Flybe julkistaa aikeensa avata uusi reitti Tukholma-Brommasta Osloon

Report this content

Euroopan johtava alueellinen lentoyhtiö suunnittelee lisäävänsä kolmannen reitin nopeasti laajenevaan verkostoonsa Tukholman keskustan lentokentältä.

Flybe, Euroopan suurin alueellinen lentoyhtiö, ilmoittaa suunnitelmansa Tukholma-Bromman ja Oslon välisten lentojen aloittamiseksi edenneen hyvin. Uutta reittiä on tarkoitus operoida huhtikuun lopusta alkaen kaksi kertaa päivässä. Vaikka osa yksityiskohdista on vielä viimeistelemättä, Flybe aikoo tarjota yhdensuuntaisia lentoja alkaen 359 SEK.

Flybe aloitti lennot Tukholma-Brommasta kolme kuukautta sitten avaamalla reitin Tukholmasta Tallinnaan. Flybe on suunnitellut alueellisten lentojen aloittamista Bromman lentokentältä vuodesta 2008 lähtien. Flybe avaa maanantaina 23.1. Brommasta myös kolmesti päivässä lennettävän reitin Kööpenhaminaan.

Flybe saapui Pohjoismaiden ja Baltian markkinoille elokuussa toteutetun Finncommin yrityskaupan myötä. Flyben tavoitteena on laajentaa verkostoaan ja nousta Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurimmaksi alueelliseksi lentoyhtiöksi.

”Tämänpäiväinen ilmoitus aikeestamme avata kolmas reitti Tukholman keskustan lentokentältä kahdella päivittäisellä lennolla Osloon tuo meidät jälleen lähemmäksi tavoitettamme tehdä Brommasta Flyben alueellisen lentotoiminnan avaintukikohta. Voimme tarjota Brommasta entistä laajemman valikoiman yhteyksiä tärkeimpiin liike- ja vapaa-ajan matkustuskohteisiin”, kertoo Mike Rutter, Flybe Europen toimitusjohtaja.  

“Olemme innoissamme, että voimme tarjota enemmän suoria lentoja Tukholma-Brommasta. Tämän myötä vakiinnutamme asemaamme keskeisenä kenttänä Pohjoismaiden liike- ja vapaa-ajanmatkustuksessa”, kertoo Olle Sundin, Tukholma-Bromman lentokenttäjohtaja.

”Flybe on erikoistunut tarjoamaan edullista, tiheän vuorovälin palvelua ja suoria yhteyksiä lentokentille, jotka sijaitsevat lähellä ihmisten koteja ja työpaikkoja. Matkustajat Tukholmassa arvostavat nopeutta ja tehokkuutta, ja Bromman lentokenttä vastaa näihin tarpeisiin ihanteellisella tavalla. Flybe on ylpeä voidessaan tarjota Tukholman matkustajille kansainvälisiä matkakohteita”, Rutter jatkaa.

Lisätietoja:
Flybe Media Desk, 040 450 9490, flybemediadesk(a)miltton.fi

Lyhyesti Flybesta:

- Flybe on Euroopan johtava alueellinen lentoyhtiö. Se lentää 18 maassa yhteensä 202 reittiä operoiden 96 lentokentältä, joista 36 sijaitsee Iso-Britanniassa ja 60 muualla Euroopassa.* (Kaikki myynnissä olevat reitit, tammikuu 2012–lokakuu 2012)  
- Flybe on Iso-Britannian suosituin kotimainen lentoyhtiö. Sen matkustajamäärät Lontoon Gatwickin lentokentällä ylittävät kilpailijoiden matkustajaluvut, ja se lentää neljä kertaa enemmän kotimaanlentoja kuin mikään muu lentoyhtiö.* (CAA:n tilastot, joulukuu 2010–marraskuu 2011)
- Flybe listautui Lontoon pörssiin joulukuussa 2010.

Palkintoja:
- 2011 Amerikkalainen Aviation Week -julkaisu palkitsi Flyben hallituksen puheenjohtajan, toimitusjohtaja Jim Frenchin Commercial Air Transport -palkinnolla ja kutsui hänet Iso-Britannian matkailualan parhaimmistoa esittelevään Hall Of Fameen.
- 2011 Flybe palkittiin toistamiseen Best Short-Haul Airline -palkinnolla Business Travel Awards -kilpailussa.
- 2010 Yhtiö palkittiin sekä Best Short-Haul Airline -palkinnolla että Best Environmental Airline -palkinnolla Business Travel Awards -kilpailussa.
- 2009 Airline Business Regional Rankings nimesi Flyben Euroopan parhaimmaksi alueelliseksi lentoyhtiöksi sekä maailman parhaimmaksi itsenäiseksi alueelliseksi toimijaksi.
- 2009 Flybe oli ainoa brittiläinen lentoyhtiö Forbes-lehden maailmanlaajuisten suurten lentoyhtiöiden saapumistäsmällisyyden Top 10 -listalla.
- 2009 Yhtiö palkittiin Regional Airline of the Year -palkinnolla Air Transport World -kilpailussa.

- Flybe perusti elokuussa 2011 Finnairin kanssa yhteisyrityksen, joka hankki omistukseensa Finnish Commuter Airlinesin. Flybella on uudessa yrityksessä 60 prosentin omistusosuus.
- Flybe solmi codeshare-sopimuksen Air Francen kanssa heinäkuussa 2010.
- Flybe tilasi Embraerilta 140 Embraer 175 - ja E-family -konetta heinäkuussa 2010. Ensimmäinen kone-erä saapui joulukuussa 2011.
- Flybe on suurin säännöllisiä reittejä lentävä lentoyhtiö Belfastin, Birminghamin, Cardiffin, Exeterin, Invernessin, Mansaaren, Manchesterin, Manstonin, Newquayn, Norwichin ja Southamptonin kentillä (CAA:n tilastot, marraskuu 2011).
- Flyben 12 miljoonaa puntaa maksanut koulutuskeskus Exeterissä valmistui maaliskuussa 2011.
- Flybe lanseerasi ilmailualan ensimmäisen ympäristöohjelman vuonna 2007.
- Flybe perusti ensimmäisenä halpalentoyhtiönä Iso-Britanniassa kanta-asiakasohjelman Rewards4all, joka on avoin kaikille matkustajille.
- Flybe allekirjoitti merkittävän franchising-sopimuksen skotlantilaisen alueellisen lentoyhtiön Loganairin kanssa maaliskuussa 2008. Sopimus oli ensimmäinen laatuaan halpalentoyhtiöille.

* 29 reitillä ja 12 lentokentällä Flyben lentopalvelut tuottaa sen franchising-kumppani Loganair.

Tilaa

Liitteet & linkit