Nesteen asemien kauppiailta hyvien tekojen vyöry satavuotiaan Suomen kunniaksi

Nesteen liikenneasemien kauppiaat toteuttavat sadan päivän ajan hyviä tekoja itsenäisen Suomen kunniaksi. Kauppiaat ovat yrittäjiä, jotka ovat toteuttaneet tai toteuttavat itsenäisyyspäivään mennessä yhteensä noin 150 itse valitsemaansa hyvää tekoa paikallisesti. Tähän mennessä he ovat esimerkiksi lahjoittaneet munkkikahveja, ulkoiluttaneet vanhuksia tai esimerkiksi palkanneet uuden työharjoittelijan Autismisäätiön kautta.

Neste K Kerava Asemansilta- ja Neste K Vantaa Korso -liikenneasemista vastaavien kauppiaiden Milla Hiltusen ja Aki Savolaisen hyvä teko liittyy hyväntekeväisyystempaukseen nuorten syrjäytymisen estämiseksi.

“Järjestimme heinäkuun lopulla keravalaisen kulttuuriyhdistyksen Varjo Ry:n kanssa nuorille graffititapahtuman, jossa paikalliset ammattimaalaajat opastivat lapsia ja nuoria tämän taiteenmuodon saloihin. Nuorisoa kävi paikalla mukavasti, ja oli ilo huomata heidän innostuksensa oppia enemmän graffiteista ja maalaamisesta. Maalaukset tehtiin Suomi 100 -teemalla ison kontin seinille, joten nuoret oppivat myös, ettei graffiteja saa aivan mihin tahansa taiteilla”, Hiltunen ja Savolainen kertovat.

Nesteeltä lisäpotti hyväntekeväisyyteen

Kauppiaiden hyvien tekojen lisäksi suomalaiset ovat voineet ehdottaa Nesteelle hyväntekeväisyyskohteita, joista neljätoista valikoitui lopulliseen yleisöäänestykseen. Näistä viisi eniten ääniä saaneita olivat Lapsisyöpäpotilasperheidenkerho Sykerö, Viialan kotikolo, Wise Nose Suomen Hajuerottelu Ry, Jalavan erityiskoulu ja erään yksinhuoltajan talon korjaaminen. Valittujen kohteiden kesken jaetaan hyväntekeväisyyspotti, jota suomalaiset voivat kerryttää peukuttamalla yksittäisten kauppiaiden jakamia kuvia sosiaalisessa mediassa itsenäisyyspäivään asti. Lopullinen summa lahjoitetaan joulukuun puolivälissä.

“Lähdimme erittäin mielellämme mukaan tähän kampanjaan yhdessä kauppiaittemme kanssa. On hienoa nähdä, että he tekevät ja lahjoittavat hyviä tekoja omilla paikkakunnillaan näin innostuneesti. Yhtään niin pientä tekoa ei ole, ettei sillä olisi merkitystä”, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen.

“Jokainen suomalainen on myös voinut osallistua tempaukseen äänestämällä tärkeiksi kokemiaan paikallisia hyväntekeväisyyskohteita. Jäämme innolla odottamaan, millainen potti sosiaalisen median peukutuksista itsenäisyyspäivään mennessä kertyy”, Hyötyläinen jatkaa.

Neste Oyj

Kaisa Lipponen
Viestintäjohtaja

Lisätietoja: Mika Hyötyläinen, markkinointijohtaja, Marketing & Services -liiketoiminta-alue, Neste, puh. 010 458 4132, mika.hyotylainen(at)neste.com

Lue lisää:

Kampanjasivusto: Sata päivää tekoja 

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2016 Nesteen liikevaihto oli 11,7 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com/fi 

Avainsanat:

Yrityksestä

Miltton Group on Pohjoismaiden nopeimmin kasvava markkinoinnin, vaikuttamisen ja viestinnän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla luotetuin neuvonantaja pohjoismaisille yrityksille sekä kansainvälisille organisaatioille New Nordics -alueella. Miltton-ryhmän palveluksessa on yli 250 henkilöä, ja sen liikevaihto oli vuonna 2017 noin 23 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta 20 %.