Flybe jatkaa IFK Mariehamnin sponsorointia

Report this content

Pohjoismaiden johtava alueellinen lentoyhtiö Flybe sponsoroi IFK Mariehamnia viime sunnuntaina alkaneella Veikkausliigakaudella 2013. Sponsorointisopimus on edellistä vuotta laajempi ja se pitää sisällään pelien sponsoroinnin lisäksi Flyben vahvan näkyvyyden Wiklöf Holding Arenalla.

”IFK Mariehamn pelasi menestyksekkääksi viime kaudella ja tämä kausi alkoi hienosti voittopelillä, joten meillä on suuret odotukset joukkueelta. Haluamme osoittaa sitoutumistamme Ahvenanmaalle tukemalla paikallisten yhteisöjen toimintaa ja alueen urheilua, ja toivotammekin IFK Mariehamnille yhteistyömme myötä menestystä peleihin!” kannustaa Flyben markkinointipäällikkö Tytti Haaga.

Vuonna 1919 perustettu IFK Mariehamn tavoittelee kaudella 2013 suomenmestaruutta yhdessä 11 muun Veikkausliigajoukkueen kanssa. Kaudella 2012 seura sijoittui Veikkausliigan neljänneksi nousten edellisen kauden 7. sijasta. Joukkueen ensimmäinen kotiottelu pelataan ensi sunnuntaina 21. huhtikuuta Wiklöf Holding Areenalla.

Flybe lentää Helsingin ja Maarianhaminan välillä arkisin kahdesti päivässä sekä sunnuntaisin. Lentoyhtiö sponsoroi IFK Mariehamnia myös viime vuonna sekä nimesi lentokoneensa saariston kunniaksi. Flyben lennot ovat myynnissä helmikuulle 2014 saakka ja varattavissa osoitteesta flybe.fi tai valtuutetuista matkatoimistoista. Lippujen hinnat alkavat 29 eurosta/suunta.

Koko Veikkausliigakauden otteluohjelma on nähtävissä osoitteessa: http://www.veikkausliiga.com/Match.aspx

Lisätietoja ja haastattelutiedustelut:
Flybe Media Desk
, 040 450 9490, flybemediadesk@miltton.fi

Flybe Finland
- perustettiin elokuussa 2011, kun Finnair ja Flybe hankkivat omistukseensa Finnish Commuter Airlinesin (Finncomm). Flybella on yrityksessä 60 prosentin omistusosuus.
- laivasto koostuu 14 ATR-koneesta ja 14 Embraer E170-/E190-koneesta.
- lentää 10 omaa reittiä Baltiassa ja Pohjoismaissa, noin kolmasosaa Finnairin Euroopan lennoista sekä kausiluontoisia sesonkikohteita.
- on merkittävä ilmailualan työllistäjä Suomessa: yli 700 työntekijää Helsinki-Vantaalla ja Seinäjoella.
- tarjoaa laadukkaita alueellisia lentoja mahdollistaen liike- ja vapaa-ajan matkustajien matkustamisen edullisemmin kuin koskaan ennen.
- on osa Euroopan johtavaa alueellista lentoyhtiötä Flybea, joka lentää 15 maassa yhteensä 194 reittiä.