• news.cision.com/
  • Miltton/
  • RMC:n ja Meyerin yhteistyö laajentuu – jättiristeilijän lohkoja rakennetaan Raumalla kevääseen asti

RMC:n ja Meyerin yhteistyö laajentuu – jättiristeilijän lohkoja rakennetaan Raumalla kevääseen asti

Report this content

Laivanrakennusyhtiö Rauma Marine Constructions Oy:n (RMC) ja Meyer Turun yhteistyö laajenee uuden lohkotilauksen myötä. Nyt solmitut tilaukset nostavat Raumalla tehtävien lohkojen määrän kahdeksaan. Lisätilaus osuu hyvään ajankohtaan RMC:lle, jonka ensimmäinen uudisalus, Molslinjen-varustamon tilaama matkustaja-autolautta, aloitti syyskuussa liikennöinnin Tanskassa.

RMC:n ensimmäinen alusta asti rakentama alus, Molslinjenin tilaama matkustaja-autolautta aloitti liikennöintinsä Tanskassa syyskuussa. Kuva: RMC

Aikaisemmin kesällä RMC:n ja Meyer Turun yhteistyön uutisoinnissa kerrottiin RMC:n rakentavan kaksi laivan rungon muodostavista lohkoista Turussa rakenteilla olevaan Costa Smeralda -risteilijään. Yhteistyö on sittemmin saanut jatkoa RMC:n ja Meyerin solmittua lisäsopimuksia useiden lohkojen valmistamisesta. Jo luovutettujen kahden lohkon lisäksi telakalla on tällä hetkellä meneillään kahden lohkon työt ja sopimukset neljästä uudesta lohkosta on tehty.

”Lisätilaus on osoitus toimivasta yhteistyöstä Meyerin kanssa, ja lohkojen rakentaminen jatkuu pitkälle kevääseen. Lohkojen rakentaminen takaa hyvän peruskuorman lohkotehtaalle ja antaa erinomaista kokemusta tuleviin projekteihin”, sanoo Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Meyerin rakentama Costa Smeralda luovutetaan tilaajalleen syksyllä 2019.

RMC:n esikoinen aloitti liikennöinnin Tanskassa

Meyerin lohkotilaus osuu oivaan saumaan, sillä Suomen ympäristökeskus SYKE:n tutkimusalus Arandan muutostyöt ja RMC:n ensimmäinen uudislaiva valmistuivat molemmat loppukesästä. Molslinjen-varustamolle tehty matkustaja-autolautta aloitti liikennöinnin Tanskan salmissa syyskuussa. Hammershus-nimen saaneella aluksella on erityinen merkitys RMC:lle, sillä se on yrityksen ensimmäinen alusta asti rakentama laiva.

158 metriä pitkän ja 23,5 metriä leveän matkustaja-autolautan parissa ahkeroi rakennusaikana yli 250 työntekijää, ja sen työllistämisvaikutus on ollut yhteensä arviolta tuhat henkilötyövuotta.

Aluksen matkustajakapasiteetti on 720 henkilöä, ja henkilökunnan määrä on 20.

Jopa 17,7 solmua kulkeva laiva kulkee täysin rikittömällä polttoaineella. Aluksen polttoaineen kulutus on myös erittäin alhaista aikaisempiin aluksiin verrattuna. Tästä voidaan kiittää paitsi erittäin polttoainetehokkaita Wärtsilän päämoottoreita myös rungon hyvää muotoa. Alus täyttää myös kaikki voimassa olevat ja lähivuosina voimaan tulevat ympäristömääräykset.

Katso video RMC:n ensimmäisestä uudisaluksesta: https://youtu.be/FXgcZVSGBwQ

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Laura Virtanen, Rauma Marine Constructions
tel. +358 50 528 0068
laura.virtanen@rmcfinland.fi

Rauma Marine Constructions (RMC) on kesällä 2014 perustettu raumalainen, kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva laivanrakennusyhtiö. RMC on erikoistunut monitoimimurtajien, matkustaja-autolauttojen ja puolustusvoimien alusten rakentamiseen ja huoltoon. Lisätietoja osoitteesta www.rmcfinland.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit