Noolanin suunnittelija Marja Rak Linnan juhliin uniikkiasussaan

Report this content

Noolanin pääsuunnittelija Marja Rak nähdään tänä vuonna ensi kertaa itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Linnan juhlissa. Marja Rakin yllä tulee olemaan uniikki Noolan – luomus, joka noudattaa vaatesuunnittelijan graafisen selkeää tyyliä.

Juhlakutsusta suuresti kiitollinen vaatesuunnittelija on vuonna 2000 perustetun Noolan Oy:n pääsuunnittelija ja toimitusjohtaja. Noolan on saanut tunnustusta useissa yhteyksissä. Noolan on palkittu ympäristötietoisen vaatemuotoilun suunnannäyttäjänä voittaessaan mallistollaan ensimmäisen palkinnon MTO ry Ornamon järjestämässä EkoÄly – Muoti ja Ympäristö -vaatesuunnittelukilpailussa vuonna 2005.

 Noolan edustaa suomalaista laatutyötä aina suunnittelusta valmistukseen. Tunnustuksena suomalaisen muotoilun ja laadun osaamisesta Noolan mallistolle myönnettiin keväällä 2008 Taideteollisuuden Laatumerkki. Vuoden 2010 keväällä Noolan puki Kuunkuiskaajat Euroviisuihin ja samana keväänä heille myönnettiin vuoden 2010 TAITO –yrittäjäpalkinto.

 Kymmenvuotiaasta Noolanista on kasvanut yksi vaatetusalan kiinnostavimmista suomalaisista merkeistä, jossa on kaikki klassikon ainekset. Matka muodin huipulle on tapahtunut rauhassa ja ajan kuluessa muotokieli on saanut rauhassa kehittyä. Luonnon läsnäolo, rauha ja meren läheisyys ovat luoneet Noolanin graafisen pelkistetyn tyylin.

 Noolanin mallisto sisältää laadultaan korkeatasoisia vaatteita ja asusteita naisille ja miehille. Yrityksen kotipaikka on Pietarsaari, jossa sijaitsevat studio, myymälä ja logistiikkakeskus. Jonas Rak (s. 1963) toimii yrityksen graafisena suunnittelijana ja hän vastaa Noolan Oy:n visuaalisesta ilmeestä. Uskollisille kanta-asiakkailleen Noolan on jo elämäntapa ja ilmiö, joka tarjoaa asusteet niin juhlaan kuin arkeen. Sana Noolan on paikallista Pietarsaaren murretta ja tarkoittaa pohjoistuulta;  ”det blåser Noolan”!

 

 

Lisätietoja: Marja Rak, Designer, Noolan Oy, marja.rak@noolan.com, + 358 50 589 0095

www.noolan.com

Tilaa

Liitteet & linkit