Miltton ostaa ruotsalaisen pörssilistatun markkinointitoimistoryhmä House of Friendsin

Miltton Group teki syyskuussa 2018 julkisen ostotarjouksen markkinointitoimistoryhmä House of Friendsistä. House of Friendsin osakkeenomistajat ovat tähän mennessä tarjonneet Milttonille yhteensä 87,48 prosenttia yhtiön osakekannasta. Miltton on tänään ilmoittanut lunastavansa osakkeet. Ruotsin suurimpiin markkinointitoimistoihin kuuluva House of Friends on listattu First North -markkinapaikalle.

”Tämä on meille tärkeä etappi tavoitteessamme rakentaa kansainvälinen viestinnän, markkinoinnin, vaikuttamisen ja johtamisen palvelutarjonta tukemaan erityisesti pohjoismaisen liiketoiminnan kasvua nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Kasvutarinamme on vasta alussa ja odotan tulevaisuudelta vahvaa kasvua myös muilla avainmarkkinoillamme Pohjois-Euroopassa”, sanoo Miltton Groupin toimitusjohtaja Mathias Järnström.

Tukholmassa toimiva House of Friends on erikoistunut luoviin ja digitaalisiin markkinointiviestinnän ratkaisuihin. Konserniin kuuluu yli 80 brändinrakentamisen, markkinointiteknologian ja automaation sekä sisältö- ja asiakkuusmarkkinoinnin asiantuntijaa.

House of Friendsin liikevaihto oli viime vuonna 91,5 miljoonaa Ruotsin kruunua. Vuoden 2018 liikevaihtonsa se arvioi nousevan noin sataan miljoonaan Ruotsin kruunuun.

Milttonin liikevaihto on kasvanut orgaanisesti viime vuosina noin 20–30 % vuosivauhtia. Ryhmän liikevaihto ylitti viime vuonna 23 miljoonaa euroa, josta kasvua edellisvuoteen noin 3,7 miljoonaa.

Lisätietoja:  

Maria Vaismaa
Viestintäjohtaja, Miltton Group
maria.vaismaa@miltton.fi
+358 40 7529 198

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla luotetuin neuvonantaja pohjoismaisille yrityksille sekä kansainvälisille organisaatioille New Nordics -alueella. Miltton-ryhmän palveluksessa on yli 250 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 20 %.