Keskusteluakin hiljaisempi imuri − UltraSilencer

Report this content

Electroluxin uusi UltraSilencer on maailman hiljaisin imuri. Patentoidun teknologian ansiosta imuri on hiljaisempi kuin normaali keskustelu – imuroinnin äänitaso jää vain 61 desibeliin. Hiljaisen imurointihetken voi käyttää vaikkapa rentoutumiseen kuuntelemalla Electroluxin Clean Your Mind -meditointiohjelmaa.

Imuroinnin ääntä pidetään yhtenä kotien ärsyttävimmistä äänistä, ja Electroluxin kuluttajatutkimuksen mukaan jopa 90 % kuluttajista toivoisi hiljaisempaa imuria. Electroluxin uuden UltraSilencer-imurin ääni jää normaalin keskustelun tasolle, joten imuroinnin aikana on mahdollista keskittyä myös muihin, miellyttävämpiin asioihin.

”Kun imuri on erittäin hiljainen, voit samalla kuunnella musiikkia tai puhua puhelimessa. Lisäksi muut ihmiset voivat jatkaa rauhassa vaikka television katselua. Hiljaisuudesta huolimatta UltraSilencerin laadukas suulake ja tehokas imuteho takaavat, että erinomainen siivoustulos saavutetaan nopeasti ja vaivattomasti, ” kertoo Electroluxin tuotelinjapäällikkö Katja Eerola.

Koska kodit ovat nykyisin yhä pienempiä ja toimivat paikkana monille eri aktiviteeteille, perheen muut jäsenet ja naapurit on otettava huomioon entistä useammin. Kuluttajatutkimuksen mukaan 49 %:lla ihmisistä on negatiivisia tunteita imurointia kohtaan, ja ihmisiä ärsyttää etenkin imurien aiheuttama meteli. UltraSilencer-imuri tarjoaa ratkaisun tähän ongelmaan.

Kuinka hiljainen 61 desibeliä (dB) on?

  • Kirjastot 40 dB
  • Normaali keskustelu 60–70 dB
  • Radio ja TV 70 dB
  • Imurit keskimäärin 78 dB
  • Kaupungin ruuhka 80 dB
  • Moottorisaha 100 dB
  • Lentokoneen nousu 130 dB

Tehokasta jälkeä hiljaisesti

Vuosien kehitystyön tuloksena syntyi useita patentteja ja maailman hiljaisin imuri. UltraSilencerin Silent Air Technology™ optimoi ilman virtauksen, jolloin imurin tehokkuus paranee ja ääni vaimenee samanaikaisesti. Jokainen turha mutka imurissa haittaa ilman virtausta, jolloin imurin teho heikkenee ja melutaso kasvaa. Näin hiljaisuus ja suorituskyky kulkevatkin käsi kädessä. UltraSilencer-imurissa on uusi erittäin hiljainen lattiasuulake sekä erikoissuunniteltu letku. Lisähiljaisuutta tuo uudenlainen pölypussitelineen ja moottorisuodattimen kehikon Sound Shield™ -muotoilu.

UltraSilencer on täysin tiivistetty suulakkeesta aina ilman ulostuloon asti. Näin ilma kulkee tehokkaasti suodattimen läpi ennen ulostuloaan, ja jopa 99,95 % ilmasta on puhdistunut (HEPA 13). UltraSilencer-imurin johto on 12 metriä pitkä, imurin teho on ohjattavissa kädensijan nappuloista ja pehmeät pyörät vaimentavat imurin liikuttelemisesta aiheutuvia ääniä.

Clean Your Mind – Puhdista myös mielesi

Maailman hiljaisimman UltraSilencer-imurin kanssa on mahdollista keskittyä myös muihin, miellyttävämpiin aktiviteetteihin. Imurointihetkestä voi tehdä mahdollisimman rentouttavan kuuntelemalla samalla Electroluxin Clean Your Mind -meditointiohjelmaa, joka on suunniteltu sopivaksi juuri imurointihetkeen. Ohjelman on suunnitellut ruotsalainen Mindfullnes-ohjaaja Gunilla Lönnberg.

Ohjelma on kuunneltavissa ilmaiseksi Spotifyssa sekä Soundcloudissa. Meditointiohjelman voi hankkia itselleen myös iTunesista.

UltraSilencer-imurin suositushinta on 229 - 399 €.

Kuvia saa pyynnöstä osoitteesta: iida.valin@miltton.fi
Lisää uutisia Electrolux Newsroomista: http://newsroom.electrolux.com/fi/

Lisätietoja

Arto Arhipoff, tuotteet ja markkinointi
Oy Electrolux Ab
p. 0400 438 903 tai +358 30 600 51 52
arto.arhipoff@electrolux.fi

Iida Valin, viestintä ja PR
Miltton Oy
p. 040 4516559
iida.valin@miltton.fi

www.electrolux.fi

Electrolux
Electrolux on maailman johtava kotitalouksiin ja ammattikäyttöön tarkoitettujen kodinkoneiden valmistaja. Yhtiö myy vuosittain yli 40 miljoonaa tuotetta 150 maahan. Electroluxin ydintoimintaa on tuottaa innovaatioita, jotka on huolellisesti muotoiltu, perustuvat kuluttajatutkimukseen ja vastaavat sekä kuluttajien että ammattilaisten tarpeisiin. Electrolux valmistaa jääkaappeja, astianpesukoneita, pesukoneita, pölynimureja, liesiä ja ilmastointilaitteita. Yhtiön tunnetuimmat tuotemerkit ovat Electrolux, AEG, Eureka ja Frigidaire. Vuonna 2012 Electroluxin myynti oli 13 miljardia euroa (110 miljardia SEK) ja työntekijöitä yhtiöllä oli maailmanlaajuisesti 59 000. Lisätietoja Electroluxista löytyy osoitteista www.electrolux.com/press ja www.electrolux.com/news.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit