Aira Samulin on Vuoden Poka 2012

Report this content

Julkkiskilpailun voittoon nousi ensimmäistä kertaa nainen

Optikkoketju Specsaversin järjestämässä Vuoden Poka -kilpailussa tehtiin tänään historiaa, kun suomalaiset äänestivät viihdetaiteilija Aira Samulinin vuoden valovoimaisimmaksi silmälasijulkkikseksi. Äänestystulos on ainutlaatuinen, sillä jo viidettä kertaa järjestetyn kisan voitto on mennyt aina aikaisemmin miehelle. Ikinuori kansansuosikki saa palkinnoksi 1 000 euroa, jotka hän lahjoittaa vuonna 2011 perustamansa Aira Samulinin säätiön vanhus- ja mielenterveystyöhön. Myös Mikko Alatalo, Sofi Oksanen ja Juha Veijonen pääsivät lähelle kisan kärkeä.

Optikkoketju Specsaversin järjestämän Vuoden Poka -äänestyksen paalupaikalla on nähty perinteisesti vain kotimaisia miesjulkkiksia. Tänä vuonna miesten onni kääntyi, kun suomalaiset äänestivät taiteilija Aira Samulinin Suomen karismaattisimmaksi silmälasijulkkikseksi. Vuoden Poka -äänestys oli käynnissä internetissä kolmen kuukauden ajan.

-       Tämähän on miellyttävä yllätys! Hienoa kuulla, että suomalaiset ovat seuranneet silmälasivalintojani näin tarkkaan. Näen kyllä aivan hyvin ilman lasejakin, minulle pokat ovat asuste ja käsittelen niitä kuin koruja. Silmälasipokat ovat efekti – niillä saa kasvoille piristystä, muotoa ja ilmettä, voitosta ilahtunut Samulin kommentoi.

Aira omistaa yli 30 kappaletta silmälaseja

Pirteästä elämänasenteestaan tunnettu tanssitaituri omistaa pokia yli 30 kappaletta – kokoelmasta löytyy kaikenlaisia värejä, muotoja ja malleja. Monet äänestäjät kiittelivätkin Airaa juuri räväköistä ja rohkeista pokavalinnoista. Hän kertoo itse ihailevansa Jorma Uotisen kehysvalintoja.

-       Valitsen pokat päähän sen perusteella, mikä on trendikkäintä. Eri kehykset sopivat eri tilanteisiin. Lukulasit kulkevat mukana joka tilanteessa ja ovat aina käden ulottuvilla – käsilaukussa on aina yhdet, yöpöydällä, työpöydällä ja Hyrsylän Mutkan ala- ja yläkerrassa samoin. Pokistani löytyy värejä oranssista keltaiseen ja sädehtivän pinkistä violetin sekä sinisen yhdistelmään, hän kertoo.

Aikaisempina vuosina suomalaiset ovat äänestäneet kilpailun voittoon tv-kasvo Teuvo Lomanin, pop-tähti Antti Tuiskun, tyylitaituri Jorma Uotisen sekä viihteen moniottelija Simo Frangénin.

Palkintosumma lahjoitetaan Aira Samulinin säätiön vanhus- ja mielenterveystyöhön

Vuoden Poka -äänestyksen voittaja saa lahjoittaa 1 000 euroa valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen.

Myös yrittäjänä ja aktiivisena vapaaehtoistyöntekijänä toimiva Samulin antaa palkintosumman Aira Samulinin säätiön vanhus- ja mielenterveystyöhön. Aira on perustanut säätiön vuonna 2011.

-       Jo nyt olemme kiertäneet yhdessä psykologi Pirkko Lahden kanssa yli sadassa vanhainkodissa piristämässä vanhuksia ja järjestämässä ohjelmaa laulatuksesta tansseihin. Tietysti olen tehnyt vapaaehtoistyötä jo kauan ennen säätiötä, se on selvä, hän kertoo.

Optikkoketju Specsavers järjestää vuosittain kaksi merkittävää silmälasikilpailua, Suomen sähäkin silmälasimalli -kisan ja Vuoden Poka -äänestyksen. Vuoden Poka palkittiin tänä iltana Suomen sähäkin silmälasimalli -kilpailun finaalissa Helsingin Muotimessuilla.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Marjo Halonen, Specsavers Finland, 050 598 7046, marjo.halonen@specsavers.com
Viestintätoimisto Miltton, Elina Lehmusto, 040 569 6043, elina.lehmusto@miltton.fi

Kuvapyynnöt:
Viestintätoimisto Miltton, Elina Lehmusto, 040 569 6043, elina.lehmusto@miltton.fi 

Specsavers Spectacle Wearer of the Year -kilpailu järjestetään tänä vuonna yhteensä kahdeksassa maassa, jotka ovat Australia, Iso-Britannia, Irlanti, Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti ja Suomi. Järjestyksessään viidestoista Spectacle Wearer of the Year -kilpailu on maailman ensimmäinen silmälasimallikisa ja sen tarkoituksena on rohkaista ihmisiä käyttämään silmälaseja asusteena, osana omaa tyyliä ja persoonaa.

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 400 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2011 1,7 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketju on tähän mennessä avannut yli yhdeksänkymmentä Specsavers Optikko -liikettä, joista suurin osa on paikallisten yrittäjien omistuksessa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia