Riikka Joukio nimitetty Metsä Groupin ilmasto- ja kiertotalousjohtajaksi

Report this content

Metsä Group lehdistötiedote 5.12.2019

DI, MBA Riikka Joukio on nimitetty Metsä Groupin Ilmasto- ja kiertotalousjohtajaksi 5.12.2019 alkaen. Hän raportoi yhteiskuntasuhdejohtaja Jari Voutilaiselle.

Uudessa tehtävässään Joukio tukee Metsä Groupin yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja toimii konsernin edustajana keskeisissä ilmastonmuutokseen ja kiertotalouteen liittyvissä työryhmissä ja foorumeissa.  

Joukio on toiminut useissa eri johto- ja asiantuntijatehtävissä Metsä Groupissa. Hän siirtyy uuteen rooliinsa Metsä Tissuen tiivispaperiliiketoiminnan johtajan tehtävästä.

Lisätietoja:
Jari Voutilainen, yhteiskuntasuhdejohtaja, Metsä Group, puh. 040 707 9644

Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.  Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.

Seuraa Metsä Groupia: Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram Slideshare

 

Tilaa