Metsä Groupissa lähes 1 000 tulevaisuuden osaajaa perehtyy biotalouden mahdollisuuksiin

Metsä Group lehdistötiedote 24.6.2019

Metsä Group työllistää viime kesien tapaan lähes 1 000 nuorta. Suomessa kesätyöntekijöitä on yhteensä noin 750.

”Tavoitteemme on antaa jokaiselle mahdollisuus työssä onnistumiseen kannustavassa ja reilussa työyhteisössä, myös kesätöissä”, Metsä Groupin henkilöstöjohtaja Anneli Karhula kertoo.

Metsä Groupissa näkee puun koko arvoketjun vastuullisesti tuotetusta raaka-aineesta maailman markkinoilla myytäviksi huippuluokan biotuotteiksi.

”Tarjoamme töitä useiden eri alojen opiskelijoille tuotantolaitoksillamme, yksiköissämme ja puunhankintapiireillä. Kesätöitä löytyy esimerkiksi prosessiteollisuuden, metsänhoidon, myynnin ja  teknisen asiakaspalvelun saralta. Haemme ensisijaisesti meille soveltuvien alojen opiskelijoita, joten teoriaopintoja pääsee soveltamaan käytäntöön. Vahva motivaatio kehittyä ja kasvattaa omaa osaamista sekä kyky ja halu ottaa vastuuta vaativistakin tehtävistä vie pitkälle”, Karhula lisää. ”Haluamme, että työ tarjoaa mahdollisuuksia oivaltamiseen ja oppimiseen. Arvostamme arvojemme mukaisesti luotettavuutta, yhteistyötä, uudistumista ja vastuullista tuloksentekoa.”

Metsä Group on mukana valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa tukemassa nuorten vastuullista työllistymistä. ”Kesätyöt ovat osa suunnitelmallista varautumista lähivuosien työntekijätarpeisiin ja toivomme, että opiskelijat tulevat meille useampina vuosina ja näkevät erilaisia työympäristöjä ja tehtäviä. Valmistuneille avautuu paljon mahdollisuuksia ja suunnitellut uudet investoinnit lisäävät toteutuessaan työllistymismahdollisuuksia.”  

”Metsän mahdollisuudet ovat esillä eri puolilla Suomea järjestettävissä ura- ja rekrytointitilaisuuksissa. Ne ovat hyviä verkostoitumistilaisuuksia, joissa voi kysyä asiantuntijoiltamme niin kesätöistä kuin muistakin uramahdollisuuksista. Jatkamme edelleen aktiivista yhteistyötä oppilaitosten kanssa”, Karhula summaa.

METSÄ GROUP

Lisätietoja:
Anneli Karhula, henkilöstöjohtaja, Metsä Group, puh. 010 465 4174
Juha Laine, viestintäjohtaja, Metsä Group, puh. 010 465 4541

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.  Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.

Seuraa Metsä Groupia: Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram Slideshare

Yrityksestä

Metsä Groupwww.metsagroup.fi Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia