Outotecin vuoden 2014 yritysvastuuraportti on julkaistu - teemana teknologioiden hyvät vaikutukset

Report this content

OUTOTEC OYJ  LEHDISTÖTIEDOTE 27.3.2015  KLO 15.30

Outotecin vuoden 2014 yritysvastuuraportti on julkaistu - teemana teknologioiden hyvät vaikutukset

Outotec on julkaissut vuosittaisen yritysvastuuraporttinsa, jossa käsitellään Outotecin yritysvastuun ja kestävän kehityksen lähestymistavat, vuoden 2014 toiminnan tulokset sekä tulevaisuuden tavoitteet. Tänä vuonna raportin kantavana teemana ovat Outotecin teknologioiden ja palveluiden hyvät vaikutukset, kuten resurssitehokkuus ja vähäisempi ympäristökuormitus, joita kuvataan - hiilijalanjäljen vastakohdan - Outotecin kädenjäljen avulla.

Sidosryhmävuorovaikutusta parantamaan Outotec perusti vuonna 2014 yritysvastuun neuvoston, siirtyi raportoimaan yritysvastuusta GRI G4 -ohjeiston mukaisesti, päivitti olennaisuusarvionsa sekä raportoi aikaisempaa laajemmin hankintaketjusta. Vuoden 2014 merkittävimpiä yritysvastuun saavutuksia olivat Outotecin viiden metallinjalostusteknologian avulla vältetyt 5,9 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt sekä ympäristötuotteiden osuus tilauskertymästä; luku ylsi ensi kertaa 90 prosenttiin.  

"Asiakkaamme kohtaavat yhä tiukentuvia ympäristötehokkuuden, työsuojelun sekä ympäröivän yhteiskunnan vaateita. Yhdessä asiakkaidemme kanssa panostamme toiminnan hyvien vaikutusten maksimointiin, resurssitehokkuuden parantamiseen sekä energian ja veden kulutuksen ja päästöjen minimointiin. Pyrimme myös jatkuvasti parantamaan omaan toimintaamme, tiedon laatua ja raportointia. On upeaa, että ylsimme jälleen Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksiin ja Corporate Knightsin maailman vastuullisimpien yritysten Global 100 -listalle. Nämä saavutukset motivoivat jatkamaan pitkäjänteistä työtämme toimiaksemme yhä vastuullisemmin", sanoo Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen.

Raportissa sovelletaan GRI G4 -ohjeistoa ja se on riippumattoman osapuolen, Ecobio Oy:n varmentama. Englanninkielinen raportti on saatavilla verkkosivuilla osoitteessa www.outotec.com/sustainability sekä tilattavissa painettuna versiona osoitteesta communications@outotec.com.

Lisätietoja:

OUTOTEC

Minna Aila, markkinointi, viestintä- ja yritysvastuujohtaja
puhelin 020 529 2455, 040 5131470

sähköposti: etunimi.sukunimi@outotec.com

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com

Tilaa