5 + 5 kesävinkkiä perheille ja kaveriporukoille Virossa

Report this content

Kesällä on aikaa perheelle ja itsensä hemmotteluun. Lomalla ei välttämättä tarvitse lähteä kauas – rentoutua voi myös naapurissa. Viro tarjoaa kesämatkailijoille täydelliset puitteet rentoon lomailuun aina terveyskylpylöistä kauniiseen luontoon ja hyvästä ruoasta erilaisiin tapahtumiin. Katso perheille ja kaveriporukoille sopivimmat vinkit ympäri maata.

Aikaa perheen parissa

1. Pulikoi lasten kanssa kylpylässä.

Virossa on yli 30 kylpylää, joista lähes kaikissa on myös lapsille sopivia vesipuistoja ja uima-altaita. Lisäksi monet kylpylät tarjoavat leikkipaikkoja ja päivähoitopalveluita. Viron suurin vesipuisto sijaitsee Pärnun Tervise paradiisissa, jossa voi liukua alas 11 metriä korkealta lähtötasolta neljää erilaista liukumäkeä pitkin. Pisin näistä on 85 metriä! Rohkeimmille on neljä metriä korkea hyppytorni. Perheystävällisiä vesipuistoja on myös Tartossa (Aura keskus), Rakveressa (AQVA hotelli ja kylpylä) ja Tallinnassa (Kalev Spa).

2. Löydä suosikkisi perhekohteiden joukosta.

Viro on tulvillaan toinen toistaan mielenkiintoisempia koko perheen kohteita, jossa riittää touhua ja ihmeteltävää. Tieteen saloihin voi tutustua hauskalla ja konkreettisella tavalla Baltian suurimmassa tiedekeskuksessa, Tarton Ahhaassa. Aika kuluu kuin siivillä myös Tallinnan uudessa merimuseossa Lentosatamassa tai perheen pienimmille suunnatussa puuhamaassa Vembu-Tembumaassa (25 km Tallinnasta). Myös Astrid Lindgrenin ja Ilon Wiklandin fantasiamaailmaan perustuva Ilonin Ihmemaa Haapsalussa tarjoaa hauskaa ajanvietettä ulkoilmassa.

Lisäksi lasten kanssa kannattaa suunnata Tallinnan NUKU- ja Miia-Milla-Manda-museoihin, sukeltaa teiden ja liikenteen historiaan Maantiemuseossa Varbusella (240 km Tallinnasta) sekä matkustaa ajassa Wittensteinin aikakeskuksessa Paidessa (100 km Tallinnasta) tai Rakveren linnassa (103 km Tallinnasta).

3. Liidä ilmojen halki metsässä.

Aktiivista toimintaa raittiissa ilmassa tarjoavat monet Viron seikkailupuistot: pitkät ilmalennot ja korkealla puiden latvoissa kulkevat reitit tarjoavat jännitystä koko perheelle. Itsensä voi laittaa koetukselle Otepäässä (130 km Tallinnasta), Tallinnassa Nõmmessa tai juuri avautuvassa Piritan seikkailupuistossa, Valgerannan seikkailupuistossa Pärnumaalla (130 km Tallinnasta) sekä Alutagusen loma- ja urheilukeskuksessa Itä-Virossa (200 km Tallinnasta).

Katso seikkailupuistot kartalta.

4. Lähde perheen kanssa aurinkolomalle.

Paras rantalomakausi Virossa ulottuu kesäkuusta syyskuuhun, ja varsinkin heinä-elokuussa rannat täyttyvät auringonottajista ja uiskentelijoista. Viron parhaat hiekkarannat sijaitsevat Tallinnassa, Narva-Jõesuussa ja kesäpääkaupunki Pärnussa, joka on Viron suosituin rantalomakohde. Pärnu on varsinkin lapsiperheiden suosiossa sen matalavetisen ja nopeasti lämpenevän lahden ansiosta. Merenrantojen lisäksi sopivia uimapaikkoja tarjoavat pienet metsäjärvet ja joet.

Useimmilla rannoilla on ruokapaikkoja ja mahdollisuus vuokrata välineitä sekä lapsille leikkipaikkoja keinuineen, karuselleineen ja liukumäkineen. Suosituimmilla rannoilla, kuten Pärnussa ja Tallinnan Piritassa, on myös lentopallokentät aktiivisempaa lomanviettoa kaipaaville.

5. Tutustu luontoon!

Viron monipuolinen luonto tarjoaa monenlaista ihmeteltävää ja mahdollistaa useista erilaisista ulkourheilulajeista nauttimisen. Koko perheelle sopivia aktiviteetteja ovat esimerkiksi ratsastus, kalastus ja metsissä tai rannoilla retkeily. Myös lautta- tai laivamatka jollekin Viron 1500 saaresta on lapsille jännittävä kokemus.

Vaikka metsäretkellä voi nähdä vilauksen karvakuonosta, eläimiä pääsee seuraamaan turvallisesti lähietäisyydeltä Tallinnan eläintarhassa sekä 25 kilometriä Tartosta sijaitsevassa Elistveren eläinpuistossa.

Hetkiä hemmottelulle

1. Nauti hyvästä ruoasta!

Omaleimaiset huippuravintolat, pienet kahvilat sekä monet kylpylät ja hotellit eri puolilla Viroa tarjoavat herkullista ja terveellistä, puhtaista raaka-aineista tehtyä ruokaa. Sekä moderneihin että perinteisempiin makuelämyksiin voi tutustua esimerkiksi valitsemalla mieluisimman Viron 50 parhaan ravintolan listalta.

