Outotecin Porin tutkimuskeskus: 70 vuotta kestävän kasvun tukemista

Report this content

OUTOTEC OYJ   LEHDISTÖTIEDOTE   15.10.2019 KLO 9.00

Outotecin Porin tutkimuskeskus: 70 vuotta kestävän kasvun tukemista

Outotecilla on Porissa alallaan poikkeuksellinen tutkimuskeskus, jonka osaaminen ulottuu mineraalien ja metallien jalostuksen arvoketjussa malmista valmiiksi metalliksi ja edelleen kierrätykseen. Vuonna 1949 perustettu tutkimuskeskus on ollut osa yhtiön pitkäjänteistä tutkimus- ja kehitysstrategiaa.

Tutkimuskeskuksessa on tutkittu ja kehitetty lukuisia kehityksen terävimpään kärkeen kuuluvia teknologioita. Esimerkiksi edelleen maailman käytetyimpiin kuparin- ja nikkelinvalmistusmenetelmiin lukeutuva liekkisulatus kehitettiin Porin tutkimuskeskuksessa 1940-luvun lopussa.

Keskuksen yhdeksässä laboratoriossa ja koelaitoksessa tehdään Outotecin asiakkaiden raaka-aineiden ja niiden tuotantoprosessien testauksia. Tutkimuskeskuksessa on vuosittain meneillään noin 200 tutkimusprojektia, joissa analysoidaan yli 250 000 näytettä. Vuosikymmenten aikana tutkimuskeskuksessa ovat olleet testattavana lähes kaikentyyppiset malminäytteet maailmalta.

Testauksille ja menetelmien jatkuvalle kehitykselle on todellinen tarve, sillä malmiot muuttuvat pitoisuuksiltaan yhä köyhemmiksi ja hankalammin hyödynnettäviksi, eivätkä perinteiset menetelmät useinkaan riitä niiden taloudelliseen hyödyntämiseen. Porin tutkimuskeskus on asiakkaan tukena valitsemassa ja tarpeen mukaan kehittämässä ratkaisuja, joilla raaka-aineen arvoaineet saadaan tehokkaasti ja ympäristön kannalta kestävästi talteen. 

Pisimmillään teknologian kehitys kaupalliseksi menestykseksi voi viedä jopa vuosikymmeniä. Aiemmin kehitellyt teknologiat saattavat nopeastikin löytää uuden sovellusalan. Näin on viime vuosina käynyt liikenteen sähköistymisen myötä muun muassa koboltin ja litiumin jalostuksen teknologioille.

”Koboltin uuttoteknologiaa kehiteltiin Porissa jo 60-luvulla, mutta vasta liikenteen sähköistyminen nosti sen nykyiseen arvoonsa. Jatkuvan tutkimus- ja kehitystyön ansiosta voimme jatkossakin tarjota asiakkaille uusia ja tehokkaita tapoja esimerkiksi akkukemikaalien jalostukseen”, kuvaa tutkimuskeskuksen johtaja Jarkko Partinen.

”Asiakkaidemme haasteet ovat ainutlaatuisia. Meidän tehtävämme on luoda ratkaisuja, jotka auttavat asiakkaitamme menestymään. Olemme ylpeitä prosessi- ja teknologiaosaamisestamme, ja oma tutkimuskeskus on kilpailuetumme. Outotecin tutkimuskeskukselle on ollut leimallista ympäristönsuojeluun, kiertotalouteen ja resurssitehokkuuteen liittyvä tutkimus jo kauan ennen kuin niistä tuli valtavirtaa. Yksi varhaisimmista tutkimuksista, joka nykyään liitettäisiin kiertotalouteen, oli rikkikiisun pasutusjätteen hyötykäyttöä koskenut tutkimus vuodelta 1951”, sanoo Metals, Energy & Water -liiketoiminnan johtaja Kalle Härkki.

Outotecin Porin tutkimuskeskus työllistää 180 tutkimuksen ja kehityksen ammattilaista, kuten 45 prosessiteknologian kehitysinsinööriä, joista puolella on tohtorin tutkinto. Mallintamisen ja prosessiosaamisen digitalisaation parissa toimii kymmenen henkilöä. Valtaosa laboratorioiden yli sadasta koetoimintaan ja laitteistojen rakentamiseen ja ylläpitämiseen erikoistuneesta ammattilaisesta tekee työtä kolmessa työvuorossa.

Vuonna 2018 tutkimuskeskus otti vastaan yli 1300 vierasta, josta valtaosa asiakkaita, tutkijoita ja koulutettavia.

Tutkimuskeskuksen 70-vuotista historiaa juhlitaan Porissa 15.-16.10.2019 kaksipäiväisellä juhlaseminaarilla, jossa puhujina on alan johtavia tutkijoita, professoreita ja teollisuusvaikuttajia.

Lisätietoja:

OUTOTEC

Kalle Härkki, Johtaja, Metals, Energy & Water
Puhelin 020 529 2901

Saija Kinanen, viestintäjohtaja
Puhelin 020 529 2044, 040 187 5353

Sähköpostit etunimi.sukunimi@outotec.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com

Tilaa