uudelleenkouluttautumaan. Myös eläkejärjestelyjen mahdollisuus tutkitaan. Lisäksi yhtiö pyrkii mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan uusia työtehtäviä Metsä Groupin muilta toimipaikoilta. Neuvottelut koskivat sahan noin 140 työntekijää, ja vähennystarpeen arvioitiin olevan enintään 40 henkilöä.

Vilppulan saha sijaitsee Mänttä-Vilppulan kaupungissa. Sahan kapasiteetti on noin 450 000 m3 vuodessa viiden arkipäivän tuotannolla viikossa.


METSÄ GROUP
Konserniviestintä

Lisätietoja:
Timo Karinen, toimialajohtaja, Metsä Wood, puh. 010 465 4173


www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä ihmisten arjessa ja edistävät hyvinvointia kestävästi. Metsä Groupin huipputuotteiden pääraaka-aineet ovat uusiutuva pohjoismainen puu ja puukuitu. Liiketoiminta-alueemme ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki ja paperi, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2011 oli 5,3 miljardia euroa, ja se työllistää noin 12 500 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.

www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ekotehokkaita puupohjaisia ratkaisuja teollisen rakentamisen, teollisuusasiakkaiden sekä kodin ja asumisen tarpeisiin. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoismaisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2011 oli 940 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 2 900 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Tilaa