Antton Rönnholm Milttonille
Milttonin geopolitiikkaan liittyvää konsultointia, analyysia ja tilannekuvapalvelujen liiketoimintakokonaisuutta kehittämään on nimetty Antton Rönnholm.
Antton Rönnholm on aiemmin toiminut SDP:n puoluesihteerinä sekä pitkään Brysselissä konsulttina ja asiantuntijana. Osana Suomen puheenjohtajuuskautta hän on osallistunut neuvotteluihin EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä ja on mukana kahden globaalin ajatuspajaverkoston hallituksessa. Viimeksi hän työskenteli Genevessä Kansainvälisessä työjärjestössä (ILO) vanhempana neuvonantajana.
Kansainvälisen poliittisen tilanteen muutokset heijastuvat yhä suoremmin yritysten toimintaympäristöön ja vaikuttavat entistä enemmän niiden kasvuun ja tuloksentekokykyyn. Uusille markkinoille pääsy edellyttää syvällistä ymmärrystä yhteiskunnallisesta toimintaympäristöstä. Varautuminen, ennakointi ja toimintaympäristön analyysi sekä niiden integroiminen yritysten strategiaan ja uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin korostuvat jatkuvasti.
”Ajankohtaisen tilannekuvan tarjoamisen lisäksi haluan yhdessä asiakkaiden kanssa tarkastella, mitkä ovat maailman geopoliittiset ja liiketoiminnalliset hot spotit — alueet ja kehityskulut, joiden eteneminen edellyttää sekä aktiivista seurantaa että geopolitiikasta nousevien riskien hallintaa, jotta ne voidaan kääntää kestävän kasvun mahdollisuuksiksi”, sanoo Antton Rönnholm.
Milttonilla on jo vuosia ollut vahvoja kyvykkyyksiä ja syvää osaamista geopolitiikan ja sen analyysin osalta, erityisesti ajatuspaja Nordic West Officen kautta. Rönnholmin johdolla Miltton vahvistaa nyt entisestään kykyään tarjota suomalaisille ja kansainvälisille asiakkailleen paitsi geopolitiikan analyysi- ja strategiapalveluja, myös tukea heitä kansainvälisessä vaikuttamisessa, viestinnässä ja EU-asioissa.
“Globaalit kriisit ja geopoliittiset jännitteet heijastuvat nyt suoraan yritysten jokapäiväiseen päätöksentekoon. Antton Rönnholmin kyky analysoida ja ennakoida toimintaympäristön muutoksia suomalaisille ja kansainvälisille asiakkaille vahvistaa Milttonin asemaa strategisena neuvonantajana”, sanoo Miltton Groupin varatoimitusjohtaja Kaius Niemi.
Lotta Backlund, Director, Brand and culture
Lotta.Backlund@miltton.com, p. 0405313076
Miltton on pohjoismainen konsulttitalo, jossa työskentelee noin 400 asiantuntijaa yhteiskunnan eri puolilta, muun muassa liiketoiminnan, median, politiikan, viestinnän, tekoälyn, tutkimuksen, geopolitiikan, datan ja digitaalisuuden, brändin, mainonnan ja pääomamarkkinoiden saroilla. Vahvuutemme on näiden osaamisten yhdistäminen, jotta voimme auttaa asiakkaitamme navigoimaan ja menestymään yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Missiomme on olla pohjoismaisten yritysten ja kansainvälisten organisaatioiden luotetuin neuvonantaja. Toimipisteemme sijaitsevat Brysselissä, Helsingissä, Kiovassa, Riiassa, Tallinnassa, Tukholmassa, ja Washington D.C:ssä. Liikevaihtomme oli 42,2 miljoonaa euroa vuonna 2025.