Innovation Mill -hankkeeseen mukaan joukko suomalaisia pörssiyrityksiä

Report this content

Technopoliksen, Tekesin ja Nokian vuonna 2009 käynnistämä Innovation Mill -hanke on onnistunut rakentamaan Suomeen kolmessa vuodessa uudenlaisen toimintamallin uusien yritysten, tuotteiden ja palvelujen synnyttämiseksi. Tänä vuonna hanke siirtyy uuteen vaiheeseen, kun mukaan liittyvät Kemira, Metso, Nokia Siemens Networks, Rautaruukki ja Wärtsilä. Hankkeen tavoitteena on luoda Suomeen seuraavan vuoden aikana noin 90 uutta yritystä ja jopa 400 uutta työpaikkaa.

Nokian ideoiden, Technopoliksen yrityksille tarjoamien liiketoimintapalvelujen ja Tekesin myöntämästä rahoituksesta startanneen Innovation Mill -hankkeen tarkoituksena on synnyttää suomalaisyritysten tuottamia uusia tuotteita ja palveluja kansainvälisille markkinoille. Tänä vuonna Innovation Mill siirtyy uuteen kasvuvaiheeseen, kun Kemira, Metso, Nokia Siemens Networks, Rautaruukki ja Wärtsilä lähtevät ankkuriyrityksinä mukaan hankkeeseen.

”Wärtsilä yhdessä Kemiran, Metson ja Rautaruukin kanssa haluavat vahvistaa ja monipuolistaa suomalaista cleantech-toimialaa Innovation Mill -mallin mukaisesti myötävaikuttamalla siihen, että niiden ideoita ja innovaatioita käytetään suomalaisten yrityksien kehittämiseen”, kommentoi Wärtsilän yhteiskuntasuhteista ja lakiasioista vastaava johtaja Kari Hietanen.

Ankkuriyrityksille verkostoituminen tarjoaa myös mahdollisuuden kehittää uusia avoimia innovaatioprosesseja, joita voidaan hyödyntää liiketoiminnan kehittämisessä. Innovation Mill -toiminnan arvioidaan tuottavan uusia kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluja cleantech-toimialalle. Hankkeen tarkoituksena on myös vakiinnuttaa uutta liiketoimintaa synnyttävä toiminta osaksi suomalaista innovaatioekosysteemiä.

Cleantech on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista maailmassa. Megatrendit, kuten veden ja ravinnon puute, päästöjen vähentämisen tarve, energiankulutuksen kasvu sekä yksilöiden käyttäytymisen muutokset ohjaavat ja kiihdyttävät toimialan kasvua merkittävästi tulevaisuudessa.

Kolmen toimintavuoden satona 26 uutta yritystä

Suuryrityksiltä tulevien ideoiden ja innovaatioiden lisäksi Innovation Mill -hankkeen tarkoituksena on tarjota yrittäjille ja yrityksille rahoitusta ja palveluja liiketoiminnan kehittämiseksi. Hanke on luonut Suomeen kolmessa vuodessa yhteensä jopa 250 uutta työpaikkaa, 26 uutta yritystä sekä kerännyt yli 8 miljoonaa euroa riskipääomaa. Myönteisen rahoituspäätöksen sai kaiken kaikkiaan 45 yritystä.

”Innovation Mill synnytti Suomeen uuden toimintamallin kasvuyritysten synnyttämiseksi. Tulokset ovat olleet rohkaisevia ja olen hyvin iloinen siitä, että nyt myös muut yritykset lähtevät mukaan hankkeeseen. Suomi tarvitsee kipeästi uusia innovaatioita ja uusia kasvuyrityksiä. Innovation Mill on jo tähänastisilla näytöillään lunastanut paikkansa kansallisessa innovaatiojärjestelmässä”, sanoo Nokian yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Esko Aho.

Hankkeen laajennuksessa syntyvien kehitysprojektien kokonaisarvoksi tavoitellaan 20 miljoonaa euroa, josta Tekesin myöntämän julkisen rahoituksen osuus on 10 miljoonaa euroa. Lisäksi yritykset voivat hakea rahoitusta muun muassa pääomasijoitusyhtiöiltä.

”Olemme hyvin tyytyväisiä hankkeen kautta saatuihin tuloksiin ja erityisesti siihen, että Nokian lisäksi joukko muita suomalaisia yrityksiä lähti siihen mukaan. Tavoitteemme hankkeen tulevaisuuden suhteen ovat korkealla. Seuraavan vuoden aikana Innovation Millissä pyritään noin 90 uuden yrityksen käynnistymiseen ja jopa 400 uuden työpaikan luomiseen”, Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara sanoo.

Hankkeen koordinoijana toimiva Technopolis tarjoaa Innovation Millin kautta syntyville yrityksille liiketoimintapalveluja pääomarahoituksen tueksi. Liiketoimintapalvelut on suunnattu ensisijaisesti startup- ja kasvuyrityksille.

"Tavoitteemme on olla luomassa Suomeen uutta kasvuyrittäjyyttä ja auttaa yrityksiä kääntämään haasteet uusiksi mahdollisuuksiksi. Tämä voi olla pitkän nousun alku”,
summaa Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang.

Lisätietoja ja ohjelman tuloksia voi seurata www.technopolis.fi\innovation_mill -sivustolla. Tilaisuuden videotallenne katsottavissa sivustolla klo 12.30 alkaen.

Kuvapyynnöt:
Maria Vaismaa, puh. 040 752 9198, email maria.vaismaa@miltton.fi

Lisätietoja:
Keith Silverang, toimitusjohtaja, Technopolis
Puh. 040 566 7785, email keith.silverang@technopolis.fi

Juha Tanskanen, asiantuntija, Tekes
Puh. 010 60 55860, email juha.tanskanen@tekes.fi

Viestintä, Nokia
Puh. 07180 34 900, email press.services@nokia.com

Viestintä, Wärtsilä

email media@wartsila.com

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyritys. Sen keskeinen toiminta-ajatus on yhdistää modernit liiketoimintaa tukevat palvelut nykyaikaisiin toimitiloihin ja tarjota asiakkaille tarpeiden mukaan muunneltavat liiketoimintaympäristöt. Technopoliksen tiloissa toimii noin 22 000 ihmistä ja lähes 1 400 yritystä ja yhteisöä Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 92,8 miljoonaa euroa ja käyttökate 47,5 miljoonaa euroa. Technopolis Oyj:n osake (TPS1V) on listattu NASDAQ OMX Helsinkiin. www.technopolis.fi

Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. Toiminnallamme edistämme yritysten kansainvälistä kilpailukykyä, autamme kasvattamaan tuotantoa ja vientiä ja luomme perustaa työllisyydelle ja yhteiskunnan hyvinvoinnille.

www.tekes.fi

Nokia: Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3 miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita tallentaakseen ja jakaakseen kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti puhuakseen toisilleen. Nokian edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista.

www.nokia.com/about-nokia

Wärtsilä: Wärtsilä on kansainvälisesti johtava merenkulun ja energiamarkkinoiden voimaratkaisujen toimittaja, joka tukee asiakasyrityksiä tuotteiden koko elinkaaren ajan. Wärtsilä maksimoi alusten ja voimalaitosten ympäristötehokkuuden ja taloudellisuuden keskittymällä teknologisiin innovaatioihin ja kokonaishyötysuhteeseen. Vuonna 2011 Wärtsilän liikevaihto oli 4,2 miljardia euroa ja henkilöstömäärä oli noin 18 000 henkeä. Yrityksellä on lähes 170 toimipistettä 70 maassa. Wärtsilän osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinkiin.

www.wartsila.com