Rahamyllyn tiimi


Valokuvassa oikealta vasemmalle Alexandria Yritysrahoitus Oy:n Jussi Mäkinen (liiketoimintajohtaja), Pekka Nuutinen (rahoitusjohtaja), Markus Neimo (toimitusjohtaja) ja Lauri Lundström (Hallituksen jäsen).

Matalaresoluutio

Korkearesoluutio

Alkuperäinen resoluutio

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla luotetuin neuvonantaja pohjoismaisille yrityksille sekä kansainvälisille organisaatioille New Nordics -alueella. Miltton-ryhmän palveluksessa on yli 250 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 20 %.

Tilaa

Aiheeseen liittyviä tiedotteita