Kajaanilainen optikko Taru Karjalainen vie hyvää näköä Tansaniaan

Report this content

Karjalainen on innoissaan päästessään itse varmistamaan avun perillemenon

Kajaanilainen optikko Taru Karjalainen lähtee suomalaisen avustusryhmän mukana viemään silmälaseja ja tekemään näöntutkimuksia tansanialaiselle silmäklinikalle. Specsaversin ja Vision For All -yhdistyksen avustusmatkalle aiotaan taas pakata mukaan tuhansia suomalaisten tarpeettomaksi jääneitä silmälaseja. Merkittävä osa maailman näköongelmista olisikin korjattavissa pelkillä silmälaseilla.

Vision For All -järjestön ja Specsaversin valtakunnallinen silmälasikeräys käynnistyy Maailman näköpäivänä 9.10.2014. Avustuskohteena on Dar es Salaamin kaupunki Tansaniassa, jonne suomalainen optikkoryhmä tekee lahjoitusmatkan marras-joulukuussa. Tansanian avustusmatkalle mukaan ehtivät 2.11. mennessä lahjoitetut lasit – Karjalainen sekä muu Kajaanin Specsavers Optikko -liikkeen henkilökunta kuitenkin ottavat lahjoituslaseja vastaan ympäri vuoden. Karjalainen lähtee avustusmatkalle ensimmäistä kertaa.

Kyseessä on varmasti huikea kokemus, jonka kautta pääsen kehittämään itseäni ja saan uutta näkökulmaa työhöni. Haluan mukaan matkalle nähdäkseni itse, kuinka apu todella menee perille.

Viime joulukuussa optikon työhön valmistunut Karjalainen on innoissaan päästessään näkemään, kuinka erilaista optikon työ on muualla maailmassa.

Olen varautunut siihen, että näöntarkastuksia tehdään hyvin eri tavalla ja yksinkertaisemmin kuin Suomessa, kuten esimerkiksi näkötauluilla projektorien sijaan. Tietysti myös kieli on eri, joten mahdollisesti opettelen muutamia sanoja paikalliskielellä.

Tansania on yksi maailman köyhimmistä maista. Maassa on runsaasti pulaa näönhuolto- ja terveydenhoitopalveluista, ja heikko näkö vaikeuttaa paikallisten koulunkäynti- ja työntekomahdollisuuksia. Maailman terveysjärjestö WHOn mukaan 90 % näköongelmista kärsivistä asuu kehitysmaissa, ja merkittävä osa maailman näköongelmista olisi korjattavissa pelkillä silmälaseilla¹ ².

Lukulaseista ja suurista voimakkuuksista on pulaa

Taru Karjalainen rohkaisee kajaanilaisia osallistumaan keräykseen, sillä hän lähtee itse varmistamaan avun perillemenon. Jokainen suomalainen voi osallistua keräystalkoisiin helposti tuomalla vanhat silmä- tai aurinkolasit Specsavers Optikko -liikkeeseen.

Tietojeni mukaan tarvetta on erityisesti suurille voimakkuuksille ja lukulaseille, sillä kohteessa on enemmän yli 40-vuotiaita kuin nuoria. Kaikki tutut ympäriltäni ovat jo tuoneet laseja, hyvä etteivät he ole kantaneet niitä minulle kotiin asti. Viime vuonna laseja tuli iso pahvilaatikollinen pelkästään Kajaanin liikkeeseen.

Viime vuosina suomalaiset ovat lahjoittaneet Specsavers Optikko -liikkeisiin yhteensä lähes 30 000 silmälasiparia. Vision For All -yhdistyksen aikaisemmat avustusmatkat ovat suuntautuneet Ecuadoriin, Bangladeshiin, Peruun, Sri Lankaan, Malawiin sekä edellisvuonna Tansanian Arushaan. Tänä syksynä ryhmä palaa Tansaniaan, tällä kertaa suurkaupunki Dar es Salaamiin, jonka köyhillä esikaupunkialueilla tarve silmälaseille on suuri.  Suomalaisten käytettyjä laseja kerätään Specsavers Optikko -liikkeissä 9.10.–2.11.2014.

Seuraa lahjoittamiesi kehysten matkaa toimituksesta Tansaniaan

Mikäli haluatte seurata lasienne matkaa toimituksestanne hyväntekeväisyyskohteeseen, voimme tarjota teille tietoa ja kuvamateriaalia matkasta sekä lasien vastaanottajasta. Jos haluatte osallistua silmälasiseurantaan, jättäkää yhteystietonne Specsavers Optikko -liikkeeseen lasien luovutuksen yhteydessä.

Hyväkuntoisia ja ehjiä silmä- ja aurinkolaseja otetaan vastaan ympärivuotisesti kaikissa Specsavers Optikko -liikkeissä. Pulaa on varsinkin lasten laseista ja kehyksistä, joissa on suuret voimakkuudet.

TAUSTATIETOA TANSANIASTA

  • Tansania on Itä-Afrikassa sijaitseva valtio, jossa asuu noin 47 miljoonaa ihmistä. Tansania on yksi maailman köyhimmistä maista. Human Development Index -sijoitus vuodelta 2011 oli 152. Tansanialaisten keskimääräiset vuositulot ovat 1 500 euroa vuodessa.
  • Pääosa maan väestöstä (noin 98 prosenttia) on bantuihin lukeutuvia afrikkalaisia, jotka jakaantuvat yli 120 eri etniseen ryhmään.
  • Väestö on jakaantunut hyvin epätasaisesti maan eri osiin. Ilmastoltaan ja maaperältään suotuisat alueet ovat tiheämmin asuttuja, kun taas maaperältään köyhät ja kuivat alueet esimerkiksi maan sisäosissa ovat harvaan asuttuja.
  • Korruptio on Tansaniassa vaikea ongelma, joka ulottuu kaikille yhteiskunnan tasoille. Viranomaisten lahjontavaateet ja epävirallisten palvelumaksujen periminen on yhä tavallista julkisten palvelujen saamiseksi. Korruptiosta kärsivät erityisesti köyhät ja vähän koulutetut.
  • Tansanian armeijan mukaan (TPDF) erityisesti pakolaisvirrat konfliktialueilta, salametsästys, käsiaseiden räjähdysmäinen kasvu, poliittinen fundamentalismi, monikansallinen terrorismi ja ympäristön pilaantuminen uhkaavat maan sisäistä turvallisuutta.
  • Lähde: Ulkoasiainministeriö, maatiedosto: Tansania 

_________

1WHO. Vision 2020 Global Facts

²http://www.who.int/blindness/data_maps/VIFACTSHEETGLOBALDAT2010_1.p

Lisätietoja

Viestintäjohtaja Irene Hernberg, Specsavers Finland, 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com
Toiminnanjohtaja Niina Vuorenmaa, Vision For All Finland, niina.vuorenmaa@gmail.com  
Optikko Taru Karjalainen, Specsavers Optikko Kajaani, 0400178179, taru.karjalainen@st.fi.specsavers.com

Silmälasiseuranta ja kuvapyynnöt
Viestinnän suunnittelija Soila Lehkonen, Viestintätoimisto Miltton, 050 382 0170, soila.lehkonen@miltton.fi

Vision For All on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, joka toimii jo useissa Euroopan maissa. Yhdistys kerää käytettyjä silmälaseja ja organisoi näöntarkastuksia sekä kerättyjen silmälasien jakelua kehitysmaissa. Suomessa toimii Vision For All Finland (VFA Finland). www.visionforall.info

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2013 yli 2,3 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. www.specsavers.fi

Avainsanat: