Laukaan Eläinsairaala osaksi Animagi-ketjua

Report this content

Suomen suurin eläinlääkäriasemaketju Animagi kasvattaa valtakunnallista peittoaan vauhdilla. Ketjun uusin jäsen on Laukaan Eläinsairaala. Animagi etenee vahvan kasvustrategiansa mukaisesti ja saavuttaa 20 miljoonan euron liikevaihdon kuluvan maaliskuun aikana.

Laukaan Eläinsairaala palvelee asiakkaitaan jatkossa tutulla paikallaan Ravitiellä Vihtavuoressa. Laukaan Eläinsairaala tulee muuttamaan nimensä uuden valtakunnallisen Animagi-ketjun mukaiseksi ja toimii jatkossa nimellä ”Animagi hevosklinikka Laukaa”. Klinikalla työskentelee tällä hetkellä kymmenen henkilöä, joista neljä on eläinlääkäreitä.

- Ketjuun liittyminen tuo mukanaan alan sisäistä positiivista synergiaa. Kun pienen klinikan toiminnan taustalla on suuri ketju, niin se mahdollistaa eläinlääkäritoiminnan kehittämisen ja tarvittavat investoinnit. Mielestäni ketjuuntuminen on alan selkeä suunta. Toimintamme klinikalla jatkuu samalla tavalla, paitsi nyt voimme tarjota asiakkaidemme eläimille entistä laajempaa eläinlääketieteellistä palvelua, Laukaan Eläinsairaalan perustaja Antero Tupamäki kertoo.

Animagi on kasvanut alkuvuoden 2013 aikana reippaasti ja ketju saavuttaa 20 miljoonan euron liikevaihdon maaliskuun loppuun mennessä. Keskustelut uusien, ketjuun liittyvien klinikoiden kanssa ovat koko ajan käynnissä. Tavoitteena on, että loppuvuodesta Animagi-ketjussa on mukana noin 25–30 klinikkaa.

- Animagin hevoseläinlääketieteen tarjooma ja osaaminen kasvavat merkittävästi Laukaan klinikan myötä. Samalla vahvistuu Animagin asema myös Suomen suurimpana hevoseläinlääketieteen toimijana. Olen enemmän kuin tyytyväinen ketjumme kasvutarinaan, niin osaamisen kuin yrityksen koon suhteen, Animagin hallituksen puheenjohtaja Martti Kiuru kertoo.

Animagi aloitti toimintansa marraskuussa 2012. Ketjusta tuli heti perustamisensa alkumetreillä Suomen suurin alan toimija. Täysin kotimaisen konsernin tarkoituksena on laajentaa eläinlääkintäalan palveluvalikoimaa ja tarjota asiakkaille yhä asiantuntevampaa lääketieteellistä osaamista yhdistettynä lämminhenkiseen asiakaspalveluun.

Lisätietoja:
Antero Tupamäki, Laukaan Eläinsairaalan perustaja, +358
50 558 5160, hevosklinikka@hevosklinikka.fi
Martti Kiuru, Animagin hallituksen puheenjohtaja, +358 40 581 1545, martti.kiuru@jenio.fi

Animagi on Suomen suurin eläinlääkintäpalveluita tuottava ketju, jolla on tällä hetkellä 18 klinikkaa 11 paikkakunnalla. Konsernin liikevaihto on yli 19 miljoonaa euroa. Konsernissa työskentelee tällä hetkellä noin 190 henkilöä, joista noin 78 on eläinlääkäreitä. Animagi perustettiin vuonna 2012. Konsernin tarkoituksena on laajentaa eläinlääkintäalan palveluvalikoimaa ja tarjota asiakkaille yhä asiantuntevampaa lääketieteellistä osaamista yhdistettynä lämminhenkiseen asiakaspalveluun.