Facebookista tuttu eläinsuosikki Lenni valmistuu opaskoiraksi

Report this content

Opaskoirapentu Lenni muuttaa Kemissä asuvan eläkeläisrouvan uudeksi apuriksi

Optikkoketju Specsaversin ja Opaskoirakoulun yhteinen Opaskoirapentu Lenni -sivu on hurmannut Facebookissa tuhannet suomalaiset eläinten ystävät. Sosiaalisessa mediassa kuulumisiaan ahkerasti päivittäneen eläinjulkkiksen ainutlaatuinen tarina saa nyt onnellisen lopun: Lenni valmistuu opaskoiraksi ja aloittaa työt Kemissä maaliskuun loppupuolella.

Facebookissa toimivan Opaskoirapentu Lenni -sivun tarkoituksena on kertoa yhden pennun elämän ja kokemusten kautta opaskoiratoiminnasta, opaskoirien koulutuksesta ja vapaaehtoisten hoitoperheiden arvokkaasta työstä. Suuren suosion saavuttanut, vuonna 2010 perustettu sivu on tehnyt Lennistä yhden Suomen kuuluisimmista eläinjulkkiksista. Säännöllisesti ja veikeällä tavalla vaiheistaan raportoivan opaskoirapennun tarinoita seuraa yli 8 000 fania.

Vilkkaasta veijarista kasvoi taitava opaskoira

Lennin kaksivuotinen taival opaskoiraksi on ollut varsin vaiherikas. Ensimmäisen vuotensa se eli tavallista koiran elämää hoitoperheessä Helsingissä, jonka jälkeen se saapui soveltuvuustesteihin Opaskoirakoululle. Lennin tulevaisuus näytti ensin synkältä: se hyväksyttiin koulutukseen, mutta joutui tarkkailuluokalle heikon keskittymiskykynsä vuoksi. Opaskoirakoulun johtaja Riitta Liimatainen kertoo, että Lenni on lopulta kypsynyt tehtäväänsä erinomaisesti puolen vuoden opaskoirakoulutuksen aikana.

- Lenni oli nuorempana melkoinen vilpertti, mutta vanhemmiten se on oppinut hienosti opaskoiran tehtävät. Nyt Lenni kulkee kaduilla ja julkisissa liikennevälineissä mallikkaasti, pysähtyy suojateillä, etsii ovet ja tunnistaa opastamisessa tärkeät sanat, kuten ”oikea”, ”vasen”, ”suojatie” ja ”bussipysäkki”. Onpa Lenni käynyt jopa lentokoulutuksessa, kertoo johtaja Riitta Liimatainen Opaskoirakoululta.

Nyt Lenni muuttaa opaskoiraksi Kemiin. Kaksi viimeistä koulutusviikkoaan Lenni viettää yhteistoimintakurssilla tulevan käyttäjänsä Sirkka Holmin kanssa, jolle Lenni on ensimmäinen opaskoira. Yhteistoimintakurssin tarkoituksena on tutustuttaa käyttäjä ja opas toisiinsa, opetella yhdessä liikkumista, mutta myös käydä läpi kaikki koiranhoidon alkeet ruokinnasta peseytymiseen.

- Lenni on kiltti ja hyvähermoinen opaskoira. Hitaalla vauhdilla opastaessa Lennin keskittyminen saattaa edelleen hieman herpaantua, mutta kyllä hän palaa helposti opaskoiran rooliinsa, koska on luonteeltaan hyvin palvelualtis ja rauhallinen. Vilkkaasta pikku-Lennistä on kasvanut oikea herrasmies, kuvailee Liimatainen.

Lenni vietti valmistujaisjuhliaan tiistaina 19.3. Helsingin Forumin Specsavers Optikko -liikkeessä. Valmistumisen jälkeen Lenni ei enää päivitä kuulumisia sosiaalisessa mediassa, vaan keskittyy opaskoiran tehtäviinsä Kemissä. Tiedotteen liitteenä erillinen "Opaskoirapentu Lennin matka: kuinka tavallisesta koiranpennusta tuli opaskoira?" -pdf-dokumentti.

Tiesitkö tämän opaskoirista?

  1. Työssään oleva opaskoira pitää yllään aina kolmiotunnuksella varustettuja valjaita.
  2. Valjaissa olevaa opaskoiraa ei saa häiritä. Opaskoira tarvitsee työrauhan, jotta koirakon liikkuminen on turvallista.
  3. Opaskoirien hankinta-, koulutus- ja ylläpitokustannukset korvataan yhteiskunnan varoista. Näkövammaiselle opaskoira on maksuton.
  4. Jos näet opaskoiran kanssa liikkujan tarvitsevan apua, älä epäröi auttaa!
  5. Opaskoiran koulutus voidaan aloittaa vasta, kun koira on 11,5 vuoden ikäinen. Pentu tarvitsee ennen koulutusta hoitokodin, jossa se varttuu ja sitä hoidetaan kuten muitakin kasvavia koiria.

Lisätietoja Specsaversin ja Opaskoirakoulun yhteistyöstä:
Opaskoirapentu Lenni -sivu on optikkoketju Specsaversin ja Opaskoirakoulun yhteistyöprojekti, jonka tarkoituksena on kertoa Opaskoirakoulun arvokkaasta työstä yhden pennun elämän ja kokemusten kautta. Sivun ylläpidon lisäksi Specsavers tukee Opaskoirakoulua rahoittamalla Lennin koulutuksen. Optikkoketju tukee toimintaa myös Hollannissa, Australiassa ja Iso-Britanniassa. onka tarkoituksena on kertoa Opaskoirakoulun tekemästä arvokkaasta työstä yhden pennun elämän ja kokemusten kautta. Tämän sivun ylläpidon lisäksi Specsavers tukee Opaskoirakoulua myös rahoittamalla opaskoirapentu Lennin koulutuksen. Optikkoketju tukee opaskoiratoimintaa myös Australiassa, Hollannissa ja Iso-Britanniassa.

Lisätietoja:                                                                                                                                    
PR Manager Irene Hernberg, Specsavers Finland,
040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com
Johtaja Riitta Liimatainen, Opaskoirakoulu,
050 494 8848, riitta.liimatainen@opaskoirakoulu.fi
Vanhempi kouluttaja Miira Hellman, Opaskoirakoulu,
010 395 5924, miira.hellman@opaskoirakoulu.fi
Opaskoirapentu Lennin Facebook-sivu: facebook.com/opaskoirapentulenni

Kuvapyynnöt:
Viestintätoimisto Miltton, Maiju Meriläinen, 040 765 6146, maiju.merilainen@miltton.fi

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 400 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2011 1,7 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun liikeverkosto kattaa koko maan.