Cresense jatkaa kasvuaan ja kansainvälistymistään – laajentaa Kiinaan

Report this content

Digitaalisten palveluiden ja käyttökokemuksen suunnitteluun keskittyvä Cresense Oy kasvaa ja laajentaa toimintojaan palkkaamalla lisää tekijöitä Pohjois-Amerikkaan ja perustamalla tytäryhtiön Shanghaihin, Kiinaan. Omien toimistojen kansainvälinen verkosto kasvaa nyt neljään.

Digitaalisten palveluiden käyttö- ja palvelukokemuksen kehittämiseen investointi näkyy vahvasti globaalilla tasolla. Lisäksi suomalainen design-osaaminen koetaan laadukkaaksi ja sillä on maailmalla kysyntää. Shanghain toimiston ansiosta Cresense voi palvella kansainvälisiä asiakkaitaan entistä paremmin. Kiinasta Cresense hakee nykyisten asiakkaidensa projektien lisäksi aktiivisesti myös uusia asiakkaita ja lisää synergiaa Helsingin, Kalifornian Piilaakson ja Singaporen toimistojensa välille.

"Liikevaihtomme kasvoi viime vuonna lähes 50 % ja näemme kansainvälistymisen olevan edelleen keskeinen osa kasvustrategiaamme, joten investoimme siihen vahvasti. Kasvun lisäksi globaali toiminta mahdollistaa uudenlaisia ja suurempia projekteja, sekä tasaa Suomen sesonkivaihteluita. Shanghain toimisto tuo selkeitä synergiaetuja meille ja asiakkaillemme", toteaa Cresensen toimitusjohtaja Marko Rapeli.

Kiinan toimintojen johtajaksi on palkattu Vijay Selvaraj, jolla on vuosien kokemus paikallisesta markkinasta ja vastaavanlaisten toimintojen perustamisesta ja kasvattamisesta Kiinassa. Cresense rakentaa Shanghaihin paikallisen tiimin, mutta hyödyntää tekemisessään koko globaalia henkilöstöään.

"Aasian ja Pohjois-Amerikan markkinat ovat erittäin tärkeitä monelle yritykselle. On olennaista, ja suorastaan kriittistä, että palvelun asiakaskokemus on suunniteltu vastaamaan kyseisen markkinan tarpeisiin ja toiveisiin. Paikallinen läsnäolomme on lähes välttämätöntä ja samalla asiakas saa meiltä yhden luukun kautta tasalaatuista palvelua globaalisti”, Rapeli jatkaa.

Erinomainen asiakaskokemus on tänä päivänä yrityksille kriittinen menestystekijä. Ammattimainen asiakaslähtöinen palvelu- ja käyttökokemussuunnittelu tuottaa yrityksille konkreettisia tuloksia, kuten myynnin kasvua, korkeampaa asiakasuskollisuutta ja parempaa tehokkuutta.

Cresensen asiakkaita ovat mm. Microsoft, Samsung, Rovio, Supercell, KONE, F-Secure, Itella ja Comptel.

Cresense osallistuu ensi viikolla järjestettävään Mobile World Congressiin Barcelonassa: www.seamlessmwc2015.com

Lisätietoja:
Cresense Oy, Marko Rapeli, toimitusjohtaja, + 358 50 3233 973
Cresense China, Vijay Selvaraj, Regional Director, +86 15800 30 8571
www.cresense.com

Vuonna 2001 perustettu Cresense Oy on asiakaskeskeiseen digitaalisten palveluiden suunnitteluun erikoistunut yritys. Cresense auttaa yrityksiä luomaan käyttökokemukseltaan ylivertaisia palveluita, joilla lisätään organisaation tehokkuutta ja kilpailukykyä sekä kehitetään brändiä.

Avainsanat: