Alexandria on ostanut Premium Advisors Oy:n vakuutusliiketoiminnan

Report this content

Kaupan myötä Alexandrialle siirtyy lähes 900 miljoonan euron vakuutuskanta.

Alexandria Pankkiiriliike Oyj on ostanut vakuutusasiamiesyhtiö Premium Advisors Oy:n. Järjestelyn myötä Alexandria-konsernista tulee yksi suomen suurimmista sijoitusvakuutusten vakuutusedustajista noin 1,4 miljardin euron vakuutuskannalla, ja konsernin palveluvalikoima laajenee vastaamaan paremmin varakkaiden yksityishenkilöiden, perheiden ja instituutioiden tarpeita.

Kaupassa Alexandria-konsernille siirtyy Premiumin Advisorsin suomalaisten vakuutusasiakkaiden kanta, jossa on vakuutusomistuksia yhteensä noin 890 miljoonaa euroa. Järjestelyn myötä Alexandria-konsernin vakuutuksissa, rahastoissa ja strukturoiduissa sijoitustuotteissa olevat hallinnoitavat varat kasvavat yli kolmanneksella yhteensä 2,4 miljardiin euroon.

Premium Advisors Oy on laki- ja talouspalveluihin erikoistuneen Premium Groupin vakuutusasiakkaita palveleva asiamiesyhtiö. Kaupassa myyjänä toimivat Premium Advisorsin henkilöosakkaat ja ostajana Alexandria-konsernin emoyhtiö Alexandria Pankkiiriliike Oyj. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.

”Olemme olleet edelläkävijöitä sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa yli kaksi vuosikymmentä, joten kauppa sopii hyvin kasvustrategiaamme. Premium Advisors on yksi Suomen arvostetuimmista sijoitusvakuutusten hoitajista, ja olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsemme laajentamaan erikoisosaamistamme sekä vakuutustuotteissa että niiden lainsäädännössä. Tavoitteenamme on luoda yhteistyössä valtakunnallinen palvelukonsepti, jossa asiakkaalle voidaan tarjota sekä varainhoito että riippumattomat talous- ja lakipalvelut. Olemme jatkossakin kiinnostuneita järjestelyistä, joilla voimme vauhdittaa hallinnoitavien varojemme kasvua”, Alexandrian toimitusjohtaja Jan Åkesson kertoo.

Premium Advisorsin hallituksen puheenjohtajana jatkava Pasi Raitala on myös tyytyväinen järjestelyn lopputulokseen.

”Nykyisessä sijoitusvakuutusten markkinatilanteessa Alexandrian kaltainen toimija on paras mahdollinen taho hoitamaan Premium Advisors Oy:n toimintaa. Premium Groupin laki- ja talouspalvelut jatkavat omina, riippumattomina toimijoinaan kaupan jälkeen, ja palvelevat nykyisiä ja tulevia asiakkaitaan kuten ennenkin.  Alexandrian valtakunnallinen 30 toimipisteen verkosto tarjoaa loistavat puitteet kasvattaa kaikkien Premium Groupin palveluiden tarjontaa, jatkossa myös Alexandrian asiakkaat pääsevät hyötymään entistä laajemmin Premium Groupin palveluista”, Raitala tiivistää.


Lisätiedot:

Jan Åkesson
toimitusjohtaja
Alexandria Pankkiiriliike Oyj
puh: +358 40 731 2325
email: jan.akesson@alexandria.fi

Alexandria Pankkiiriliike Oyj

Vuonna 1996 perustettu Alexandria on 23 vuoden aikana kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Yhtiö on erikoistunut laadukkaisiin säästämisen ja sijoittamisen ratkaisuihin. Alexandria palvelee yli 82 000 asiakastaan 30 paikkakunnalla noin 270 sijoitusalan asiantuntijan voimin. Konsernin muodostavat Alexandria Pankkiiriliike Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy sekä Alexandria Markets Oy.

www.alexandria.fi

Premium Advisors

Premium Advisors Oy on vuonna 2007 aloittanut vakuutusasiamiesyhtiö, joka on erikoistunut vaativiin sijoitusvakuutuskokonaisuuksiin ja toimiin useiden johtavien kansainvälisten vakuutusyhtiöiden asiamiehenä.

Premium Group on kokonaisvaltaisen laki- ja talousasioidenhoidon edelläkävijä. Premiumin Groupin toiminnan kulmakivenä on toimia viisaammalla päätöksenteolla aina ajoissa asiakkaan parhaaksi ja tarjota asiantuntevaa laki- ja talouspalvelua saman katon alta. Premium Group palvelee asiakkaita liki 50 laki- ja talousammattilaisen voimin tällä hetkellä Helsingissä ja Turussa.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit