Pohjoismaissa huippusuosion saavuttanut muotiketju Bik Bok saapuu Suomeen

Report this content

Trenditietoisille nuorille naisille suunnattu muotiketju Bik Bok on odotettu tulokas Suomen muotimaailmassa. Vuoden loppuun mennessä kotimaassa avataan neljä monipuolisesta valikoimastaan tunnetun norjalaisketjun liikettä.

Suomen ensimmäinen Bik Bok -liike aukeaa 1.11.2012 Kuopion Matkus-kauppakeskukseen. Marraskuun aikana juhlitaan myös kolmen pääkaupunkiseudun liikkeen avajaisia Jumbon, Itiksen ja Kampin kauppakeskuksissa.

”Bik Bok tarjoaa suomalaisnaisille muodikkaita vaatteita jokaiseen tilanteeseen, sillä Bik Bok seuraa nopeasti vaihtuvia trendejä taukoamatta. Monipuolinen valikoima on tärkeä osa Bik Bokin menestystä – vaatteiden takana ovat omat suunnittelijamme ja sisäänostajamme Oslossa”, operatiivinen johtaja Mia Karras Bik Bokilta kertoo.

Bik Bokilla on tällä hetkellä yhteensä 175 toimipistettä – liikkeitä löytyy Norjan lisäksi Ruotsista, Tanskasta ja Latviasta. Pohjoismainen suunnittelu ja oman tien kulkeminen ovat tärkeitä Bik Bokille, ja tämä näkyy myös liikkeiden visuaalisessa ilmeessä.

Henkilökunta, liikkeet ja valikoima inspiroimassa asiakasta

Bik Bok -liikkeiden laajoista valikoimista löytyy vaatteita aina trendivaatteista laadukkaisiin farkkuihin ja edullisiin, monikäyttöisiin perusvaatteisiin. Vaatteiden lisäksi Bik Bokista saa kiinnostavia asusteita, kuten koruja ja kenkiä. Kohderyhmänä ovat muodista ja uusimmista trendeistä kiinnostuneet nuoret naiset, jotka haluavat löytää ostoksilla käydessään aina jotain uutta ja innostavaa.

”Bik Bok -liikkeiden valikoima päivittyy joka viikko uutuustuotteilla, joten tarjonta on taatusti trendikästä. Lisäksi erottaudumme massasta asiantuntevan ja asiakkaita inspiroivan henkilökuntamme avulla. Hyvä palvelu on meille erittäin tärkeää”, Karras kuvailee.

Muotiin intohimoisesti suhtautuva henkilökunta nauttii työstään ja iloinen ilmapiiri välittyy myös asiakkaalle. Innokkaan henkilökunnan lisäksi myös trendikkäät liikkeet ja kekseliäs markkinointi tekevät Bik Bokista kiinnostavan vaateketjun. Bik Bokin tavoitteena onkin nousta muotitietoisten nuorten naisten suosikkiketjuksi Suomessa.

Lisätietoja:

www.bikbok.com

Mia Karras
Operational Manager
+358 40 18 48 979
mia.karras@bikbok.com
Aleksanterinkatu 11
00100 Helsinki

Bik Bok on yksi Pohjoismaiden johtavista nuorten naisten muotiketjuista, jolla on 175 liikettä neljässä eri maassa. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2011 13,8 miljoonaa euroa. Bik Bok on osa Varner Group-tekstiilikonsernia, johon kuuluu 12 eri vaatetusalan ketjua, yhteensä yli 1200 liikettä ja 9000 työntekijää yhdeksässä eri maassa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Billingstadissa, Oslon pohjoispuolella. Lisätietoa osoitteessa www.bikbok.com.