Eurooppalaisen biopohjaisen teollisuuden edistämiseen lähes 4 miljardin euron rahoitus

Report this content

Euroopan komissio ja 48 Euroopassa toimivaa yritystä ovat tänään perustaneet ainutlaatuisen julkisen ja yksityisen sektorin biopohjaisen teollisuuden kumppanuuden (public private partnership, PPP). Sen puitteissa käytetään 3,8 miljardia euroa eurooppalaisen biotalouden edistämiseen. Euroopan sellu- ja paperiteollisuus on hankkeessa vahvasti mukana, sillä kumppanuuteen osallistuvista yrityksistä 13 edustaa paperi- ja selluteollisuutta.  Lisäksi Euroopan paperi- ja sellujärjestö CEPI on mukana hankkeessa.

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso esitteli tänään kumppanuushanketta osana EU:n Innovaatio- ja investointipakettia. Biopohjaisen teollisuuden tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan käytetään seuraavien seitsemän vuoden aikana yhteensä 3,8 miljardia euroa. Tästä valtaosa eli 2,8 miljardia tulee teollisuudelta, EU-komissio rahoittaa hanketta yhden miljardin osuudella osana EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmaa (Horisontti 2020). Kumppanuushankkeen tarkoituksena on luoda uusia markkinoita ja arvoketjuja biopohjaisille tuotteille ja sitä kautta synnyttää uusia työpaikkoja ja kasvua Eurooppaan.

”Euroopan paperi- ja sellujärjestö on tehnyt paljon työtä sen eteen, että biopohjaisen teollisuuden kumppanuushanke on nyt toteutunut. Puun hyödyntämiseen perustuva teollisuus on biotalouden keskiössä, ja tämä hanke auttaa pitämään toimialan investointeja Euroopassa ja luo uusia kasvumahdollisuuksia”, sanoo CEPI:n toimitusjohtaja Teresa Presas.

Suomalaisista metsäteollisuusyhtiöistä kumppanuushankkeessa ovat mukana Metsä Group, Stora Enso sekä UPM. Lisäksi siihen osallistuvat mm. BillerudKorsnäs, SAPPI, SCA, Finnish Bioeconomy Cluster FIBIC sekä Kemira.

Nyt perustettu kumppanuushanke yhdistää tehokkaasti biotalouden osaamista eri toimialoilta ja etsii ratkaisuja innovaatioiden kaupallistamiseen pilottihankkeiden kautta. Biopohjaisille tuotteille on jatkossa yhä enemmän kysyntää, sillä niillä korvataan uusiutumattomista ja fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Tulevaisuuden uusia biopohjaisia tuotteita ovat muun muassa mikrofibrilliselluloosasta ja puu/muovikomposiitista valmistetut tuotteet, toisen sukupolven biojalostamoiden tuottamat nestemäiset biopolttoaineet sekä biokemikaalit ja biopolymeerit kemian-, elintarvike- sekä lääketeollisuuden tarpeisiin.

Lisätietoja:
Johtaja Antro Säilä, tuotteet ja innovaatiot, Metsäteollisuus ry, puh. 040 589 1891


www.metsateollisuus.fi
http://twitter.com/metsateollisuus

www.lastuja.fi
www.facebook.com/metsateollisuus

Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.

Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti lähes 160 000 suomalaista, ja alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.

Metsäteollisuus ry
PL 336 (Snellmaninkatu 13), 00171 HELSINKI
Puh. (09) 132 61, telekopio (09) 132 4445
etunimi.sukunimi@forestindustries.fi