• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Lomalla päätetään elämäntapaparannuksista, ei niinkään suurista hankinnoista

Lomalla päätetään elämäntapaparannuksista, ei niinkään suurista hankinnoista

Report this content

Lomien aikana suomalaiset päättävät helpoiten esimerkiksi elää aktiivisemmin ja panostaa työntekoon tai opiskeluun. Sen sijaan rahallisesti merkittävien päätösten, kun uuden auton ostamisen tai muuttamisen, tekemisessä olemme selkeästi arempia kuin esimerkiksi kiinalaiset, turkkilaiset, ja espanjalaiset. Matkahakukone momondo.fi selvitti loman aikana tehtyjä päätöksiä.


Kuva: Take Back Your Health Conference

Suomalaiset eivät lomillaan tuhlaa ajatuksiaan suurempiin päätöksiin: kyselyyn vastanneista vain pieni osa suomalaisista myönsi loman aikana tehneensä suurempia päätöksiä esimerkiksi muuttamisesta (3 %), työpaikan vaihdosta (2 %), uuden auton ostamisesta (2 %) tai avioerosta (1 %). Toisaalta loma saa suomalaiset miettimään syvällisemmin itseään: 11 prosenttia vastanneista kertoi päättäneensä loman aikana olla vastedes parempi ystävä, puoliso tai vanhempi, 9 prosenttia myönsi päättäneensä kuntoilla enemmän lomailun jälkeen, ja 7 prosenttia vastasi päättäneensä panostaa työntekoon tai opiskeluun enemmän.

”Kyselystämme selviää, että suomalaiset eivät juurikaan ajattele elämän suurempia kysymyksiä kuten uraa, avioliittoa tai muuttamista kesken lomailun”, kertoo momondon Suomen markkinointipäällikkö Petteri Jalonen. ”Lomalla irrottaudutaan arjesta ja keskitytään selkeästi enemmän omaan hyvinvointiin, mikä näkyy esimerkiksi päätöksissä aktiivisemmasta elämästä.”

SUHTEITA PARANNELLAAN LOMALLA

Sen lisäksi, että 11 prosenttia kertoi päättäneensä lomaillessaan haluavansa olla parempi puoliso, jopa 3 prosenttia kertoo päättäneensä loman aikana haluavansa seurustelukumppaninsa kanssa naimisiin. Hieman useampaa lomailu oli kannustanut tositoimiin: vastanneista 5 prosenttia kertoi tulleensa loman aikana kosituksi.

Vapautuneesta mielialasta loman keskellä kielii myös se, että jopa lähes neljäsosa (22 %) kyselyyn vastanneista suomalaisista paljasti kokeneensa lomaromanssin ventovieraan kanssa. Irtiotto arjesta saa osan ihmisistä myös pohtimaan omaa suhdettaan toiselta kantilta, sillä 2 prosenttia vastanneista myönsi päättäneensä loman aikana erota seurustelusuhteestaan, ja 1 prosentti paljasti päättäneensä avioerosta lomaillessaan.

SUOMALAISET TEKEVÄT SUURIA PÄÄTÖKSIÄ VÄHEMMÄN KUIN MONI MUU

Moniin muihin kansalaisuuksiin verrattuna suomalaiset irtautuvat arjesta hieman enemmän lomaillessaan. Kun suomalaisista vain 2 prosenttia kertoi päättäneensä lomamatkalla hankkia lapsia, esimerkiksi turkkilaisista jopa 8 prosenttia kertoi tehneensä vastaavan päätöksen. Myös loman kesken päätetyissä muuttoaikeissa venäläiset (14 %), kiinalaiset (13 %) ja turkkilaiset (12 %) peittoavat suomalaiset (3 %).

Jopa elämäntapamuutoksista suomalaiset päättävät muita maita vähemmän: suomalaisista 8 prosenttia kertoi päättäneensä aktiivisemmista elämäntavoista lomaillessaan, kun taas jopa 30 prosenttia turkkilaisista, 26 prosenttia venäläisistä ja 31 prosenttia kiinalaisista kertoi päättäneensä elää terveellisemmin.

TIETOA TUTKIMUKSESTA:

Matkahakukone momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin12.–25. tammikuuta 2015, ja siihen osallistui 1 006 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. Kysely on maantieteellisesti sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan väestöedustava. Suomen lisäksi kysely toteutettiin 14 muussa maassa: Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Espanjassa, Ranskassa, Portugalissa, Iso-Britanniassa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Turkissa ja Kiinassa.

FAKTAT LYHYESTI:

Lomalla päätetään monenlaisia asioita:

  • 11 prosenttia suomalaisista on päättänyt haluavansa olla parempi ystävä/puoliso/vanhempi
  • 9 prosenttia suomalaisista on päättänyt haluavansa urheilla enemmän
  • 7 prosenttia on päättänyt panostavansa enemmän työntekoon/opiskeluun
  • 3 prosenttia on päättänyt haluavansa muuttaa
  • 3 prosenttia on päättänyt haluavansa naimisiin seurustelukumppaninsa kanssa
  • 2 prosenttia on päättänyt haluavansa lapsia
  • 2 prosenttia on päättänyt haluavansa päättää seurustelusuhteen
  • 2 prosenttia on päättänyt haluavansa uuden auton
  • 2 prosenttia on päättänyt haluavansa muuttaa toiseen maahan
  • 2 prosenttia on päättänyt haluavansa vähentää työntekoa/opiskelua
  • 1 prosentti on päättänyt haluavansa erota aviopuolisostaan
  • 61 prosenttia ei ole päättänyt mitään yllä olevista
  • 8 prosenttia ei osaa sanoa

Lomaromansseja yllättävän monella suomalaisella:

  • 22 prosentilla on ollut lomaromanssi lomalla tapaamansa henkilön kanssa
  • 74 prosenttia ei ole kokenut lomaromanssia
  • 4 prosenttia ei osaa sanoa

Osaa suomalaisista on myös kosittu lomalla:

  • 5:tä prosenttia on kosittu loman aikana
  • 95 prosenttia ei ole kokenut lomakosintaa
  • 2 prosenttia ei osaa sanoa

Lisätiedot:
Mia Lavanti     
Miltton
mia.lavanti@miltton.fi
044 711 4968

momondosta:
momondo.fi on ilmainen ja riippumaton kansainvälinen matkahakusivusto, joka vertailee miljardeja lento-, hotelli- ja matkahintoja. momondo on voittanut lukuisia palkintoja, ja sitä ovat suositelleet useat johtavat kansainväliset mediat, kuten CNN, The New York Times ja The Daily Telegraph. momondon pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yritys palvelee matkustajia 30 markkina-alueella. momondon mobiilisovellukset ovat saatavilla ilmaiseksi iPhone- ja Android-laitteille.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit