Tuotehallintakustannusten uudelleenluokittelu Outotecin tuloslaskelmassa

Report this content

OUTOTEC OYJ    PÖRSSITIEDOTE      8.4.2015 KLO 9.45

TUOTEHALLINTAKUSTANNUSTEN UUDELLEENLUOKITTELU OUTOTECIN TULOSLASKELMASSA

1.1.2015 alkaen kaikki teknisen tuotehallinnan kustannukset on Outotecin tuloslaskelmassa sisällytetty tutkimus- ja kehitystoiminnan (T&K) kuluihin ja kaupallisen tuotehallinnan kustannukset myynnin ja markkinoinnin kuluihin. Aikaisemmin osa näistä tuotehallintaan liittyvistä kustannuksista on raportoitu osana hankinnan ja valmistuksen kuluja bruttokatteen yläpuolella tuloslaskelmassa.

Outotec on vuodesta 2011 kehittänyt ja ottanut käyttöön yhtenäisiä, maailmanlaajuisia liiketoimintaprosesseja ja niitä tukevia tietojärjestelmiä. Yhtiö on nyt määritellyt teknisen tuotehallinnan prosessin osaksi tutkimusta ja tuotekehitystä ja kaupallisen tuotehallintaprosessin osaksi myyntiä ja markkinointia. Raportoinnin uudelleenluokittelu on yhdenmukainen tuotehallintaprosessin muutoksen kanssa ja kuvaa näiden kustannusten luonnetta tuloslaskelmassa.

Uudelleenluokituksen myötä Outotecin 2014 tuloslaskelmassa 19,6 miljoonaa euroa hankinnan ja valmistuksen kuluista siirtyy T&K-kuluihin ja 6,9 miljoonaa euroa myynnin ja markkinoinnin kuluihin.

Uudelleenluokittelu ei vaikuta Outotecin liikevaihtoon, tulokseen (EBITA ja EBIT) tai vuoden 2015 tulosohjeistukseen.

Uudelleenluokitellut luvut vuodelle 2014 (muuttuneet luvut lihavoituna)

  Q1 Q2 Q3 Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2014 2014 2014 2014 2014
           
Liikevaihto 343,9 335,2 320,3 403,2 1,402,6
           
Hankinnan ja valmistuksen kulut -269,2 -263,8 -238,3 -310,7 -1 082,1
           
Bruttokate 74,7 71,4 82,0 92,5 320,5
Bruttokate, % 21,7 21,3 25,6 22,9 22,9
           
Muut tuotot 0,2 0,5 0,1 0,8 1,6
Myynnin ja markkinoinnin kulut -24,6 -25,3 -24,8 -27,7 -102,5
Hallinnon kulut -24,2 -26,9 -27,6 -26,1 -104,7
Tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut -15,5 -14,9 -13,3 -13,2 -56,9
Muut kulut -1,8 -5,0 -16,7 -23,7 -47,2
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta - -0,1 0,0 -0,1 -0,3
           
EBIT 8,7 -0,3 -0,3 2,3 10,4
T&K-kulut liikevaihdosta, %         4,1

2014 raportoidut luvut (ennen uudelleenluokittelua)
  Q1 Q2 Q3 Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2014 2014 2014 2014 2014
           
           
Liikevaihto 343,9 335,2 320,3 403,2 1 402,6
           
Hankinnan ja valmistuksen kulut -276,9 -270,6 -245,4 -315,7 -1 108,6
           
Bruttokate 67,0 64,6 74,9 87,5 294,0
Bruttokate, % 19,5 19,3 23,4 21,7 21,0
           
Muut tuotot 0,2 0,5 0,1 0,8 1,6
Myynnin ja markkinoinnin kulut -22,6 -23,6 -23,0 -26,5 -95,6
Hallinnon kulut -24,2 -26,9 -27,6 -26,1 -104,7
Tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut -9,8 -9,9 -8,1 -9,6 -37,3
Muut kulut -1,8 -5,0 -16,7 -23,7 -47,2
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta - -0,1 0,0 -0,1 -0,3
           
EBIT 8,7 -0,3 -0,3 2,3 10,4
T&K-kulut liikevaihdosta, %         2,7

Lisätiedot:

OUTOTEC

Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja
Puh. 020 529 2002

JAKELU:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com

Tilaa