• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Google ostaa Suomessa maata pilvi- ja datakeskusinfrastruktuurinsa tulevaa laajentamista varten

Google ostaa Suomessa maata pilvi- ja datakeskusinfrastruktuurinsa tulevaa laajentamista varten

Report this content

Google on kertonut ostavansa maata Kajaanista ja Muhokselta laajentaakseen pilvi- ja datakeskusinfrastruktuuriaan Suomessa.

Mahdollinen laajentuminen Suomessa auttaisi vastaamaan Google Cloudin kasvavaan kysyntään ja tukisi samalla Googlen muita suosittuja palveluja, kuten Google-hakua, karttapalveluja sekä Workspacea, joita yritykset ja ihmiset Suomessa sekä ympäri maailmaa käyttävät päivittäin.

“Olen todella ilahtunut Googlen ilmoituksesta. Tämä kauppa luo pohjan mahdollisille tuleville investoinneille ja lähettää selkeän viestin siitä, että olemme onnistuneet tekemään Suomesta houkuttelevan ja turvallisen sijoituskohteen. Hallituksen uudistusten tavoitteena on parantaa Suomen vetovoimaa entisestään sijoitusten näkökulmasta, ja tämä ilmoitus osoittaa, että olemme menossa oikeaan suuntaan”, sanoo pääministeri Petteri Orpo.

“On suuri ilo toivottaa Google tervetulleeksi Kajaaniin. Datakeskusverkostomme on kasvanut ripeästi viime vuosina, ja Googlen suunnitelmat digitaalisen infrastruktuurin kehittämiseksi ovat erittäin positiivinen signaali Kajaanille, Kainuun alueelle sekä Pohjois- ja Itä-Suomelle. Olemme Kajaanissa tehneet merkittäviä panostuksia datakeskusverkostomme kehittämiseen, ja olemme valmiita pitkäjänteiseen ja monipuoliseen yhteistyöhön Googlen kanssa”, sanoo Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen.


“Muhoksen kunta toivottaa innolla Googlen tervetulleeksi. Kuntastrategiamme mukaisesti vihreä siirtymä on tärkeä osa missiotamme. Olemme tehneet sen eteen aktiivisesti työtä Muhos Biopark -hankkeemme kautta, ja nyt kansainvälinen kiinnostus Muhosta kohtaan alkaa näkyä yhä vahvemmin. Datakeskuksen hukkalämmön hyödyntäminen auttaa meitä houkuttelemaan alueelle lisää kasvumahdollisuuksia”, lisää Muhoksen kunnanjohtaja Kimmo Hinno.

“Suomi on tarjonnut kodin Googlen datakeskukselle Haminassa jo kymmenen vuoden ajan, ja olemme sitoutuneet tukemaan maan digitaalisen kasvun tavoitteita. Teemme jo ennen lopullista investointipäätöstä Kajaanin ja Muhoksen alueiden kehittämisestä tiivistä yhteistyötä paikallisten ja kansallisten sidosryhmien kanssa laatiaksemme suunnitelman, joka tukee yhteisöjen taloutta ja luonnonvarojen kestävää käyttöä pitkällä aikavälillä.  Tämä on ensimmäinen askel pitkässä prosessissa”, lisää Googlen Suomen maajohtaja Antti Järvinen

“Metsähallitus hallinnoi Suomen valtion maa- ja vesialueita ja edistää kestävää kasvua tarjoamalla alueita vihreän siirtymän hankkeille. Tämä edellyttää taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tasapainottamista sekä tiivistä yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Maakauppa Googlen kanssa mahdollista datakeskusinvestointia varten on erinomainen esimerkki siitä, miten valtion maa-alueita voidaan käyttää vihreän kasvun moottoreina samalla luoden työpaikkoja sekä myönteisiä alueellisia vaikutuksia. Toivotamme Googlen lämpimästi tervetulleeksi laajentamaan toimintaansa Suomessa ja odotamme innolla tulevaa yhteistyötä näiden alueiden kehittämisessä”, Metsähallituksen toimitusjohtaja Juha S. Niemelä lisää. 

