PAKETIN LÄHETTÄMINEN NYT ENTISTÄKIN HELPOMPAA

Report this content

Matkahuolto toi vuosi sitten suomalaisille uuden vaihtoehdon pakettien lähettämiseen, kun lähettämispalvelut laajenivat Suomen Lähikauppa Oy:n Siwoihin, Valintataloihin ja Euromarketeihin. Tänään lanseerattavan uuden pakkausvaihtoehdon myötä paketin lähettämisestä tulee vielä entistäkin helpompaa.  

Matkahuolto ja Suomen Lähikauppa Oy toivat vuosi sitten kuluttajien ulottuville täysin uuden tavan lähettää paketteja. Asiakkaiden palautteiden perusteella lähetyspalvelua on nyt kehitetty entistäkin joustavammaksi. Lokakuun 18. päivä otetaan käyttöön kolmas lähetysvaihtoehto, Lähi-paketti -pakkauspussi. Uutta muovista pakkauspussia voi käyttää pakkauskääreenä myös silloin, kun asiakas jo on pakannut lähetyksensä valmiiksi omaan pakkaukseen. Pussiin mahtuu myös aikaisempaa suurempi lähetys.

Lähi-paketin voi lähettää ja noutaa Matkahuolloista sekä Matkahuollon Pakettipisteistä, kuten Siwoista, Valintataloista ja Euromarketeista. Paketin lähettäjiä ja noutaja palvelee siten lähes 1100 Pakettipisteen laaja ja kattava verkosto. Yli puolet suomalaisista asuu alle kilometrin päässä lähimmästä Matkahuollon Pakettipisteestä ja peräti 80 prosenttia alle kolmen kilometrin päässä. Erityisesti kauppojen pitkät aukioloajat mahdollistavat pakettien lähettämisen ja noudon myös iltaisin ja viikonloppuisin, oman aikataulun mukaan. Paketin kulkua voi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Matkahuolto lähettää vastaanottajalle aina tiedon paketin saapumisesta nopeasti tekstiviestillä. Paketti kuljetetaan lähettäjän valitsemaan Pakettipisteeseen 1-3 arkipäivän kuluessa.

-   Lähetyspalvelun aloittaminen sujui hyvin, koska kaupoissa oli jo olemassa pakettien vastaanotto- ja lähettämisprosessi verkkokaupan palautuksia varten. Olemme saaneet asiakkailta vuoden kuluessa runsaasti positiivista palautetta lähetyspalvelusta sekä laajasta verkostosta. Lähetysvaihtoehtoja lisätään nyt juuri asiakkaiden toiveesta, kertoo liiketoimintapäällikkö Juha Wallin Matkahuollosta.

-   Asiakkaiden arjen sujuvoittaminen on Siwan ja Valintatalon tärkeimpiä arvoja. Uusi kysytty pakkausvaihtoehto on kätevä tapa lähettää vaikkapa valmiiksi joulupaperiin pakattu lahjapaketti toisella paikkakunnalla asuvalle sukulaiselle tai ystävälle, Suomen Lähikaupan palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja Petri Toivonen vinkkaa.

Lisätietoja Lähi-paketista ja muista pakettipalveluista saa Matkahuollon internetsivuilta ja Pakettipalvelujen valtakunnallisesta palvelunumerosta 0800 132 582, joka palvelee arkisin klo 8-18. Numero on ilmainen. Tutustu Matkahuollon palveluihin myös Facebookista http://www.facebook.com/matkahuolto ja Twitteristä http://twitter.com/matkahuolto sekä Matkahuollon Kahvila -blogiin osoitteessa http://kahvila.matkahuolto.fi.

Lisätietoja:

Liiketoimintapäällikkö Juha Wallin, Oy Matkahuolto Ab, puh. 040 568 1388, sähköposti juha.wallin@matkahuolto.fi

Palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja Petri Toivonen, Suomen Lähikauppa Oy, puh. 020 700 3142, sähköposti petri.toivonen@lahikauppa.fi

Oy Matkahuolto Ab on suomalaisten bussiyritysten omistama bussiliikenteen palvelu- ja markkinointiyritys, jonka pääliiketoiminta-alat ovat Matka- ja Pakettipalvelut. Matkapalvelut kehittää ja ylläpitää julkisen joukkoliikenteen matkustuspalveluja ja -tuotteita, muun muassa valtakunnallista matkalippujärjestelmää. Pakettipalvelut ylläpitää bussiliikenteeseen perustuvaa paketinkuljetusta, jonka kautta paketteja voi lähettää ympäri Suomen, Ahvenanmaalle sekä DHL Expressin kautta ympäri maailmaa. Verkkokaupan ja etämyynnin pakettipalveluja saa Suomen Lähikauppa Oy:n toimipaikoista, joita ovat Siwat, Euromarketit ja Valintatalot. Matkalippujen lunastus- ja matkakorttien latauspalveluja tarjoavat R-kioskit. Matkahuollon noin 2 500 palvelupisteestä 50 on yhtiön omia toimipaikkoja.

Suomen Lähikauppa Oy on Suomen kolmanneksi suurin päivittäistavarakauppayritys, jolla on kaksi valtakunnallista kauppaketjua: Siwa ja Valintatalo. Kauppoja on 667, henkilöstöä 5 300 ja asiakkaina lähes kaikki suomalaiset. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli yli miljardi euroa. Suomen Lähikaupan suurin omistaja on IK Investment Partners.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit