Outotec sai jauhinmylly- ja palvelutilauksia EMEA-alueelta
OUTOTEC OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 22.9.2014 KLO 10.00
Outotec sai jauhinmylly- ja palvelutilauksia EMEA-alueelta
Outotec on saanut kolme jauhinmyllytilausta ja palvelusopimuksia EMEA-alueelta. Näiden vuoden 2014 kolmannen vuosineljänneksen tilauskertymään kirjattujen tilausten yhteisarvo on noin 12 miljoonaa euroa.
- Outotec toimittaa LKAB:n Ruotsin Malmbergetissä sijaitsevalle rautamalmin jalostuslaitokselle kaksi kuulamyllyä esi- ja välijauhatukseen. Toimitukseen sisältyy myös asennus- ja huoltopalvelut.
- First Quantum Minerals tilasi Outotec HIGmill(TM) -jauhinmyllyn Kevitsan kupari-nikkelikaivoksen hienojauhatukseen.
- Outotec toimittaa kuulamyllyn myös Norilsk Nickelin Harjavallan nikkeliä ja kuparia tuottavalle laitokselle.
Jauhinmyllyt toimitetaan vuosina 2014 ja 2015.
"Nykyisessä tiukassa kilpailutilanteessa saamamme tilaukset ovat tärkeitä voittoja Outotecille. Olemme näiden asiakkaiden pitkäaikainen kumppani ja toimittaneet heille lukuisia laitteistoja ja laitoksia, mikä vahvisti tarjouskilpailussa asemaamme. Lisäksi HIGmill-teknologiamme energiatehokkuus on ylivertainen kilpaileviin myllyihin nähden", sanoo Outotecin EMEA-alueesta vastaava Peter Weber.
Lisätietoja:
OUTOTEC
Peter Weber, EMEA-alueen johtaja
puhelin + 49 61719693165 (Saksa)
Kalle Härkki, Minerals Processing -liiketoiminta-alueen johtaja
puhelin 020 529 2901
Eila Paatela, viestintäjohtaja
puhelin 020 529 2004, 0400 817198
sähköpostit: etunimi.sukunimi@outotec.com
JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com