Outotec toimittaa rikastamoteknologiaa Norilsk Nickelille Venäjälle
OUTOTEC OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 23.9.2014 KLO 13.00
Outotec toimittaa rikastamoteknologiaa Norilsk Nickelille Venäjälle
Outotec on sopinut Norilsk Nickelin kanssa teknologia- ja laitetoimituksesta Bystrinskoen kuparirikastamolle Tšitan alueelle Kaakkois-Siperiaan. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa, mutta vastaavanlaiset toimitukset ovat tyypillisesti arvoltaan 40-60 miljoonaa euroa. Tilaus on kirjattu Outotecin vuoden 2014 kolmannen vuosineljänneksen tilauskertymään.
Outotecin toimitukseen sisältyvät murskaus- ja jauhatuslaitoksen keskeiset prosessilaitteet sekä palveluja laitoksen käyttöönottoon ja varaosat kahden vuoden ajan. Toimitukset on määrä saada päätökseen vuoden 2015 puoliväliin mennessä. Vuonna 2017 käyttöönotettavan Bystrinskoen rikastamon on tuolloin määrä käsitellä vuosittain yli 10 miljoonaa tonnia malmia.
"Outotecin ja Norilsk Nickelin kumppanuus perustuu vuosikymmenten yhteistyöhön lukuisissa projekteissa. On hienoa, että teknologiainnovaatiomme ovat osoittaneet suorituskykynsä Norilsk Nickelin laitoksilla, ja saamme jälleen toimittaa uusinta teknologiaa tuotantotehokkuuden parantamiseksi kustannustehokkaasti", sanoo Outotecin EMEA -alueen johtaja Peter Weber.
Lisätietoja:
OUTOTEC
Peter Weber, EMEA-alueen johtaja
Puhelin +49 6171 9693 165
Kalle Härkki, Minerals Processing -liiketoiminta-alueen johtaja
Puhelin 020 529 2901
Eila Paatela, viestintäjohtaja
Puhelin 020 529 2004, 0400 817198
sähköpostit: etunimi.sukunimi@outotec.com
JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com