• news.cision.com/
  • Miltton/
  • Muodin verkkokauppa kasvoi, mutta koko-ongelma pysyi – suomalaiset odottavat sovituskoppeja myös verkkokauppoihin

Muodin verkkokauppa kasvoi, mutta koko-ongelma pysyi – suomalaiset odottavat sovituskoppeja myös verkkokauppoihin

Report this content

Koronapandemian aikana verkkokaupan myynti on käynyt kuumempana kuin koskaan, mutta oikean koon arvioiminen virtuaalisesti tuottaa shoppailijoille edelleen päänvaivaa. Suurin osa suomalaisista verkkoshoppailijoista odottaakin nyt sovitusmahdollisuutta myös virtuaaliseen muotoon.

Vaatteiden ja jalkineiden myynti verkossa on kasvanut koronapandemian aikana huimat 61 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvu selviää Klarnan verkkokauppatutkimuksesta*, jonka mukaan suuntaus näyttää jatkuvan myös syksyn aikana. Syyskuussa muodin verkkokauppa kasvoi 52 prosenttia.

Verkkokaupan suosiosta huolimatta Klarnan äskettäin tekemä kyselytutkimus** kertoo, että vain neljä prosenttia viimeisen vuoden aikana vaatteita tai jalkineita verkosta ostaneista suomalaisista kokee saaneensa riittävästi apua oikean koon valitsemiseen. Vastaavasti lähes jokainen (91 %) verkkokaupasta muotia ostanut kertoi joutuneensa palauttamaan epäsopivan tuotteen.

Valtaosalla suomalaisista shoppailijoista on kuitenkin odotuksia tulevaisuudelle ja sen tuomalle teknologiselle kehitykselle. Useampi kuin kahdeksan kymmenestä (81 %) verkkokaupoista muotia ostaneesta kertoo odottavansa virtuaalisten sovituskoppien yleistyvän tulevaisuudessa. Suurin osa (63 %) myös haluaisi jo nyt kokeilla vaatteita ostovaiheessa virtuaalisesti.

Verkossa shoppaillaan sunnuntai-iltaisin

Suomessa suosituin aika tehdä verkko-ostoksia on yllättäen sunnuntai-iltaisin kello 19–20. Ylivoimaisesti suurin osa verkossa shoppailijoista on naisia (87 %).

Suurin osa (63 %) ostoksista tehdään mobiilissa, joka on suositumpi väline nimenomaan naisille. Miehet shoppailevat hieman useammin tietokoneilla ja tableteilla.

”Sunnuntai-iltaisin monilla on tilaisuus rentoutua kotona ennen tulevaa työviikkoa ja aikaa tehdä verkko-ostoksia. On myös luonnollista, että kuluttajat odottavat sovitusmahdollisuutta myös verkkokauppoihin – etenkin nyt, kun pandemia on rajoittanut ihmisten asioimista fyysisissä myymälöissä ja sovituskopeissa”, kertoo Klarnan Suomen markkinointijohtaja Jannica Nyman.

Uudellamaalla ostetaan eniten vaatteita ja kenkiä

Suomen ahkerimmat nettishoppaajat löytyvät Uudeltamaalta. Keskimäärin uusimaalaiset käyttävät vaatteisiin ja kenkiin henkilöä kohden 17 prosenttia enemmän kuin keskimääräinen suomalainen.

Kansallisen keskiarvon yläpuolelle nousevat tilastoissa myös Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi. Ylivoimaisesti vähiten puolestaan ostetaan Ahvenanmaalla.

”Verkkokauppa tuo houkuttelevan lisän Uudenmaan jo ennestään hyviin ostosmahdollisuuksiin. Verkkokaupat pystyvät myös tarjoamaan ihmisille joustavaa, nopeaa ja turvallista palvelua, mikä lisäsi niiden houkuttelevuutta koronapandemian aikaan entisestään”, Nyman lisää.

Klarnan ostosindeksi (vaatteet ja kengät, 21. maaliskuuta–21. syyskuuta 2020)

Indeksi (100) edustaa suomalaisen keskimääräisiä ostoksia, ja maakuntien vertailuluvut osoittavat, tehdäänkö kyseisessä maakunnassa keskiarvoa enemmän vai vähemmän verkko-ostoksia.

Maakunta Ostosindeksi (henkilöä kohden) ***
Suomi 100
Uusimaa 117
Keski-Pohjanmaa 108
Pohjanmaa 106
Varsinais-Suomi 105
Pohjois-Pohjanmaa 98
Pirkanmaa 98
Lappi 96
Satakunta 93
Pohjois-Karjala 91
Keski-Suomi 90
Päijät-Häme 88
Kanta-Häme 87
Kainuu 84
Etelä-Pohjanmaa 84
Pohjois-Savo 81
Kymenlaakso 81
Etelä-Savo 78
Etelä-Karjala 77
Ahvenanmaa 61
 

* Klarnan verkkokauppatutkimus pohjautuu Klarnan ostodataan yli 6 000 suomalaista verkkokaupasta.

** Klarnan kuluttajakyselytutkimus tehtiin yhteistyössä Cintin kanssa 1 086 suomalaisen kuluttajan keskuudessa.

*** Indeksi (100) edustaa keskimääräisen suomalaisen ostoksia, ja maakuntien vertailuluvut osoittavat, tehdäänkö kyseisessä maakunnassa keskiarvoa enemmän vai vähemmän verkko-ostoksia.

Lisätietoja:

Klarna Press Office, press@klarna.com

Klarnasta
Klarna tekee shoppailusta smooothia. Klarnan avulla maksat heti tai vasta tuotteen saavuttua. Yli
200 000 kauppiasta tarjoaa Klarnan innovatiivisen shoppailukokemuksen asiakkailleen verkossa ja myymälässä. Näiden joukossa ovat esimerkiksi H&M, IKEA, Expedia Group, Samsung, ASOS, Peloton, Abercrombie & Fitch, Nike ja AliExpress. Yrityksen arvoksi on tällä hetkellä arvioitu 5,5 miljardia dollaria, mikä tekee Klarnasta Euroopan arvokkaimman finctech-yrityksen ja yhden maailman suurimmista yksityisistä fintech-yrityksistä. Klarna on perustettu vuonna 2005, sillä on yli
3 000 työntekijää ja se toimii 17 maassa.
Lue lisää: klarna.com