Budjettiriihiviikon anti jäi torsoksi - metsäteollisuuden toimintaedellytykset heikkenevät

Report this content

Hallitus uhkaa yhä teollisuutta voimalaitos- eli windfall-veron käyttöönotolla ensi vuoden alusta. "Teollisuuden kilpailukykyä kohentavia toimia tarvitaan nyt kipeästi. Windfall-veron ja rikkidirektiivin yhdessä aiheuttamat lisäkustannukset ovat metsäteollisuudelle sietämättömät", sanoo Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja.

Metsäteollisuuden tilanne on jo nyt tukala. Rakennemuutos alalla jatkuu ja valtiovallan aikaisemmat toimet, kuten energia- ja kuljetuskustannuksia nostaneet verojen ja maksujen korotukset, ovat heikentäneet entisestään kilpailukykyä kilpailijamaihin nähden. Tämä on johtanut tuotannon alasajoon Suomessa.

Metsäteollisuudelle merkittäviä lisäkustannuksia aiheuttava rikkidirektiivi tulee voimaan Itämeren alueella vuonna 2015. Siitä lähtien metsäteollisuuden kuljetuskustannukset kasvavat vähintään 200 miljoonalla eurolla vuosittain.

"Pelkästään väylämaksujen alentaminen sekä lisärahoituksen kohdistaminen eräiden liikenneväylien parantamiseen ei riitä metsäteollisuuden kilpailukyvyn kohentamiseen. Niistä saatu huojennus menetetään jo windfall-veron käyttöönotolla. Nämä päätökset aiheuttavat sen, että metsäteollisuuden kustannusrakenne on edelleen kestämättömällä tasolla, ja rikkidirektiivin tultua voimaan se vain pahenee entisestään", muistuttaa Jaatinen.

Osa hallituksen esittämistä toimenpiteistä kytkeytyy työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelemaan työllisyys- ja kasvusopimukseen. Metsäteollisuus ry:n hallinto arvioi lähiaikoina sopimusta ja edellytyksiä liittyä siihen.

Viennistä riippuvaisessa maassa hyvinvointipalvelujen turvaaminen edellyttää elinvoimaista vientiteollisuutta. Kansallisella päätöksenteolla on merkittävä vaikutus tuotannon ja työpaikkojen turvaamisessa Suomessa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry, puh. (09) 132 6600


www.metsateollisuus.fi
http://twitter.com/metsateollisuus

www.lastuja.fi
www.facebook.com/metsateollisuus

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti lähes 160 000 suomalaista, ja alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Metsäteollisuus ry
PL 336 (Snellmaninkatu 13), 00171 HELSINKI
Puh. (09) 132 61, telekopio (09) 132 4445
etunimi.sukunimi@forestindustries.fi