Metsä Group jatkaa nuorten urheiluvalmennuksen tukijana

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 3.2.2020.

Metsä Group jatkaa Suomen Olympiakomitean kumppanina #nuorellesiivet-kampanjassa. Lahjoitamme tänäkin vuonna eri puolilla maata Olympiakomitean Urheiluakatemioille kahdeksan stipendiä, joilla tuetaan nuorten urheiluvalmennusta. Lisäksi olemme mukana toimipaikoillamme järjestettävissä perheliikuntatapahtumissa, ja kutsumme paikallisen Urheiluakatemian nuoria tehtaillemme.

Metsä Groupin lahjoitusten avulla Urheiluakatemioihin pystytään palkkaamaan ammattivalmentaja kokonaiseksi lukuvuodeksi. Näin mahdollistetaan korkeatasoista valmennusta ja parannetaan myös nuorten mahdollisuuksia yhdistää urheilu ja koulunkäynti.

Stipendin luovutukset tehdasvierailujen ja perheliikuntatapahtumien yhteydessä

Tänä vuonna kutsumme Urheiluakatemian nuoria tehdasvierailulle viidelle toimipaikallemme.

”Tämä on hyvä tilaisuus nuorille tutustua toimintaamme paikkakunnan paikallisena toimijana ja mahdollisena tulevaisuuden työnantajana”, kertoo Metsä Groupin viestintäjohtaja Juha Laine.

Kevään ensimmäinen stipendi luovutetaan tehdasvierailun yhteydessä Metsä Groupin Lohjan tehtaalla helmikuussa. Vierailut Kaskisten ja Rauman tehtailla järjestetään keväällä, ja vierailut Punkaharjun ja Joutsenon tehtailla syyslukukauden aikana.    

Liikettä perheille -kiertueen tapahtumissa perheillä on mahdollisuus kokeilla liikkumista ammattitaitoisten ohjaajien vetämänä. Näissä tapahtumissa kävijät saavat myös tietoa Metsä Groupin paikallisesta toiminnasta, ja heillä on mahdollisuus keskustella mm. puunhankinnan asiantuntijoidemme kanssa.

Liikettä perheille -kiertueen tapahtumat järjestetään maaliskuussa Rovaniemellä ja syyskuussa Jyväskylässä ja Tampereella.

Lisätietoja #nuorellesiivet-kampanjasta: nuorellesiivet.fi.

Lisätietoja:
Juha Laine, viestintäjohtaja, Metsä Group, puh. 010 465 4541

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.  Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.

Seuraa Metsä Groupia: Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram Slideshare

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia