8 pelottavaa hotellia – uskaltaisitko yöpyä näissä?

Report this content

Halloweeniä vietetään lokakuun viimeisenä päivänä, ja kummitusjutut kuuluvat olennaisesti juhlaan. Kummitusjuttujen kuuntelemisen lisäksi voit myös törmätä aaveisiin useissa vanhoissa rakennuksissa ympäri maailmaa – tai näin ainakin paikoissa käyneet matkailijat kertovat. Matkahakukone momondo.fi listasi Halloweenin kunniaksi kahdeksan karmivaa kummitushotellia.

THE RUSSELL HOTEL – SYDNEY, AUSTRALIA

Sydneyn kummitushotelli. Kuva: The Russell Hotel

Sydneyn vanhimmassa naapurustossa, The Rocks -alueella sijaitseva hotelli oli ennen vanhaan paikka, jonne rähinöivät merimiehet tulivat etsimään leposijaa. Myöhemmin, 1900-luvun alussa rakennuksessa toimi tilapäisenä sairaala paiseruton aikaan. Epidemian taittumisen jälkeen The Russel Hotel on muuttunut muodikkaaksi B & B -majataloksi. Hotellin huoneessa kahdeksan majailee merimiehen haamu, joka tarkkailee matkailijoita ja varmistaa, että he nukkuvat yönsä turvallisesti.

DRAGSHOLMIN LINNA – ODSHERRED, TANSKA

Dragsholmin linna Tanskassa. Kuva: Henrik Saxgren

Dragsholmin 800-vuotias linna on vielä tänäkin päivänä yksi Tanskan viehättävimmistä rannikkokohteista. Dragsholm on usein nimetty Euroopan aavemaisimmaksi linnaksi – väitetäänkin, että sata sielua vaeltelee sen maastossa ja ravintoloissa. Onneksi pahat henget eivät ole pilanneet ensiluokkaista ruokaa.

Linnan kiinnostavimpiin haamuihin kuuluu Harmaa Lady, entinen linnan palvelija, joka tunnetaan avuliaisuudestaan vieraiden laukkujen purkamisessa. Lisäksi linnassa kummittelee Bothwellin jaarli, skotlantilainen kuninkaallinen ja entinen vanki, joka ratsastaa ympäri pihamaata hevosellaan. Linnan kummituksista kaikkein traagisin on kuitenkin Valkoinen Lady: nuori aatelistyttö, jonka hänen isänsä lukitsi yhteen linnan huoneista saatuaan selville, että tytär oli rakastunut tavalliseen linnan työläiseen. Linnaa entisöitäessä1930-luvulla rakentajat kauhistuivat löytäessään luurangon valkoisessa mekossa haudattuna linnan seinän sisälle.

HOTEL DEL SALTO – BOGOTÁ, KOLUMBIA

Tequendaman putousten hotelli. Kuva: Louis Caya

Tämä pieni ja karmivan kaunis kartano sijaitsee kallion kielekkeellä Bogotán kaupungin laitamilla. Hotel del Salto on entinen luksushotelli, joka avattiin vuonna 1928 varakkaiden turistien majapaikaksi. Siellä pystyi unohtamaan arjen murheet ihailemalla Tequendaman putouksia.

Hotelli sai kuitenkin hieman erilaisen maineen, kun sen pihan 157 metrin kuolettavasta pudotuksesta tuli suosittu kohde itsemurhaa hautoville. Kielekkeeltä kuolemaan syöksyneiden henget jäivät vaeltelemaan hotellin käytäville. Kartano ehtikin ränsistyä 20 vuoden ajan, kunnes se entisöitiin takaisin menneeseen hohtoonsa ja avattiin uudelleen museona vuonna 2012. Hotel del Saltossa ei voi valitettavasti enää yöpyä, mutta mahtavat näkymät Bogotá-joelle ja selkäpiitä karmivat kummitukset tekevät 30 minuutin ajomatkasta vierailun arvoisia.

FIRST WORLD HOTEL – GENTING HIGHLANDS, MALESIA

First World Hotel. Kuva: 2014 Genting Malaysia Berhad

First World Hotelissa on hieman kaikkea: mahtipontisen hotellikompleksin alueella Malesian Titiwangsa-vuorten laella sijaitsee muun muassa trooppinen sademetsä, kauppakeskus, keilahalli ja huvipuisto. Kaikkein uskomattominta hotellissa on kuitenkin sen alueella havaitut paranormaalit ilmiöt.

Maailman neljänneksi suurimman hotellin vierailijoista jotkut ovat kärsineet unettomista öistä hotellin 6 118 huoneessa kummittelevien levottomien poltergeistien takia. Nämä äänekkäät yökävelijät ovat hotellin kasinolla rahansa hävinneiden uhkapelureiden haamuja, jotka jäivät kummittelemaan hotelliin päädyttyään tekemään itsemurhan. First World Hotelissa on myös kokonainen kirottu kerros, ja huhupuheiden mukaan hissi hyppääkin 21. kerroksen yli juuri sen takia.

