Momondon kysely paljastaa: hyvä ruoka, hyvä loma

Report this content

Ruoka on ollut jo jonkin aikaa kuuma puheenaihe Suomessa, ja uudet tuulet ovat puhaltaneet Suomen ruokakentällä. Suomesta lähtöisin oleva Ravintolapäivä valloittaa niin Suomessa kuin maailmalla, ja erilaisia ruokatapahtumia perustetaan eri puolille Suomea. Nyt on selvitetty myös suomalaisten suhdetta ruokaan ulkomaanmatkoilla: matkahakukone momondo.fin uusi kysely paljastaa, että suomalaisille hyvä ruoka on yksi tärkeimmistä onnistuneen loman edellytyksistä.

Kysely toteutettiin 12 maassa – Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Hollannissa, Englannissa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Kyselyn mukaan suomalaiset ovat muiden pohjoismaiden, Saksan ja Venäjän joukossa haluttomimpia säästämään ruokakuluissa lomalla. Vain 16 prosenttia suomalaisista valitsi ruoan, kun heiltä kysyttiin, mistä he säästäisivät mieluiten loman yhteydessä.

Ruoka on itse asiassa avainasemassa onnistuneen loman palasia tarkasteltaessa, sillä kuusi kymmenestä suomalaisesta nimesi ruoan hyvän loman edellytykseksi. Sen edelle kiilasi vain mahdollisuus rentoutumiseen (64 %), ja tasoihin ruoan kanssa ylsi paikallisen tunnelman kokeminen (60 %). Lomallaan suomalaiset siis haluavat ottaa rennosti ja nauttia elämästä hyvän ruoan äärellä.

Kun suomalaisilta kysyttiin, mitä he tekevät mieluiten matkustaessaan perheen, ystävien tai kumppanin kanssa noin puolet valitsi ravintoloissa syömisen yhdeksi mieluisimmista aktiviteeteista. Eniten ravintoloihin matkalla mielivät pariskunnat (52 %), mutta myös kaveriporukalla (49 %) ja perheen kanssa (44 %) halutaan nauttia hyvästä ruoasta. Yksin matkustavistakin lähes neljäsosa (23 %) mainitsi ravintolat mieluisaksi tekemiseksi lomalla – vain norjalaiset (24 %) ja amerikkalaiset olivat innokkaampia yksin syöjiä (27 %)!

PAIKALLISUUS HOUKUTTELEE SUOMALAISIA

Ulkomailla lomaillessaan kolme neljästä suomalaisesta kokeilee mielellään paikallisen keittiön herkkuja: yli neljäsosa (28 %) vastaajista syö lomallaan mieluiten paikallista ruokaa, ja lisäksi lähes puolet (46 %) koostaa lomaruokavalionsa sekä paikallisista antimista että tutummasta makumaailmasta. Vain joka kymmenes suomalainen turvautuu lomalla pelkästään entuudestaan tuttuun sapuskaan.

Matkakohteen keittiön lisäksi suurin osa suomalaisista tutustuu mielellään myös paikallisiin ihmisiin. Seitsemän kymmenestä vastaajasta sanoo käyttävänsä lomallaan aikaa paikallisiin asukkaisiin tutustumiseen – 11 prosenttia aina lomaillessaan ja 59 prosenttia joskus.

”Kyselymme tulokset osoittavat, että suomalaiset ovat ennakkoluulottomia lomaillessaan – matkakohteen paikallinen kulttuuri ja uudet tuttavuudet kiinnostavat. Ja monille nimenomaan kohteen ruoka on avain paikalliseen kulttuuriin”, kertoo momondo edustaja Julie Pedersen.

”Ruoka on olennainen osa sitä aistikokemusta, kun ollaan uudessa paikassa ja tutustutaan sen erityispiirteisiin. Ruoka ilmentää kohteen kulttuuria, ja matkailijat voivat päästä lähemmäs paikallisten elämää tutustumalla kohteen ruokakulttuuriin – ja suomalaisetkin selvästi ajattelevat näin”, jatkaa Pedersen.

FAKTAT LYHYESTI:

  • Suomalaisille tärkeintä onnistuneella lomalla on mahdollisuus rentoutumiseen: 64 % mainitsi tämän hyvän loman edellytykseksi. Toiseksi parhaat edellytykset hyvälle lomalle luovat hyvä ruoka (60 %) ja paikallisen tunnelman kokeminen (60 %).
  • Hyvästä ruoasta ei tingitä lomalla: vain 16 % suomalaisista olisi valmis vähentämään ruoka- ja välipalamenoja säästääkseen rahaa matkustaessaan.
  • Ravintoloissa syöminen sijoittuu korkealle mieluisimpien loma-aktiviteettien listalla: 52 % kumppanin, 49 % ystävien ja 44 % perheen kanssa matkustavista listasi ravintolavisiitit mieluisien aktiviteettien joukkoon – ja 23 % yksi reissussa olevista syö myös mielellään ravintoloissa.
  • 28 % suomalaisista syö matkalla mieluiten paikallista ruokaa.
  • 46 % suomalaisista koostaa ruokavalionsa matkalla sekä paikallisista herkuista että tutuista ruokalajeista.
  • Vain 10 % suomalaisista haluaa syödä vain entuudestaan tuttua ruokaa myös lomalla.
  • 2 % prosenttia ei lepää lomallakaan, vaan valmistaa omat ateriansa myös matkalla.
  • 11 % suomalaisista käyttää aina ja 59 % joskus matkustaessaan aikaa paikallisiin ihmisiin tutustumiseen.

TIETOA TUTKIMUKSESTA:

Kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä momondolle toteutti online-tutkimuksena Radius Kommunikation Research Now -paneelin kautta. Kysely toteutettiin 9.–19. tammikuuta 2014, ja siihen osallistui 1 032 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. Kysely on maantieteellisesti sekä ikä- ja sukupuolijakaumaltaan väestöedustava.

Lisätiedot:

Ulla Helander

Miltton

ulla.helander@miltton.fi

040 741 9615

momondo
Matkahakukone www.momondo.fi etsii ja vertailee lentojen, hotellien ja matkatarjousten hintoja miljardeista hakutuloksista. Vuonna 2006 perustettu momondo on voittanut lukuisia lentovertailutestejä, ja yritystä ovat suositelleet lukuisat arvostetut kansainväliset mediat, kuten New York Times, CNN, NBC, CBS, Frommer's ja The Daily Telegraph. momondon ilmainen mobiilisovellus on saatavilla iPhone, Android ja Blackberry -laitteisiin.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia