• news.cision.com/
  • Miltton/
  • ”Miksi emme auttaisi?” – Lentohenkilökunnan pikakoulutukset terveydenhuollon avuksi aloitetaan lahjoituksen turvin

”Miksi emme auttaisi?” – Lentohenkilökunnan pikakoulutukset terveydenhuollon avuksi aloitetaan lahjoituksen turvin

Report this content

Kahden lentoemännän aloitteesta liikkeelle lähtenyt idea lentohenkilökunnan pikakoulutuksista terveydenhuoltoon käynnistyy neljän rekrytointiyrityksen lahjoituksen avulla. Valmiusjoukkue-ohjelman tavoitteena on saada kevään aikana koulutettua vähintään 150 lentohenkilökunnan jäsentä terveydenhuollon tueksi. Hanketta voi tukea ostamalla koulutuspaikan yhdelle tai useammalle henkilölle.

Suomessa aloitetaan lomautetun lentohenkilökunnan pikakoulutukset hoitoalan avustaviin tehtäviin. Aloite koulutuksiin tuli lentohenkilökunnalta itseltään. Asian nostivat Twitterissä esiin purserina työskentelevä Ami Niemelä ja hänen kollegansa Ira Linnéa von Witte.

”Tässä tilanteessa tarvitaan timanttista yhteistyötä, mikä konkretisoituu myös terveydenhoitoalalla. Lentohenkilökunnalla on hyvät valmiudet toimia terveydenhuollon apuna, joten miksi emme tekisi niin. On upeaa huomata, että ruohonjuuritasolta voi saada isosti aikaan, kun vain avaa suunsa ja pyytää tukea”, Niemelä sanoo.

Lentohenkilökunnalla on kattavan ensiapukoulutuksen lisäksi koulutus erilaisiin kriisitilanteisiin. Valmiusjoukkue-nimisen pikakoulutusohjelman tarjoaman täsmäkoulutuksen avulla heidän valmiuksiaan terveydenhuollon apuna toimimiseksi voidaan lisätä nopealla aikataululla.

Lahjoitus mahdollistaa koulutusten aloittamisen – tule mukaan tukemaan tavoitetta

Vapaaehtoiset ja kurssitettaville ilmaiset pikakoulutukset aloitetaan 3. huhtikuuta tehdyn 10 000 euron suuruisen lahjoituksen turvin. Summalla saadaan koulutettua noin 20 lentohenkilökunnan jäsentä. Lahjoituksen takana ovat rekrytointi- ja suorahakuyhtiöt Odgers Berndtson, Pointer Potential ja Pointer Search sekä vuokrajohtajapalveluja tarjoava Nordic Interim Finland.

Pikakoulutukseen osallistunut lentohenkilökunta pystyy toimimaan terveydenhuollon avustavissa tehtävissä kuten puhelinneuvonnassa, logistiikassa, asiakkaiden kontaktoinnissa, hallinnollisissa tehtävissä ja laitoshuollossa.  Koulutuksen järjestävät oppilaitokset Axxell ja Omnia, jotka eivät hyödy koulutuksesta rahallisesti.

Jotta tavoite 150 henkilön kouluttamisesta täyttyy, ensimmäisen lahjoituksen tehneet yritykset kannustavat myös muita tahoja, yrityksiä tai yksityishenkilöitä, kantamaan kortensa kekoon. Yhden henkilön koulutuksen kustannus on noin 400 euroa ( + ALV). Hanketta voi tukea ostamalla yhdelle tai useammalle henkilölle koulutuspaikan suoraan oppilaitokselta.

”Lahjoittamallamme summalla saadaan hanke alkuun, mutta jatkon kannalta mukaan tarvitaan myös muita. Tällaisena hetkenä suomalaisia yrityksiä tarvitaan näyttämään, että yhteistyössä on voimaa!” Patrik Kvikant Odgers Berndtsonista toteaa.

Koulutukset käyntiin mahdollisimman nopeasti

Pikakoulutuksiin on otettu mallia Ruotsista, missä rekrytointiyhtiö Novare on rakentanut yhteistyössä SAS:n ja Sophiahemmetin kanssa vastaavanlaisen hankkeen. Ruotsissa koulutukset käynnistyivät 30. maaliskuuta.

Tarkoitus on polkaista hanke käyntiin myös Suomessa mahdollisimman nopeasti.

”Suomi tarvitsee kaikki auttavat kädet liikkeelle heti. Haluamme olla mukana tukemassa nopeita ratkaisuja terveysektorin kuormituksen helpottamiseksi, ja siksi lähdimme edistämään myös tätä hanketta”, Kvikant sanoo.

Osta lentoemännän pikakoulutus heti osoitteessa: https://www.pointerpotential.com/valmiusjoukkue-support-squad

Tuki ohjautuu lyhentämättömänä suoraan koulutuksen toiselle toteuttajalle Axxellille. Linkin kautta voi myös ilmoittautua koulutukseen tai pikakoulutetun henkilökunnan työnantajaksi.

Lisätietoja SAS:n, Novaren ja Sophiahemmetin hankkeesta löydät täältä: https://www.beredskapslyftet.se/english

Lisätietoja hankkeesta:

Patrik Kvikant                                      
Managing Partner                               

Odgers Berndtson
+358 40 500 8855
patrik.kvikant@odgersberndtson.fi

Johanna Korpia
CEO
Pointer Potential
+358 400 240946

johanna.korpia@pointerpotential.fi

Odgers Berndtson on Euroopan toiseksi suurin suorahakualan yritys. Odgers Berndtson -ryhmällä on yli 50 toimistoa maailmanlaajuisesti. Yritys on toiminut Suomessa vuodesta 1990 ja kuuluu maan merkittävimpiin suorahakuyrityksiin.

Pointer Potential on vuonna 2020 perustettu maahanmuuttajiin keskittyvä rekrytointiyritys, jonka tavoitteena on tukea suomalaisia yrityksiä löytämään uutta työvoimaa maahanmuuttajista.

Pointer Search on vuonna 2018 perustettu yritys, joka tarjoa moderneja suorahaku- ja rekrytointipalveluja johtotason tehtäviin sekä muihin keskeisiin rooleihin.

Nordic Interim auttaa yrityksiä toteuttamaan businesskriittisiä haasteita, suunnitelmia ja muutoksia tarjoamalla tarpeeseen ja tilanteeseen sopivia, kokeneita ja osaavia interim-vuokrajohtajia. Nordic Interim on toiminut Suomessa vuodesta 2013.

Axxell Utbildning Ab, Axxellista ammattiin! Axxell kouluttaa osaavia ammattilaisia usealla alalla, mm. sosiaali- ja terveysalalla. Tarjoamme pitkiä ja lyhyitä koulutuksia usealla paikkakunnalla Etelä-Suomessa.

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia on monialainen koulutuksen järjestäjä, jonka koulutustarjontaan kuuluvat toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio-opetus, työpajatoiminta sekä vapaan sivistystyön kurssit.

Tilaa

Liitteet & linkit