• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Kauneustuotteiden verkkokauppa huikeassa kasvussa korona-aikana: huhtikuussa kasvua 48 prosenttia

Kauneustuotteiden verkkokauppa huikeassa kasvussa korona-aikana: huhtikuussa kasvua 48 prosenttia

Report this content

Vaikka suomalaiset ovat viettäneet viime kuukausina enemmän aikaa kotioloissa, kauneudenhoitotuotteiden verkkokauppa on selkeässä kasvussa. Klarnan tilastojen perusteella suomalaisten kauneustuotteiden nettishoppailu on kasvanut helmikuusta huhtikuuhun huimat 48 prosenttia. Suhteellisesti eniten kauneustuotteita ostetaan verkosta Pohjanmaalla, ja eniten ostoksia tehdään keskiviikkoisin ja kahdeksalta illalla.

Ikäryhmittäin tarkasteltuna 18–35-vuotiaiden tekemät kauneusostokset ovat lisääntyneet korona-aikana. Vastaavasti yli 36-vuotiaiden osuus tehdyistä ostoista väheni muutamilla prosenttiyksiköillä.

”Kauneustuotteiden nettishoppailun kasvavaa määrää selittää varmasti osittain se, että erilaiset kampaamo- ja kauneudenhoitokäynnit ovat nyt jääneet väliin ja kotona oleskellessa on aikaa kokeilla uusia tuotteita”, kertoo Klarnan Suomen markkinointijohtaja Jannica Nyman.

Siinä missä helmikuussa tehtiin kauneustuotteiden nettiostoksia pääosin iltaisin, huhtikuussa aamulla kello 10 on noussut toiseksi suosituimmaksi ostostentekotunniksi. Eniten ostoksia tehdään kuitenkin iltakahdeksalta. Aktiivisimmat ostopäivät ovat vuorostaan keskittyneet jo pitkään keskiviikolle ja sunnuntaille, ja tähän koronakuukaudet eivät ole aiheuttaneet muutosta.

“Meille sunnuntait ja maanantait ovat olleet viime kuukausina suosituimpia päiviä verkkokaupassamme. Tuotekategorioista etenkin saippuaa on myyty paljon: muutos vuoden 2019 huhtikuun ja tämän vuoden huhtikuun välillä on ollut huomattava saippuan myynnissä. Myös käsidesi ja käsivoiteet ovat kasvattaneet suosiotaan verkkokaupassamme viime aikoina”, kertoo Ann-Sofie Strand, kotimaisen Dermosil-kosmetiikkabrändin markkinointijohtaja.

Suomalaiset ostavat kauneustuotteita yhä mieluiten mobiililaitteella, vaikka helmikuun jälkeen tietokoneella shoppailu onkin kasvattanut osuuttaan muutamalla prosenttiyksiköllä (+3,7 %).

Kauneustuotteiden verkkokauppa käy kuumimpana Pohjanmaalla

Maantieteellisesti tarkasteltuna Pohjanmaalla ostetaan selvästi keskivertoa enemmän kauneustuotteita verkosta. Myös Lapissa, Pirkanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa kauneustuotteiden verkkokauppa käy kuumana. Selvästi alle suomalaisen keskiarvon jäävät puolestaan Ahvenanmaa ja Uusimaa.

”Uudellamaalla on ostettu keskimäärin huomattavasti vähemmän kauneustuotteita verkosta keskivertosuomalaiseen verrattuna. Tämä saattaa johtua esimerkiksi siitä, että pääkaupunkiseudulla on ollut myös korona-aikana paljon liikkeitä ja ostoskeskuksia auki, minkä ansiosta kauneustuotteita on voinut ostaa myös suoraan kivijalasta”, Nyman pohtii.
 
Klarnan ostosindeksi kauneustuotteiden osalta, huhtikuu 2020

Indeksi (100) edustaa keskimääräisen suomalaisen ostoksia, ja maakuntien vertailuluvut osoittavat, tehdäänkö kyseisessä maakunnassa keskiarvoa enemmän vai vähemmän verkko-ostoksia.

Ahvenanmaa 33
Etelä-Karjala 106
Etelä-Pohjanmaa 128
Etelä-Savo 90
Kainuu 96
Kanta-Häme 105
Keski-Pohjanmaa 133
Keski-Suomi 119
Kymenlaakso 124
Lappi 143
Pirkanmaa 135
Pohjanmaa 156
Pohjois-Karjala 101
Pohjois-Pohjanmaa 110
Pohjois-Savo 114
Päijät-Häme 111
Satakunta 111
Uusimaa 53
Varsinais-Suomi 132
 

Klarnasta
Klarna tekee shoppailusta smooothia. Klarnan avulla maksat vasta ostoksiesi saavuttua ja ostopäätöksen tehtyäsi. Klarna tarjoaa kuluttajille ja kauppiaille maksuratkaisuja jokaiseen tilanteeseen. Yli 200 000 kauppiasta tarjoaa Klarnan innovatiivisen shoppailukokemuksen asiakkailleen verkossa ja myymälässä. Näiden joukossa ovat esimerkiksi H&M, IKEA, Expedia Group, Samsung, ASOS, Peloton, Abercrombie & Fitch, Nike ja AliExpress. Yrityksen arvoksi on tällä hetkellä arvioitu 5,5 miljardia dollaria, mikä tekee Klarnasta Euroopan arvokkaimman finctech-yrityksen ja yhden maailman suurimmista yksityisistä fintech-yrityksistä. Klarna on perustettu vuonna 2005, sillä on yli 3 000 työntekijää ja se toimii 17 maassa. Lue lisää: klarna.com

Avainsanat: