Budbee päättää uuden rahoituskierroksen

Report this content

Viimeisen mailin kuljetusyritys Budbee ilmoittaa tänään sulkevansa 400 miljoonan kruunun (SEK) rahoituskierroksen, jonka arvo on saavuttanut yli 7,3 miljardia kruunua (SEK) eli noin 700 miljoonaa euroa.  Vain kuukausi sitten avattu rahoituskierros ylimerkittiin nopeasti ja kohdistettiin vain nykyisille sijoittajille. Investoinnin lisäksi yrityksellä on nyt myös mahdollisuus saada suurempaa pankkilainaa jatkokasvun rahoittamiseksi. 

   

A person sitting on a chair

Description automatically generated with medium confidence

Budbee toimittaa paketteja verkkokaupan toimijoilta kuluttajille viidessä maassa sekä pakettiautomaatteihin että kotiinkuljetuksina. Yritys tavoittaa arviolta 35 miljoonaa kuluttajaa, ja viime vuonna sillä oli 7 miljoonaa asiakasta. Tämänpäiväinen ilmoitus merkitsee uutta virstanpylvästä yrityksen kasvussa ja on vankka todiste menestyksekkäästä liiketoimintamallista.   

“Olen äärettömän ylpeä voidessani ilmoittaa tästä kaupasta tänään – en vain siksi, että olemme varmistaneet sijoitukset hyvällä arvolla ja vähäisellä diluutiolla tämän päivän myrskyisillä markkinoilla, vaan koska saamme myös pankin jatkuvan luottamuksen, mikä mahdollistaa meille entistäkin suuremmat lainalimiitit. Olemme perustaneet myös sijoitusohjelman Budbeen työntekijöille, jonka kautta he voivat osallistua yrityksen kasvumatkaan omistajina, mikä on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää”, sanoo Budbeen perustaja ja toimitusjohtaja Fredrik Hamilton. 

Budbee keräsi viimeksi rahaa joulukuussa 2020, minkä jälkeen yrityksen osakkeen kurssi on noussut 141 prosenttia. Lukua voidaan verrata Tukholman pörssin kehitykseen samalta ajanjaksolta, mikä oli 6,8 prosenttia. Budbeen pakettiautomaattiverkosto on nopeasti kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista; tällä hetkellä automaatteja on noin 5000 eri lokaatiossa. Yrityksen saamat suuremmat lainalimiitit käytetään pääosin rahoittamaan pakettiautomaatteihin tehtäviä investointeja. 

 

Lisätietoja:
Ann Sonne
VP of Communications
ann.sonne@budbee.com

 

Tietoa Budbeesta:

Budbee on vuonna 2016 Ruotsissa perustettu teknologiayritys, jonka tavoitteena on tehdä verkkokauppaostosten tekemisestä helpompaa. Budbee käyttää itseoppivaa järjestelmää ja itse räätälöityjä algoritmeja, ja sen kattavat pakkettiautomaattiverkostot ja kotitoimitukset tavoittavat yli 35 miljoonaa ihmistä Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Belgiassa ja Alankomaissa. Heti perustamisestaan lähtien Budbeelle on ollut kaikkein tärkeimpänä asiakkaiden tarpeet, ja tähän mennessä yli 10 miljoonan asiakkaan tilaukset on toimitettu heille saman tai seuraavan päivän aikana käyttäen polkupyöriä, sähköajoneuvoja sekä biopolttoaineita. Sadat suuret verkkokauppatoimijat, kuten ASOS, Zalando, Inditex ja H&M, käyttävät Budbeen palveluja. Tuhannet verkkokaupan yritykset käyttävät Budbeen palveluja, mukaan lukien ASOS, Zalando, Inditex ja H&M. Budbeestä on hyvää vauhtia kehittymässä Euroopan johtava verkkokaupan alusta, jolle asiakas on aina sydämessä. www.budbee.fi 

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit