Onvest Harvian suurimmaksi omistajaksi

Report this content

Sijoitus- ja kiinteistöliiketoimintaan keskittyvä perheyhtiö Onvest ostaa CapManin koko omistuksen Harviassa. Onvest on kaupan jälkeen Harvian suurin omistaja.

Onvest ostaa pääomasijoitusyhtiö CapManin hallinnoimien rahastojen koko osakeomistuksen viime vuonna Helsingin pörssiin listautuneessa sauna- ja spa-yhtiö Harviassa. Kaupassa Onvestille siirtyy 12,3 prosentin omistus. Osakekohtainen kauppahinta on 9,25 euroa ja kokonaiskauppahinta noin 21,3 miljoonaa euroa. Onvestilla ei ole aiempaa omistusta yhtiössä.

Onvestin sijoitustoiminta keskittyy luomaan suomalaisille pienille ja keskisuurille yrityksille menestymisen edellytyksiä. Listayhtiöt ovat yksi kohderyhmä yhtiön sijoitusstrategiassa. 

”Harvia on vakaa ja erittäin kannattava yhtiö, jonka vahvat suomalaiset juuret ja hieno brändi sopivat Onvestin arvomaailmaan ja sijoitusstrategiaan erityisen hyvin. Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme pitkäjänteisesti osallistumaan Harvian kehitykseen. Suomessa on viime aikoina nähty tiuhaan yhtiöiden ostoja ulkomaille. Koemme tärkeäksi, että myös suomalainen pääoma on aktiivinen, kun pohditaan pörssiyhtiöiden omistamista ja kehittämistä”, sanoo Onvestin toimitusjohtaja Kalle Kekkonen.

Globaali sauna- ja spa-markkina on kasvanut vakaasti suhdanteista riippumatta. Harvia on maailman johtavia kiuas- ja saunakomponenttien valmistajia, jonka tuotteita myydään jälleenmyyntiverkoston kautta maailmanlaajuisesti. Vuonna 2018 yhtiön liikevaihto oli 61,9 miljoonaa ja oikaistu liikevoitto 10,9 miljoonaa euroa. 

”Harvia on ollut hieno sijoitus meille. Harvialla on edellytykset jatkaa menestyksekästä toimintaansa myös tulevaisuudessa ja uskomme, että yhtiö saa Onvestista hyvän pitkäaikaisen ankkurisijoittajan”, sanoo CapMan Buyoutin Managing Partner Pia Kåll.

”Pidämme Harvian strategista suuntaa oikeana. Yhtiön johdolla on täysi tukemme, ja olemme innoissamme päästessämme työskentelemään heidän kanssaan yhtiön kehittämisessä ja strategian toteuttamisessa aktiivisena omistajana”, Kekkonen jatkaa.  

Lisätietoja:

Kalle Kekkonen
Toimitusjohtaja, Onvest Oy
puh. 020 111 5101

 

www.onvest.fi

www.harvia.fi

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit