BMW Motorrad vuoden suurin kasvaja Suomen mp-markkinoilla

Report this content

BMW Motorrad on tehnyt tänä vuonna huiman 23,2 prosentin kasvun ja rikkonut kaikkien aikojen markkinaosuusennätyksensä. Samalla moottoripyörien kokonaismarkkinat ovat laskeneet lähes 20 prosenttia.

BMW on onnistunut ainoana brändinä kasvamaan huomattavasti mp-markkinoilla tänä vuonna. Syyskuun loppuun mennessä uusia BMW Motorradin moottoripyöriä oli rekisteröity Suomessa 473 kappaletta, mikä on lähes sata enemmän kuin samana ajanjaksona viime vuonna. Kasvua on tähän mennessä vuotta tullut 23,2 prosenttia, samalla kun moottoripyörien kokonaismarkkinat ovat laskeneet 19,5 prosenttia.

Kasvulla BMW Motorrad on saavuttanut 12,3 prosentin markkinaosuuden kaikista myydyistä moottoripyöristä Suomessa, mikä on brändin kaikkien aikojen ennätys. Edellinen ennätys, 8,3 prosenttia, on vuodelta 2011.

Yli 500-kuutioisissa pyörissä BMW Motorrad on noussut segmentin ylivoimaiseksi ykköseksi Suomessa. Vielä viime vuonna se piti kolmatta sijaa Hondan ja Harley-Davidsonin jälkeen. Vuoden 2013 aikana tapahtunut 31 prosentin kasvu omassa segmentissä nostaa BMW Motorradin markkinaosuuden yli 20 prosenttiin.

”Olemme kehittäneet mallistoamme määrätietoisesti, vaikka maailmantaloudellinen epävarmuus on jatkunut jo usean vuoden ajan. Tästä osoituksena BMW Motorrad toi tänä vuonna markkinoille kaksi uutuutta, R 1200 GS:n ja F 800 GT:n. Molemmat mallit ovat saavuttaneet Suomessa suuren suosion ja nousseet omissa segmenteissään myydyimmiksi malleiksi”, BMW Motorradin Suomen myyntipäällikkö Stefan Collin kertoo.

Lisätietoja:

Oy BMW Suomi Ab, Henri Jantunen, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, (09) 6137 4217, henri.jantunen(at)bmw.fi, www.bmw.fi

BMW Group
BMW Group on yksi maailman menestyneimmistä autojen ja moottoripyörien valmistajista, jonka brändejä ovat BMW, MINI ja Rolls-Royce. BMW Groupilla on 28 tuotantolaitosta 13 eri maassa, ja yhtiön myyntiverkosto kattaa yli 140 maata.

BMW Group myi kaikkiaan noin 1,85 miljoonaa autoa ja 117 000 moottoripyörää vuonna 2012. BMW Groupin liikevaihto tilivuonna 2012 oli 76,85 miljardia euroa ja voitto ennen veroja 7,82 miljardia euroa. Vuoden 2012 lopussa yhtiöllä oli noin 105 876 työntekijää.

BMW Groupin menestys pohjautuu pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaan. Yhtiö onkin ottanut strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat koko arvoketjussaan, kattavan tuotevastuun ja luonnonvarojen säästämisen.

www.bmwgroup.com

Facebook: http://www.facebook.com/BMWGroup

Twitter: http://twitter.com/BMWGroup

YouTube: http://www.youtube.com/BMWGroupview

Google+:http://googleplus.bmwgroup.com

Tilaa

Liitteet & linkit