Risto Nieminen Miltton Networksin hallituksen puheenjohtajaksi

Report this content

Veikkauksen entinen toimitusjohtaja Risto Nieminen aloittaa Miltton Networksin hallituksen puheenjohtajana ja johtavana asiantuntijana. Nieminen vahvistaa Miltton Networksin kokoonpanoa kokemuksellaan elinkeinoelämän huipulta sekä laajalla ja monipuolisella yhteiskunnallisella kontaktipinnallaan. Niemisestä tulee lisäksi Miltton Networksin osakas.

”Risto on täydellinen lisä Miltton Networksin toimintaan, koska hän ymmärtää suomalaisen elinkeinoelämän ja yhteiskunnallisen päätöksenteon kentän erinomaisesti. Riston mukaantulon myötä lunastamme lupauksemme rakentaa Suomeen ainutlaatuisen vaikuttajaviestinnän palvelukokonaisuuden”, Miltton Groupin toimitusjohtaja Mathias Järnström sanoo.

Niemisen lisäksi Miltton Networksin omistavat Miltton Group ja Jussi Kekkonen. Kekkonen aloitti Miltton Networksin toimitusjohtajana syyskuun alussa toimittuaan ennen sitä pääministeri Jyrki Kataisen poliittisena erityisavustajana. Yrityksen tavoitteena on kasvaa nopeasti ja rekrytoida aktiivisesti joukkoonsa lisää huippuasiantuntijoita.

”Tämä on perfect match. Suuri osa työurastani on liittynyt viestintään. Nyt voin hyödyntää kokemustani ja saan mahdollisuuden osallistua yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kehittämiseen juuri itselleni sopivalla tavalla ja oikeassa ympäristössä. Koko ajan on opittava lisää. Tarkoituksenmukaisuus ja tehokkuus, luovuus ja kekseliäisyys ovat yhä viestinnässä oleellisia, mutta aivan erityisen suuri merkitys juuri nyt on absoluuttisella eettisellä sävelkorvalla ja aidolla läpinäkyvyydellä”, sanoo Risto Nieminen.

Miltton on alansa suurin itsenäinen ja kotimaisessa omistuksessa oleva viestintätoimistoryhmä, jonka toimintaa kehitetään suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja muuttuvan yhteiskunnan tarpeiden mukaan. Miltton Group työllistää tällä hetkellä noin 70 henkilöä.

Nieminen aloittaa tehtävässään 1.1.2013. Nimitys ei vaikuta Niemisen ehdokkuuteen Suomen Olympiakomitean puheenjohtajaksi.

Lisätietoja:

Mathias Järnström p. 0400 738 002
Risto Nieminen p. 0400 501 917

Miltton Networks on syyskuussa 2012 perustettu vaikuttajaviestintään erikoistunut asiantuntijaorganisaatio. Sen tavoitteena on nopeasti kasvaa alansa johtavaksi ja suurimmaksi toimijaksi sekä tuoda uusia vaikuttajaviestinnän toimintamalleja Suomen markkinoille. Miltton Groupiin kuuluvan Miltton Networksin toimitusjohtajana toimii Jussi Kekkonen.

Miltton on vuonna 2001 perustettu viestintätoimisto. Yrityksen myyntikate vuonna 2011 oli noin 4,5 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuodesta liki 20 %. Yhtiön palveluksessa on noin 70 henkilöä. Milttonin omistaa Helsingin pörssissä listattu sijoitusyhtiö Norvestia Oyj, toimitusjohtaja Mathias Järnström sekä kolme työntekijäosakasta.

www.miltton.fi