Outotecilta sulattoteknologiaa Nyrstarin Port Pirie -laitoksen modernisointiin Australiassa

Report this content

OUTOTEC OYJ  LEHDISTÖTIEDOTE 25.6.2014 KLO 10.00

Outotecilta sulattoteknologiaa Nyrstarin Port Pirie -laitoksen modernisointiin Australiassa

Outotec on sopinut maailmanlaajuisen kaivos- ja metallinjalostusyhtiö Nyrstarin kanssa Outotec® Ausmelt -teknologian toimituksesta Nyrstarin Port Pirie -laitoksen modernisointiin Etelä-Australiassa. Outotec toimittaa ajanmukaistettavalle metallienjalostuslaitokselle teknologialisenssin, suunnittelun, omaan tuotekehitykseensä perustuvat prosessilaitteet sekä asiantuntijapalveluita. Tilaus on kirjattu Outotecin vuoden 2014 toisen vuosineljänneksen tilauskertymään eikä sopimuksen arvoa julkisteta. 

Nyrstarin Port Pirien sulatto on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1889, ja useat sen keskeisistä tuotantomenetelmistä ovat palvelleet jopa 60 vuotta. Oman aikansa parhaat teknologiat eivät enää täytä nykyaikaisten perusmetallien tuotantolaitosten yhä tiukempia ympäristö- ja tuotantovaatimuksia. Outotec® Ausmelt -teknologian avulla uudistuneesta laitoksesta tulee edistyksellinen, erilaisia arvometalleja sisältävien raaka-aineiden käsittelylaitos, jonka ympäristövaikutukset ovat aikaisempaa pienemmät ja ilman mukana kulkeutuvat metalli- ja pölypäästöt vähäisemmät. Outotecin teknologia korvaa erityisesti vanhentuneen sintrauslaitoksen, jonne asennetaan ajanmukainen, happirikasteinen TSL-sulatusuuni. 

Modernisoinnin jälkeen laitos tuottaa nykyiseen tapaan lyijyä, sinkkioksidia, kultaa, hopeaa sekä kuparia. Outotecin TSL-sulatusteknologia mahdollistaa kuitenkin myös muunlaisten raaka-aineiden käsittelyn sulatusuunissa, minkä ansiosta Port Pirien laitokselle voidaan tuoda käsiteltäväksi monenlaisia arvokkaita rikasteita ja sivutuotteita Nyrstarin muilta sulatoilta.

"Olemme erittäin tyytyväisiä, että Nyrstar valitsi Outotecin ympäristön kannalta kestävän sulatusteknologian modernisointihankkeeseensa. Se osoittaa, että Nyrstar on sitoutunut maailmanlaajuisesti kestävään metallien tuotantoon", sanoo Outotecin Metals, Energy & Water -liiketoiminta-alueen johtaja Robin Lindahl.

Lisätietoja:

OUTOTEC

Robin Lindahl, Metals, Energy & Water -liiketoiminta-alueen johtaja
Puhelin +49 172 689 9394 (Saksa)

Stuart Sneyd, APAC-alueen johtaja
Puhelin +61 2 9984 2512 (Australia)

Eila Paatela, viestintäjohtaja
Puhelin 020 529 2004, 0400 817198

sähköpostit: etunimi.sukunimi@outotec.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com

Tilaa