Google ilmoitti tämän vuoden toukokuussa miljardin euron investoinnista Haminan datakeskusalueen laajentamiseen. Meneillään oleva laajennus nostaa Googlen kokonaisinvestointien arvon Suomessa yli 4,5 miljardiin euroon, ja valmistuessaan uusi datakeskusrakennus tuo 100 uutta työpaikkaa. Tällä hetkellä Haminan kampus työllistää täysipäiväisesti noin 400 henkilöä erilaisissa tehtävissä, kuten IT-teknikkoina, sähkö- ja koneinsinööreinä, vartijoina sekä catering- ja toimitilahallinnon työntekijöinä.

“Datakeskustoimiala vauhdittaa Suomen kasvua ja taloudellista toimintaa. Suomi toivottaa ulkomaiset investoinnit lämpimästi tervetulleiksi, sillä ne eivät ainoastaan luo työpaikkoja, vaan myös edistävät pitkäjänteistä kasvua vahvistaen samalla kansantaloutta ja turvallisuutta. Maailman johtava datakeskustoimiala tukee myös Suomen tavoitetta pysyä globaalin digitaalitalouden edelläkävijänä”, lisää Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen.

Enemmän paikallisesti tuotettua hiilivapaata energiaa

Google pyrkii saavuttamaan nollapäästöt kaikessa toiminnassaan ja arvoketjussaan vuoteen 2030 mennessä. Tätä tavoitetta tukee kunnianhimoinen suunnitelma käyttää yrityksen toimistoissa ja datakeskuksissa pelkästään hiilivapaata energiaa. Vuonna 2023 Googlen Suomen toimistot ja datakeskukset käyttivät 98-prosenttisesti hiilivapaata energiaa, minkä mahdollistivat Suomen sähköverkon energialähteiden yhdistelmä ja samaan sähköverkkoon tehty 445 megawatin uusiutuvan energian ostosopimus. Lisäksi Google otti käyttöön muun muassa hiiliälykkään laskennan ja kysyntäjousto-ominaisuuksia, ja jatkaa yhteistyökumppaneidensa kanssa työskentelyä Suomen energiamurroksen nopeuttamiseksi. Googlen Haminassa sijaitseva datakeskus, joka toimii entisen paperitehtaan tiloissa, on yksi yrityksen maailmanlaajuisen konekannan tehokkaimmista. Keskuksen keskimääräinen PUE-arvo on 1,09. Merkittävä innovaatio on yhtiön teknisesti edistyksellinen, ensimmäinen laatuaan oleva jäähdytysjärjestelmä, joka käyttää Suomenlahdelta saatavaa merivettä energiankulutuksen vähentämiseksi.

Olemme ylpeitä voidessamme yhteistyössä Googlen kanssa edistää merkittäviä teollisuushankkeita Muhoksen ja Kajaanin alueilla tarjoamalla luotettavia verkkoyhteyksiä ja sähkönjakelua. Nämä hankkeet korostavat myös osapuolten välistä sujuvaa ja tehokasta yhteistyötä, josta osoituksena on hankkeiden sijainti Pohjois-Suomessa, lähellä puhdasta sähköntuotantoa ja Fingridin laadukkaita sähköasemayhteyksiä", sanoo Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka.


Ensi vuodesta alkaen Googlen Haminan datakeskus tuottaa 80 prosenttia alueen lämmöntarpeesta Googlen ensimmäisen ulkopuolisen lämmön talteenottohankkeen ansiosta. Talteenotettu lämpö pienentää yrityksen ympäristöjalanjälkeä ja tarjoaa samalla vähähiilistä energiaa alueen koteihin ja yrityksiin. Googlen ilmastotietoinen lähestymistapa datakeskusten jäähdyttämiseen painottaa nettovaikutusten minimointia ilmastoon ja luonnonvarojen vastuullista käyttöä sekä nyt että tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

google@miltton.com