Metso Outotecille yli 130 uutta elinkaaripalvelusopimusta vuonna 2022

Report this content

Metso Outotec Oyj:n lehdistötiedote 28.12.2022 klo 9:00 EET

Metso Outotec vahvistaa markkinajohtajan asemaansa tarjoamalla ainutlaatuisia elinkaaripalvelusopimuksia kaivos- ja kiviainesasiakkailleen. Vuoden 2022 aikana elinkaaripalveluiden liiketoiminta kasvoi merkittävästi, sillä uusia sopimuksia solmittiin yli 130. Asiakaskuntaan kuuluu sekä globaaleja että alueellisia kaivosyhtiöitä sekä suuria ja keskisuuria louhoksia ja kivenmurskausurakoitsijoita. Sopimusten kokonaisarvoa ei julkisteta.

"Vuonna 2022 saimme useita, merkittäviä  elinkaaripalveluiden sopimuksia ympäri maailman.  Sopimuksissa otettiin entistä enemmän huomioon se, kuinka voimme auttaa asiakkaita saavuttamaan heidän kestävän kehityksen tavoitteensa. Kerroimme hiljattain Bolidenin Suomessa sijaitsevan Kevitsan kaivoksen merkittävästä elinkaaripalvelusopimuksesta, johon sisältyy myös aivan uudenlainen käytettyjen myllynvuorausten kierrätyspalvelu", sanoo Metso Outotecin integroitujen palveluratkaisujen johtaja Annami Toukoniitty.

Metso Outotecilla on 560 pitkäaikaista elinkaaripalvelusopimusta ympäri maailmaa. Sopimukset ovat keskimääräiseltä kestoltaan kolme vuotta, mutta sopimuksen kesto voi vaihdella 12 kuukaudesta useiden vuosien yhteistyöhön.  Metso Outotecin laitteista laajaan palveluvalikoimaan ja digitaalisiin ratkaisuihin kattava prosessiosaaminen auttaa asiakkaitaan ylittämään omat suorituskyky- ja kestävyystavoitteensa.

Yhä suurempi osa Metso Outotecin elinkaaripalvelusopimuksista on suorituskykypohjaisia, jolloin Metso Outotecin saamat maksut perustuvat asiakkaan prosessin tuloksiin yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Elinkaaripalvelutarjonta kattaa koko jälkimarkkinavalikoiman, mukaan lukien tuotantoprosessien tuen ja optimoinnin, kestävät kulutus- ja varaosat ja palveluratkaisut. Tuemme asiakkaita turvallisuus- ja ympäristötavoitteiden varmistamisessa, prosessien luotettavuuden ja tuotannon parantamisessa resurssitehokkuuden saavuttamiseksi sekä kokonaiskustannusten optimoinnissa.

Lue lisää elinkaaripalveluista englanninkielisiltä verkkosivuiltamme.

Lisätietoja:

Annami Toukoniitty, johtaja, integroidut palveluratkaisut, Metso Outotec, puh. +358 20 484 100, sähköposti: annami.toukoniitty(at)mogroup.com

Helena Marjaranta, viestintä- ja brändijohtaja, Metso Outotec, puh. +358 20 484 3212, sähköposti: helena.marjaranta(at)mogroup.com

Metso Outotec on kestävää kehitystä edistävien teknologioiden sekä kokonaisvaltaisten ratkaisujen ja palvelujen edelläkävijä kiviainesten käsittelyssä, mineraalien jalostuksessa ja metallinjalostuksessa kaikkialla maailmassa. Parannamme asiakkaidemme energian- ja vedenkäytön tehokkuutta, lisäämme toiminnan tuottavuutta ja vähennämme ympäristöriskejä tuote- ja prosessiosaamisemme avulla. Yhdessä luomme positiivista muutosta. Metso Outotec on sitoutunut rajaamaan ilmaston lämpenemisen 1,5 °C:seen ja asettanut toiminnalleen tieteeseen perustuvat tavoitteet.

Metso Outotecin pääkonttori on Helsingissä. Yhtiöllä on yli 15 000 työntekijää yli 50 massa, ja sen liikevaihto vuonna 2021 oli noin 4,2 miljardia euroa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. mogroup.comtwitter.com/metsooutotec

Tilaa

Multimedia

Multimedia