STANLEY HOTEL – COLORADO, YHDYSVALLAT

The Stanley Hotel. Kuva: Jennifer Kirkland

Tämä valtava ja syrjäinen Coloradossa sijaitseva hotelli on niin karmiva, että se toi kauhukirjojen kirjoittajalle Stephen Kingillekin kylmiä väreitä. Stanley Hotel toimi inspiraationa Kingin menestyskirjalle Hohdolle. Hotelli ottaakin kaiken hyödyn irti kauhistuttavasta maineestaan ja järjestää vierailleen viiden tunnin pituisia kummitusjahteja ja hyytäviä yökävelyitä hotellin piha-alueella. Hotellissa voit törmätä kikattaviin tyttöihin, jotka juoksentelevat neljännessä kerroksessa ympäriinsä. Jos heidän hulluttelunsa ja pelleilynsä ovat sinulle liikaa, voit aina suunnata alakerran tanssisaliin, jossa on aina suuret juhlat käynnissä. Älä kuitenkaan ylläty, jos juhlavieraat ovat pelkästään haamuja.

FAIRMONT LE CHÂTEAU FRONTENAC – QUEBEC, KANADA

Château Frontenac. Kuva: Citizen59

Tämä korkea ja mahtava quebeciläinen linna on listattu UNESCOn maailmanperintökohteeksi, ja sillä on rikas ja sydäntä särkevä historia. Linna nimettiin 1600-luvulla eläneen Uuden Ranskan kenraalikuvernöörin Louis de Buade de Frontenacin mukaan, ja hän myös kuoli linnassa vuonna 1698. Vaikka kenraalikuvernöörin kuolemansa syy on tuntematon, toivottomat romantikot ovat ehdottaneet, että hänen kaipuunsa Pariisissa asunutta vaimoansa kohtaan ei ainakaan auttanut asiaa. Vielä 300 vuoden jälkeenkin Château Frontenacin vieraat ovat nähneet kenraalikuvernöörin vaeltavan linnan käytävillä etsien sielunkumppaniaan. Louis de Buade de Frontenacin haamun lisäksi linnassa kummittelee myös niin kutsuttu Nainen Valkoisissa, jolla on tapana kiivetä hotellin sänkyihin vieraiden seuraksi.

QUEEN ANNE HOTEL – SAN FRANCISCO, YHDYSVALLAT

The Queen Anne Hotel Kuva: Smallbones

Tämä kodikas hotelli sijaitsee San Franciscon näyttävässä Pacific Heightsin naapurustossa. Alun perin rakennus toimi Miss Mary Laken tyttökouluna, ja ankaran koulunjohtajattaren väitetäänkin kummittelevan edelleen hotellissa. Koulu myytiin vastoin hänen tahtoaan, ja sen vuoksi hän pysyttelee siellä tänäkin päivänä vaeltaen ympäri viktoriaanisen talon käytäviä. Miss Mary Laken on nähty tälläytymässä peilien edessä ja kuultu näppäilevän vanhan pianon kieliä. Pelottomimmat majoittujat voivat varata huoneen 410, joka on Miss Mary Laken entinen työhuone. Hän pöyhii tyynysi ilomielin ja peittelee sinut yöllä.

HOTEL BURCHIANTI – FIRENZE, ITALIA

Hotel Burchianti oli 1930-luvun runoilijoiden, taiteilijoiden – ja Benito Mussolinin suosima majapaikka. Nykyään hotellin suosiota selittää myös sen maine yhtenä Firenzen pelottavimmista paikoista. Vieraat ovatkin kertoneet kohdanneensa hotellissa vanhan naisen haamun kutomassa aulan tuolilla sekä aavemaisen palvelustytön heräämässä aamun pikkutunteina siivoamaan huoneita.

Kaikista pelokkaimpien ei kannata varata Fresco Roomia, jonka kauniisti koristeltu sisäkatto jää toiseksi huoneen aavemaisuudelle. Tässä palatsimaisessa hautaholvissa yöpyneet pelottomat matkailijat ovat kuvailleet tunteneensa jonkin tuntemattoman olennon tuijottaneen heitä läpi yön ja saaneensa jääkylmiä suudelmia kasvoillensa. Nämä pelottavat tapahtumat eivät ole kuitenkaan alentaneet Burchiantin loistokkaita arvosteluja.

Lisätiedot:

Ulla Helander     

Miltton

ulla.helander@miltton.fi

040 741 9615

momondosta:

momondo.fi on ilmainen ja riippumaton kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee miljardeja lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten  CNN, The New York Times ja The Daily Telegraph. momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia 29 markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi iPhone-, Android- ja Blackberry-laitteille.

Avainsanat: