• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Kirjastolehden ja BoD:n kirjoituskilpailu innoitti kirjoittamaan lähes 200 runoa ja novellia rakkaudesta

Kirjastolehden ja BoD:n kirjoituskilpailu innoitti kirjoittamaan lähes 200 runoa ja novellia rakkaudesta

Report this content

Kilpailun voittajat nostivat sekä tunteet pintaan että hymyn huulille. 20 kilpailun parhaaksi valittua tekstiä julkaistaan kirjana ja kolmen parhaiksi valitun tekstin kirjoittajia Maileena Sorvalia, Enni Yli-Hynnilää ja Marja Mäenpäätä rohkaistaan kirjanjulkaisupalkinnon avulla kirjoittamaan ja julkaisemaan myös omat kirjansa.

Kirjastolehti ja BoD™ (Books on Demand) järjestivät keväällä 2011 kirjoituskilpailun otsikolla ”Sanoja rakkaudesta”. Kilpailu innoitti lähes 200 osallistujaa kertomaan rakkaudesta novellin tai runon muodossa. Tuomaristo on valinnut teksteistä 20 parasta, jotka BoD julkaisee kirjana. Kolme parasta kirjoittajaa saa lisäksi mahdollisuuden julkaista oman kirjansa BoD:n kautta.

- Runoja oli odotetusti paljon, suuri osa kirjoituksista selvästi omakohtaisia. Tuntui mukavalta, että rakkaus näyttäytyi teksteissä usein lämpimässä, armeliaassa ja humoristisessa valossa, vaikka se monesti kipeää tekeekin. Mukana oli ilahduttavasti sekä rakastumisen ensihuuman että koko elämän kestäneen rakkauden kuvauksia, tuomaristoon kuulunut Juha Itkonen kuvailee kilpailutöitä.

Kirjoituskilpailun tuomaristoon kuuluivat palkitun kirjailija Juha Itkosen lisäksi runoilija ja tietokirjailija Rita Dahl sekä BoD:n aluevastaava Saara Golombek ja Kirjastolehden päätoimittaja Ira Koivu.

Voittajien lyriikka tarkkaa ja purevaa, kepeää ja koskettavaa

Voittajaksi valittiin Maileena Sorvalin runosarja ”Sen jälkeen”, jota tuomaristo kuvaili poikkeuksena kilpailun runsaassa runotarjonnassa teknisesti hallituksi ja temaattisesti yhtenäiseksi runosarjaksi eron jälkeisistä tunteista. ”Sen jälkeen” on tarkkaa ja purevaa lyriikkaa, jossa tunteet ovat pinnassa.

Toisena palkittiin Enni Yli-Hynnilän ”Ei naapurin isännät” -runo. Juha Itkosen mukaan kepeä, mutta taitavasti murteella kirjoitettu runo nostaa hymyn huulille ja jättää odottamaan lisää samanlaista - kenties kokonaista kokoelmaa.

Kolmannen sijan vei Marja Mäenpään ”Perjantaipromenadit”. - Tekstien joukossa oli yllättävän vähän selvästi fiktiivisiä proosatekstejä. Perjantaipromenadit oli yksi harvoista. Teksti tavoittaa hyvin yksinäisyyden tunnun vieraassa kaupungissa. Novellin miespäähenkilön rakkauden kaipuu tuntuu aidolta ja koskettavalta, Juha Itkonen kuvailee.

Kolme parasta kirjoittajaa saavat palkinnoksi BoD:n kirjanjulkaisupaketin innoitukseksi kirjoittamisen jatkamiseen ja oman kirjan julkaisemista varten.

”Sanoja rakkaudesta” saatavilla verkkokaupasta ja kirjakaupoista

Parhaista teksteistä koottu ”Sanoja rakkaudesta” ilmestyy lokakuun alussa. Kirja on saatavilla kaikista kirjakaupoista ja verkkokirjakaupoista. Sen voi ostaa myös BoD:n verkkokaupasta osoitteessa www.bod.fi, ja kirja löytyy myös BoD:n messuosastolta Helsingin Kirjamessuilla 27.–30.10.2011.

Kirjan tuotolla tuetaan Suomen kirjastoseuran Kirjastot ja kehitys
-kehitysyhteistyöprojektia Tansaniassa ja Namibiassa.

Olemme erittäin iloisia, että kilpailu inspiroi niin useaa kirjoittajaa. Toivomme myös, että voittajien palkinnoille tulee käyttöä ja saamme lukea vielä lisää heiltä, kommentoivat Saara Golombek ja Ira Koivu.

Kuvat ja tiedote BoD:n verkkosivuilla:
http://fi.bod-newsroom.com/2011/09/kirjoituskilpailu/

Lisätietoja BoD:sta
BoD (Books on Demand) on digitaalisen kirjanjulkaisualan markkina- ja teknologiajohtaja Euroopassa. Nopeasti kasvavan keskisuuren yrityksen palvelimella on yli 250 000 toimitettavissa olevaa nimikettä.
BoD tarjoaa ammattitaitoisia digitaalisia julkaisupalveluita kustantamoille, kirjailijoille ja muille sisällöntarjoajille. BoD-kirjoja, joiden toteutus sisältää välityksen kirjakauppoihin, voidaan myydä kaikissa suomalaisissa kirjakaupoissa sekä tärkeimmissä verkkokirjakaupoissa kuten Suomalainen.com, Bookplus.fi ja Adlibris.com.

Lisätietoja Kirjastolehdestä
Kirjastolehti on 102 vuotta ilmestynyt kirjastoammattilaisten lehti, joka uudistui tänä vuonna kirjastojen asiakaslehdeksi. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja se on saatavilla kirjastoista. Kirjastolehti kertoo kirjaston palveluista ja käsittelee kirjoja ja kulttuuria monipuolisesti ja uudenlaisista näkökulmista.

Yhteydenotot ja arvostelukappalepyynnöt:
Suomi: Miltton Oy, Eveliina Nieminen, puh. 040 570 5818 tai eveliina.nieminen(a)miltton.fi 

 

 

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit