• news.cision.com/
  • Miltton/
  • SEB:n Kiinan talousindeksi nousussa: Pohjoiseurooppalaiset yritykset uskovat kasvuun

SEB:n Kiinan talousindeksi nousussa: Pohjoiseurooppalaiset yritykset uskovat kasvuun

Report this content

SEB:n Kiinan talousindeksin (China Financial Index) kaikki parametrit ovat nousussa – liiketoiminnan olosuhteet, tuotto-odotukset, investointisuunnitelmat ja rekrytointisuunnitelmat. Indeksi on noussut maaliskuussa arvoon 61,4 viime syyskuun 58:stä.

Kiinan talous jatkoi hidastumistaan vuoden 2013 aikana. BKT:n kasvu taittui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä, ja sekä vientiluvut että luottamusindeksit ovat tänä vuonna osoittaneet talouden aktiivisuuden heikkenevän. SEB:n julkaiseman uusimman Kiinan talousindeksin mukaan Pohjoismaiden ja Saksan yritysjohtajat ovat kuitenkin edelleen luottavaisia. Noin puolet tutkimukseen osallistuneista ylimmän johdon edustajista odotti liiketoiminnan edellytysten kehittyvän myönteisesti ja voittojen kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana. Vain 6 % arvioi tilanteen negatiiviseksi, ja alle puolet arvioi liiketoimintaolosuhteiden ja voittojen pysyvän ennallaan. Aiempaa useammat yritykset suunnittelevat lisäinvestointeja ja rekrytointeja.

Asiakaskysynnän heikkenemistä suurimpana uhkana pitävien yritysten määrä pieneni edelleen 27 prosenttiin viime syyskuun indeksin 38 prosentista. Vastaavasti joka neljäs yritys piti suurimpana huolenaiheenaan kilpailijoita. Osuus on sama kuin edellisessä tutkimuksessa. Joka viides yritys pitää suurimpana ongelmanaan pätevän työvoiman puutetta.

"Yritykset ovat optimistisempia kuin viime tutkimuksessa, vaikka muutokset eivät olekaan kovin merkittäviä. Yllättävintä on, että yhä harvempi yritys pitää suurimpana huolenaiheenaan asiakaskysynnän vähenemistä. Kaikki tutkimuksen parametrit osoittavat noususuuntaa, mikä tarkoittaa, että Kiinan liiketoimintailmapiiri on parantumassa. Tärkein syy siihen, että indeksimme osoittaa eri suuntaa kuin muut tutkimukset, voi olla se, että tutkimuksemme tehdään vain puolen vuoden välein. Sen ansiosta se tavoittaa paremmin keskipitkän aikavälin tuntemuksia", sanoo SEB:n Shanghain johtaja ja raportin laatija Fredrik Hähnel.

Vaikka Kiinan talous kasvaa nopeammin kuin muut johtavat kansantaloudet, maan talouskasvu on hidastunut kymmenenä edellisistä 12 vuosineljänneksestä. Vuoden 2013 viimeisen neljänneksen talouskasvu oli 7,7 prosenttia, kun se oli kolmannella neljänneksellä 7,8 prosenttia. Kiinan virallinen ostopäällikköindeksi oli helmikuussa alimmillaan kahdeksaan kuukauteen, 50,2, mikä vahvistaa entisestään signaalia heikkenevistä talousnäkymistä. Uusi poliittinen johto on kohdannut monia haasteita ensimmäisenä vuotenaan: velan nopea kasvu, heikkenevä pääoman käytön tehokkuus, vakavat ympäristöongelmat ja rahoitussektorin kiireellinen uudistamistarve. Viime viikon puoluekokouksessa Pekingissä pääministeri Li Keqiang vahvisti BKT:n 7,5 prosentin tavoitteen vuodeksi 2014 ja korosti, että uudistuksia kiihdytetään.

"Monet ovat huolissaan Kiinan ylikapasiteetista ja nopeasta velkaantumisesta. Nämä tekijät eivät kuitenkaan näytä vaikuttaneen pohjoiseurooppalaisten yritysten markkinanäkemyksiin. Puolet yrityksistä odottaa liiketoiminnan paranevan vuonna 2014, ja he jatkavat investointejaan", Fredrik Hähnel kertoo.

Asiakaskysynnän heikkenemistä pitää vakavimpana huolenaiheenaan joka neljäs yritys, mikä on vähemmän kuin edellisessä tutkimuksessa. Toinen neljäsosa pitää suurimpana huolenaan kilpailijoita, ja kolmannes katsoo suurimmaksi ongelmakseen pätevän henkilöstön löytämisen. Kolmasosa yrityksistä odottaa palkkakustannusten nousevan 5–6 prosenttia, ja joka neljäs yritys odottaa nousun olevan 7–8 prosenttia vuoden 2014 aikana. Joka viides yritys odottaa palkkakustannusten nousun olevan 9–10 prosenttia ja joka kymmenes uskoo sen olevan yli 10 prosenttia.

"Luvut vastaavat sitä kuvaa, jonka olemme saaneet keskustellessamme Kiinassa asiakkaidemme kanssa. Tuntemuksissa ei ole suuria muutoksia, mutta yritykset ovat luottavaisia. Yleisesti ottaen yritysjohtajat uskovat, että vuosi 2014 on parempi kuin 2013, vaikka esimerkiksi teollisuusyritysten on syytä totutella aiempaa hitaampaan kasvuun. Yhä useampi yritys on huolestunut Kiinan kustannuskehityksestä, joka nousee nopeasti. Koska tuottavuus ei kasva samaa vauhtia, Kiina saattaa ajan kuluessa menettää kilpailukykyään. Nykyään on hyvin epätavallista perustaa Kiinaan uusia teollisuuslaitoksia vain vientitarkoituksiin. Painopiste on nykyään kotimarkkinoissa", SEB:n Shanghain toimistossa työskentelevä Kalle Mäkinen sanoo.

Puolet vastaajista uskoo, että renminbi vahvistuu USA:n dollariin nähden seuraavien kuuden kuukauden aikana, neljä kymmenestä taas uskoo arvon pysyvän muuttumattomana. Neljä kymmenestä yrityksestä odottaa myös korkotason nousevan, kun taas yli puolet uskoo sen pysyvän ennallaan.

Tämä on yhdestoista versio SEB:n Kiinan talousindeksistä, joka julkaistaan puolivuosittain. Tutkimus kuvastaa muutoksia pohjoiseurooppalaisten Kiinassa toimivien yritysten odotuksissa, ja sen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä Kiinan talouden kehityksestä. Tutkimus tehtiin helmikuun 13. ja maaliskuun 4. päivän välisenä aikana, ja siihen kuului kaikkiaan 12 kysymystä, jotka koskivat liiketoiminnan edellytyksiä, investointi- ja rekrytointisuunnitelmia sekä näkemyksiä valuutasta ja korkotasoista. Yli 50:n indeksitaso kertoo positiivisesta yleisestä ilmapiiristä. Koko raportti on ladattavissa osoitteesta www.sebgroup.com\press.


Lisätietoja

Kalle Mäkinen, Client Executive, SEB Shanghai +86 13916970510 kalle.makinen@seb.fi
Anna Helsén, Press Officer
+46 70 698 4858 anna.helsen@seb.se

SEB on Pohjoismaiden johtava finanssipalvelukonserni. Suomessa, Tanskassa, Norjassa ja Saksassa SEB on keskittynyt yritys- ja investointipankkitoimintaan tarjoten täyden palveluvalikoiman yrityksille ja instituutioasiakkaille. Ruotsissa ja Baltian maissa SEB tarjoaa finanssineuvontaa ja laajan valikoiman finanssipalveluita sekä yksityisille että yritysasiakkaille. Yhtiö toimii 20 maassa maailmanlaajuisesti ja työllistää noin 16 000 työntekijää. 31. joulukuuta 2013 SEB-konsernin kokonaisvarallisuus oli 2 485 miljardia Ruotsin kruunua sijoituskannan ollessa 1,475 miljardia Ruotsin kruunua. Lisätietoja SEB-konsernista osoitteessa www.sebgroup.comSuomessa SEB:llä työskentelee 350 ammattilaista yritys- ja investointipankkitoiminnan sekä omaisuudenhoidon ja korttiliiketoiminnan parissa. Lue lisää SEB:stä osoitteesta www.seb.fi.

Avainsanat: