Silta Oy vastaamaan Nokian ja Nokia Siemens Networksin Suomen palkkahallinnosta

Report this content

Nokia ja Nokia Siemens Networks siirtävät palkkahallintonsa henkilöstöhallinnon palveluita tarjoavalle Silta Oy:lle 1.11.2009 alkaen. Sopimuksen myötä yhteensä yli 23 000 henkilön palkkahallintopalvelut siirtyvät Silta Oy:lle. Samassa yhteydessä noin 50 Nokian Suomen palkkapalveluiden palveluksessa olevaa työntekijää siirtyy Silta Oy:n palvelukseen. ”Sopimus Nokian ja Nokia Siemens Networksin kanssa on erittäin merkittävä Sillalle ja vahvistaa asemaamme johtavana palkkapalveluiden tuottajana Suomessa. Samassa yhteydessä Sillalle siirtyy laaja-alaista palkanlaskennan asiantuntijuutta ja prosessiosaamista, jota Silta voi tulevaisuudessa hyödyntää myös muiden asiakkuuksiensa yhteydessä”, sanoo Silta Oy:n toimitusjohtaja Janne Kalliomäki. “Silta Oy on Suomen suurin palkkahallintopalvelujen tuottaja", sanoo Nokian Suomen henkilöstöjohtaja Ville Valtonen. “Sen ydinosaamista ovat palkkahallintopalvelut, mikä antaa meille parhaat mahdollisuudet palkkahallinnon palvelujen, prosessien ja järjestelmien kehittämiseen. Siirtyville työntekijöille tämä mahdollistaa aiempaa laajemmat ammatilliset kehitysmahdollisuudet." ”Selvittäessämme vaihtoehtoja palkkahallinnon palvelujen toteuttamiseen oli lähtökohtamme löytää paras mahdollinen ratkaisu tähän henkilöstöhallinnon keskeiseen palveluun. Uskomme, että palkkahallintopalveluihin erikoistuneena yrityksenä Silta Oy:llä on parhaat mahdollisuudet tämän toiminnon edelleen kehittämisessä”, sanoo Nokia Siemens Networksin Suomen henkilöstöjohtaja Jenni Nevasalo. Silta Oy on ulkoistettujen palkkapalveluiden markkinajohtaja Suomessa. Tuotamme kuukausittain 140 000 palkkalaskelmaa yli 120 palkkahallinnon asiakkaallemme. Asiakkaitamme ovat niin yritykset, valtio kuin kunnatkin. Silta Oy:n palveluvalikoimaan kuuluvat palkkapalvelun lisäksi eläkepalvelu, henkilöstörahastopalvelu, rekrytointipalvelu, uudelleensijoituspalvelu sekä henkilöstöhallinnon konsultointi-, valmennus- ja vuokrauspalvelu. Lisäksi tarjoamme julkisyhteisöille taloushallintopalveluita. Silta Oy on perustettu vuonna 2001. Tällä hetkellä konsernissa työskentelee noin 350 henkeä. Liikevaihto vuonna 2008 oli 23,5 miljoonaa euroa. Silta Oy:n visio on HR1 – henkilöstöhallinnon kokonaispalveluiden markkinajohtaja Suomessa vuoteen 2012 mennessä. www.silta.fi.

Tilaa

Liitteet & linkit