NAISTENPÄIVÄNÄ MARSSITAAN ÄITIYSKUOLEMIA VASTAAN

Report this content

-         RFSU:n Vaunumarssi ensimmäistä kertaa Suomessa

Suomen RFSU pureutuu tärkeään asiaan – äitiyskuolleisuuteen ja järjestää ensimmäistä kertaa Suomessa Vaunumarssin, joka toteutuu Helsingissä kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta. Vaunumarssilla halutaan herättää keskustelua äitiyskuolleisuudesta, jonka vähentäminen on yksi YK:n vuosituhattavoitteista. Marssi lähtee Espan lavalta (Esplanadin puisto) klo 12.00. Mukaan halutaan kannustaa vaunuilla tai ilman kaikki ne, jotka kokevat asian tärkeäksi. Suomen ensimmäisen Vaunumarssin juontaa Kristiina Komulainen. Tapahtuman lisätiedot löytyvät osoitteesta http://bit.ly/vaunumarssi.

Naapurimaassamme Ruotsissa Vaunumarssi on saavuttanut suuren suosion ja se järjestetäänkin siellä jo useilla paikkakunnilla samanaikaisesti. Marssin takaa löytyy vuonna 1933 perustettu aatteellinen järjestö RFSU, jonka pyrkimyksenä on tehdä kansainvälistä seksuaalikasvatustyötä mahdollisimman laajasti. Vaunumarssilla halutaan pureutua äitiyskuolleisuuteen, jonka vähentäminen on yksi YK:n vuosituhattavoitteista. Kaikki maat ovat sitoutuneet vähentämään äitikuolleisuutta kolme neljäsosaa vuoteen 2015 mennessä. Tällä hetkellä näyttää, että tavoitetta ei tulla saavuttamaan ja siksi on tärkeää tehdä asian eteen jotakin konkreettista. Vaunumarssilla halutaan herättää keskustelua sekä aktivoida päättäjiä. Marssin voimin RFSU vaatii, että tukea ehkäisyyn, seksuaalikasvatukseen sekä turvalliseen aborttiin lisätään.

Vaunumarssi käynnistyy Epsan Lavalta kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. klo 12. Kaikki marssille osallistujat saavat lastenvaunujen sadesuojan, mutta osallistua voi myös ilman vaunuja. Marssin päätteeksi tarjoillaan kahvia Eduskuntatalon edessä, jonne marssi suuntautuu.

-          Toivomme, että mahdollisimman moni pääsisi mukaan Vaunumarssille, jotta saisimme myös niiden naisten äänen kuuluville jotka eivät itse voi päättää omasta kehostaan.  Marssille voi tulla vaunuilla tai ilman vaikka lounastauolla, kertoo RFSU:n seksuaaliterapeutti Sari Mäki.

ÄITIYSKUOLLEISUUS

Joka päivä 800 naista ja tyttöä kuolee, koska heiltä puuttuu mahdollisuus ehkäisyyn, turvalliseen aborttiin ja seksuaaliterveyteen. Uhreista 99 prosenttia asuu köyhissä maissa, missä äitiyskuolleisuus on yleisintä 15–19 -vuotiaiden tyttöjen keskuudessa. Teini-ikäisten tyttöjen on erityisen vaikea saada mahdollisuus ehkäisyyn ja seksuaalikasvatukseen, minkä takia heillä ei ole mahdollisuutta myöskään päättää omasta elämästään. Äitiyskuolemien määrä vähenee maissa, joissa varmistetaan naisille ja tytöille mahdollisuus ehkäisyyn, turvalliseen aborttiin ja tarvitsemaansa neuvolatoimintaan. Lisäksi jokaisella naisella ja tytöllä tulisi olla oikeus päättää omasta kehostaan. RFSU työskentelee yhdessä kumppaniorganisaatioiden kanssa ympäri maailmaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Pienempi äitiyskuolemien määrä on edellytys myös köyhyyden vähentymiseen. Seksuaaliterveyden ja -oikeuksien parantaminen on tärkeä tekijä kestävän kehityksen kannalta, koska se tarjoaa naisille mahdollisuuden vaikuttaa elämäänsä ja paeta köyhyyttä.

Vaunumarssi lähtee Helsingin Esplanadin puistosta Espan lavalta (Kappelia vastapäätä) klo 12.00. Marssin määränpää on Eduskuntatalo, jossa osallistujat ojentavat vetoomuksen kansanedustaja Anna Kontulalle.

Lisätietoja:

Viestintätoimisto Miltton

Miia Kotapalo

P. 044 5395477

S-posti: miia.kotapalo@miltton.fi

Tilaa

Liitteet & linkit