Flybe kaksinkertaistaa kokonsa uuden Finnairin kanssa solmitun sopimuksen myötä

Report this content

Flybe, Euroopan johtava alueellinen lentoyhtiö alkaa operoida 12 Finnairin Embraer E190 -konetta. Flybesta tulee näin yksi Pohjoismaiden ja Baltian suurimmista alueellisista lentoyhtiöistä.

Flybe Finland ja Finnair laajentavat yhteistyötään entisestään allekirjoittamalla aiesopimuksen, jonka nojalla Flybe alkaa operoida yhteensä 12 Embraer E190 -konetta Finnairin puolesta. Solmitun sopimuksen myötä Flybe alkaa lentää useita Finnairin Euroopan lentoja nousten yhdeksi Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurimmista alueellisista lentoyhtiöistä. Samalla Flybesta tulee yksi Suomen suurimmista ilmailualan työnantajista.

28. lokakuuta 2012 lähtien Flybe Finlandin lentämien lentokoneiden määrä nousee 28:een, joista 70 % tulee operoimaan Finnairin reittejä. Sopimuksen myötä Flybe Finlandin liiketoiminta tulee kaksinkertaistumaan verrattuna elokuuhun 2011, jolloin lentoyhtiö aloitti toimintansa Suomessa. Yhtenä suurimmista ilmailualan työnantajista Flybe tulee olemaan yhä vahvemmin sitoutunut tarjoamaan työpaikkoja Suomessa sekä edistämään maan taloutta.

“Yhteistyön laajentaminen Finnairin kanssa on meille merkittävä virstanpylväs ja tärkeä askel kasvustrategiassamme. Olemme jo Euroopan suurin alueellinen lentoyhtiö, mutta sopimuksen myötä pääsemme tavoitteeseemme nousta myös yhdeksi Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurimmista alueellisista lentoyhtiöistä. Tähän mennessä Flybe Finland on operoinut Finnairin sopimuslentoja yhteensä kahdeksalla koneella. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että tehokkaan ja ammattitaitoisen toimintamme ansiosta Finnair on päättänyt lisätä sopimukseemme 12 uutta lentokonetta”, Mike Rutter, Flybe Europen toimitusjohtaja kertoo.

”Tämä on looginen laajennus yhteistyöllemme Flyben kanssa. Aiesopimus kattaa noin kolmanneksen Finnairin Euroopan lennoista ja Flybe tarjoaa meille kustannustehokkaan pohjan näiden reittien operoimiseksi. Yhteistyön myötä voimme myös jatkaa sekä alueellisesti että Euroopan ja Aasian välillä matkustavien asiakkaiden palvelemista tarjoamalla heille laajan reittiverkoston ja tiheät vuorovälit. Uskomme, että muutos on asiakkaiden näkökulmasta lähes huomaamaton, sillä he tulevat jatkossakin hyötymään laajasta Euroopan reittiverkostostamme sekä nopeista Aasian reiteistämme. Flybe on todistanut kykynsä liikennöidä alueellista lentoliikennettä tehokkaasti, ja odotamme innolla yhteistyömme laajentumista”, Mika Vehviläinen, Finnairin toimitusjohtaja kertoo.

”Sopimus vahvistaa sitoutumistamme Suomeen ja auttaa meitä lujittamaan brändiämme kaikilla toimialueillamme. Tulevina kuukausina työskentelemme ahkerasti varmistaaksemme välttämättömien kulurakenteiden ja operatiivisten yksityiskohtien toimivuuden, jotta voimme vastata laadukkaaseen palveluun ja luotettavuuteen tottuneiden Finnairin matkustajien odotuksiin – ja toivottavasti myös ylittää ne”, Rutter jatkaa.

Flybe Finlandin ja Finnairin yhteistyö alkoi kymmenen kuukautta sitten ja siitä lähtien Flybe Finlandin tavoitteena on ollut kasvaa Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurimmaksi alueelliseksi lentoyhtiöksi. Tähän mennessä lentoyhtiö on jo laajentanut toimintaansa Suomesta Tanskaan, Viroon, Norjaan ja Ruotsiin. Erityisesti Tukholma-Bromman lentoasemalla Flybe on saavuttanut nopeasti näkyvän aseman.

Lisätietoja:
Flybe Media Desk,
040 450 9490, flybemediadesk(a)miltton.fi

Lyhyesti Flybesta

- Flybe perusti elokuussa 2011 Finnairin kanssa yhteisyrityksen, joka hankki omistukseensa Finnish Commuter Airlinesin (Finncomm). Flybella on uudessa yrityksessä 60 prosentin omistusosuus.
- 19 omaa reittiä Baltiassa ja Pohjoismaissa
- Noin 1,0 miljoonaa matkustajaa (vuonna 2011)
- 16 ATR-konetta
- Noin 400 työntekijää Helsingissä ja Seinäjoella
- Flyben Finlandin ja Finnairin välisen aiesopimuksen mukaan 28. lokakuuta 2012 lähtien Flybe alkaa operoida 12 Embraer E190 -konetta Finnairin puolesta. Solmitun sopimuksen myötä Flybe alkaa lentää useita Finnairin Euroopan lentoja.
- Flybe Finlandin tavoitteena on tulla suurimmaksi alueelliseksi lentoyhtiöksi Pohjoismaiden ja Baltian markkinoilla tarjoamalla laadukkaita alueellisia lentoja mahdollistaen liike- ja vapaa-ajan matkustajien matkustamisen edullisemmin kuin koskaan ennen.
- Flybe Finland on osa Euroopan johtavaa alueellista lentoyhtiötä Flybea, joka lentää 18 maassa yhteensä 202 reittiä*. Flybe on Euroopan suurin alueellinen lentoyhtiö, joka kuljetti vuonna 2010 7,2 miljoonaa matkustajaa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2010 oli 698 miljoonaa euroa. Flybe listautui Lontoon pörssiin joulukuussa 2010.
*Kaikki myynnissä olevat reitit, toukokuu 2012–maaliskuu 2013.