Sadat ravintolat ja kahvilat antavat yhdessä herkuttelulle uuden merkityksen

Report this content

Parhaillaan käynnissä olevan Nenäpäivän Herkuttele hyvää -kampanjan aikana sadat ravintola- ja kahvilatoimipaikat ympäri Suomen tarjoavat asiakkailleen herkkuja, joiden tuotosta osa lahjoitetaan vuoden 2014 Nenäpäivä-keräykseen. Ostamalla Herkuttele hyvää -tuotteen auttaa samalla kehitysmaiden lapsia!

Nenäpäivään voi lähteä mukaan kuka tahansa – niin pienellä tai suurella panostuksella kuin itse haluaa. Tämän ovat oivaltaneet myös ravintolat ja kahvilat, jotka ovat yhdessä lähteneet tarjoamaan hyvää tekeviä herkkuja asiakkailleen. Mukana on sekä pieniä yksittäisiä toimijoita että valtakunnallisia ketjuja.

Avecra tuo hyvää tekevät herkut raiteille

Rautatieasemilla ja kaukoliikenteen junissa ravintola-, kahvila- ja kioskipalveluita tarjoava Avecra on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana herkuttelemassa hyvää. Nenäpäivä-kampanjan aikana junaravintolavaunuissa, juna-asemilla ja kioskeissa tarjolla on mm. Nenäpäivän kahvia ja munkkia sekä kahden nakin hodaria. Avecra lahjoittaa kaikista Nenäpäivä-tuotteistaan 10 % vuoden 2014 Nenäpäivä-keräykseen.

Subwayn Päivän Subi on nyt Nenäpäivän Subi®!

Ensimmäistä kertaa mukana on myös Subway, joka nimesi kampanjan ajaksi Päivän Subinsa Nenäpäivän Subiksi®. Nenäpäivän Subit ovat myynnissä Subwayn toimipisteissä ympäri Suomen. Jokaisesta myydystä Nenäpäivän Subista® lahjoitetaan 0,10 euroa Nenäpäivä-keräykseen.

Lounasruoasta jäätelöön – ketjutasolla mukana myös Sodexo, Martina ja Ciao! Caffé

Nenäpäivän Herkuttele hyvää -kampanjaa vietettiin vuonna 2013 ensimmäistä kertaa. Ennätykselliseen keräystulokseen vuonna 2013 yltänyt Ciao! Caffé on jälleen mukana tarjoten kaikissa toimipisteissään Nenäpäivä-jäätelöä. Jokaisesta myydystä jäätelöstä lahjoitetaan euro Nenäpäivä-keräykseen. Uutena ketjuna mukana on Martina, joka tarjoaa Nenäpäivän hyväksi mm. lasagnea ja pizzaa. Vuoden 2013 kokemuksista innostuneena myös Sodexo on tänä vuonna entistä laajemmin mukana herkuttelemassa hyvää: yli 50 ketjun ravintolassa tarjolla on mm. Nenäpäivä-buffet, jonka tuotosta lahjoitetaan osuus vuoden 2014 Nenäpäivä-keräykseen.
Katso kaikki hyvää tekevät herkut ja mukana olevat toimijat: nenäpäivä.fi/herkuttelehyvää

Lisätietoa Nenäpäivä-kampanjasta: Tea Saloranta | markkinointi- ja viestintäpäällikkö | Nenäpäivä-säätiö puh. 040 539 5498 | tea.saloranta@nenapaiva.fi | nenäpäivä.fi

Nenäpäivä-säätiö järjestää vuosittain valtakunnallisen Nenäpäivä-kampanjan, jonka tarkoituksena on hankkia varoja kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän edistämiseksi. Nenäpäivän tuella yhdeksän järjestöä: Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja Suomen Lähetysseura tekevät pitkäkestoista kehitysyhteistyötä Afrikassa, Aasiassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.

Nenäpäivä-kampanja 9.10.–9.11.2014. Nenäpäivä 7.11.2014.