Maatilojen luomuruokaa ja maitotuotteita sekä virolaista kilohailia, silakkaa, savukinkkua, riistamakkaraa ja muita herkkuja voi ostaa myös kotiinviemisiksi kesämarkkinoilta ja toreilta. Tunnetuimpia toreja ovat Nõmme turg ja Sadama turg Tallinnassa sekä Turuhoone Tartossa.

2. Ota hetki hemmotteluun.

Virossa on viisi kylpyläkaupunkia, yli 30 kylpylää ja paljon ylellisiä kartanohotelleja, joissa on helppoa rentoutua ja hemmotella itseään. Tutun Tallinnan lisäksi kannattaa tutustua myös Haapsalun, Pärnun, Kuressaaren tai Narva-Jõesuun kylpylätarjontaan.

Hemmotteluun sopivat parhaiten terveys- tai hyvinvointikylpylät. Terveyskylpylöissä lääkärit tutkivat terveydentilasi ja laativat kuntoutussuunnitelman, jonka mukaan sinulle tarjotaan sopivaa kuntoutusta tai hoitoa. Hyvinvointikylpylöissä voit nauttia laajasta valikoimasta vartalohoitoja ja terveellistä ruokaa ylellisessä ilmapiirissä. Lisäksi hemmottelua tarjoavat päiväkylpylät, joissa voi rentoutua erilaisissa terveys- ja kauneushoidoissa mutta ei majoittua.

3. Huolla kehoa ja mieltä kesätapahtumissa.

Kesä on erilaisten festivaalien ja tapahtumien aikaa, ja Viron kesä onkin täynnä hyvälle ruoalle, ulkoilulle, terveydelle ja kulttuurille omistettuja tapahtumia. Kerää kaveriporukkasi kokoon ja suuntaa vaikka johonkin näistä tapahtumista:

  • 1.–8.6. Tallinnan vanhankaupungin kadut täyttyvät keskiaikaisella tunnelmalla 32. kertaa järjestettävien Vanhankaupungin päivien kunniaksi.
  • Hyvän ruoan festivaali Grillfest 2013 esittelee virolaista ruokakulttuuria luonnonkauniilla Vallikäärun puiston niityllä Pärnussa 7.–8.6.
  • 175-vuotista kylpyläkaupunkitaivaltaan tänä vuonna juhlistava Pärnu julistetaan Viron kesäpääkaupungiksi 21.6. Pärnun kesäkauden avajaisissa.
  • Elokuun pimenevissä illoissa Tarton raatihuoneenaukion valtaa rakkausfilmeille pyhitetty ulkoilmateatteri tARTtuff-elokuvafestivaalin ajaksi 5.–10.8.
  • 20.–21.7. järjestettävällä Haapsalun joogafestivaalilla pääsee kokeilemaan joogan eri lajeja, osallistumaan luennoille ja työpajoihin sekä kuuntelemaan kaunista musiikkia konserteissa.

Lisää tapahtumavinkkejä koko kesälle suomenkielisestä tapahtumakalenterista.

4. Lähde kaupunkilomalle!

Irtiottoon arjesta ei välttämättä tarvita kaukomatkaa tai viikonloppua pidempää aikaa. Tallinna on vain lyhyen laiva- tai lentomatkan päässä, ja etäisyydet muihin kaupunkeihin ovat lyhyitä. Tallinnassa kannattaa kuitenkin uskaltautua myös Vanhankaupungin ulkopuolelle esimerkiksi trendikkäälle Kalamajan alueelle, jossa sijaitsee mielenkiintoisia pikkuputiikkeja monet Tallinnan parhaista ravintoloista.

Kesäkuukausina kannattaa vierailla myös kesäpääkaupunki Pärnussa, jota luonnehtivat valkeat hiekkarannat, lukuisat kahvilat, vilkas yöelämä sekä monenlaiset festivaalit ja tapahtumat. Myös merenrantakaupunki Haapasalussa on mahdollista yhdistää kaupunki-

ja rantalomailu. Kulttuurista ja historiasta kiinnostuneiden kannattaa suunnata Tallinnan lisäksi esimerkiksi Tarttoon tai Viljandiin.

5. Harrasta luonnossa.

Viron vaihteleva maasto tarjoaa mahdollisuuden harrastaa monenlaisia lajeja. Kesällä voi kalastaa ja uida meressä, joessa tai järvessä. Maata halkovat myös hyvät vaellus- ja pyöräilyreitit. Lisäksi Viro on pitkän rantaviivansa vuoksi mainio paikka kaikenlaiselle vesiurheilulle sukeltamisesta melontaan ja surffauksesta purjelautailuun.

Ota siis aikaa itsellesi tai perheelle ja katso kesän erikoistarjoukset osoitteesta www.visitestonia.com.

Yhteystiedot medialle:

Toomas Tärk

Aluejohtaja, Suomi

Enterprise Estonia / Viron matkailun edistämiskeskus

Eesti Maja / Viro-keskus
Sörnäisten rantatie 22, Suvilahti
00540 Helsinki
mob: +358 45 1146 225
mail:
toomas.tark@eas.ee

Valokuvia medialle Viron matkailun edistämiskeskuksen kuvapankista: http://photos.visitestonia.com/eng/

www.visitestonia.com

www.facebook.com/visitestonia.fi

www.mynewsdesk.com/fi/pressroom/visit-estonia-finland

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit