Animagi laajenee neljällä uudella klinikalla

Report this content

Suomen suurin eläinlääkäriasemaketju Animagi kasvattaa valtakunnallista peittoaan vauhdilla. Nyt ketju saa vahvistukset Helsingissä, Lohjalla, Mäntsälässä ja Jyväskylässä toimivista neljästä klinikasta. Animagi etenee vahvan kasvustrategiansa mukaisesti ja saavuttaa 20 miljoonan euron liikevaihdon kuluvan maaliskuun aikana.

Animagiin ovat tällä viikolla liittyneet Kissaklinikka Felina (Helsinki), Lohjan Pieneläinklinikka sekä Mäntsälän eläinlääkäriasema. Lisäksi Animagi avaa Muurameen huhtikuussa täysin uuden klinikan.

Uudet klinikat syventävät Animagin osaamista erityisesti kissasairauksissa ja lisääntymistieteessä. Felina on Suomen johtava kissojen sairauksiin erikoistunut klinikka ja Mäntsälän eläinlääkäriasema on Suomen johtava lisääntymistieteeseen erikoistunut eläinklinikka.

Uusien klinikoiden myötä Animagin liikevaihto tulee kasvamaan noin kolme miljoonaa euroa. Keskustelut uusien, ketjuun liittyvien klinikoiden kanssa ovat koko ajan käynnissä. Tavoitteena on, että loppuvuodesta Animagi-ketjussa on mukana noin 25–30 klinikkaa.

- Toteutuneet yritysjärjestelyt tuovat Animagiin lisää todellisia huippuosaajia. Olen enemmän kuin tyytyväinen Animagin kasvutarinaan, niin osaamisen kuin yrityksen koon suhteen. Olemme edenneet strategiamme mukaisesti ja se on osoittautunut toimivaksi tavaksi. Suomalaiset eläinlääkäriyrittäjät ovat kaivanneet tuekseen lääketieteelliseen osaamiseen panostavaa ketjua. Seuraavien viikkojen aikana ketjumme koko tulee entisestään kasvamaan ja saavutamme 20 miljoonan euron liikevaihdon maaliskuun loppuun mennessä, Animagin hallituksen puheenjohtaja Martti Kiuru kertoo.

Animagi aloitti toimintansa marraskuussa 2012. Ketjusta tuli heti perustamisensa alkumetreillä Suomen suurin alan toimija. Täysin kotimaisen konsernin tarkoituksena on laajentaa eläinlääkintäalan palveluvalikoimaa ja tarjota asiakkaille yhä asiantuntevampaa lääketieteellistä osaamista yhdistettynä lämminhenkiseen asiakaspalveluun.

Kissaklinikka Felinan, Lohjan Pieneläinklinikan ja Mäntsälän eläinlääkäriaseman nimet tulevat kevään aikana muuttumaan Animagi-ketjun mukaisiksi.

Animagiin liittyneet klinikat löytyvät seuraavista osoitteista:

  • Mäntsälän eläinlääkäriasema Oy, Mäntymäentie 3, 04600 Mäntsälä
  • Kissaklinikka Felina, Työmiehenkatu 4, 00180 Helsinki
  • Lohjan Pieneläinklinikka, Laurinkatu 35, 08100 Lohja
  • Animagi Muurame, Setäläntie 2, 40950 Muurame


Lisätietoja:
Martti Kiuru, Animagin hallituksen puheenjohtaja, +358 40 581 1545, martti.kiuru@jenio.fi

Animagi on Suomen suurin eläinlääkintäpalveluita tuottava ketju, jolla on tällä hetkellä 17 klinikkaa 10 paikkakunnalla. Konsernin liikevaihto on yli 17 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee tällä hetkellä noin 180 henkilöä, joista 75 on eläinlääkäreitä. Animagi perustettiin vuonna 2012. Konsernin tarkoituksena on laajentaa eläinlääkintäalan palveluvalikoimaa ja tarjota asiakkaille yhä asiantuntevampaa lääketieteellistä osaamista yhdistettynä lämminhenkiseen asiakaspalveluun.